Banner Before Header

Miltä kuulostaisi koronatesti joka toinen päivä? – Tämä on arkea miljoonille Kiinan suurkaupunkien asukkaille

Kuutiomaisista koronatestauskopeista ja pitkistä ihmisjonoista on tullut nyt arkinen osa Pekingin ja Shanghain katukuvaa. Kopin ikkunan rei’istä pilkistävät kumihanskoihin puetut kädet valmiina työntämään pumpulipuikon lasin ulkopuolella suutaan avaavan testattavan nieluun.

Helteisen Pekingin asukkaat joutuvat jonottamaan ulkona PCR-koronavirustestissä joka toinen päivä. Metroon, ostoskeskukseen tai oikeastaan lähes mihinkään julkiselle paikalle ei pääse, ellei pysty näyttämään kännykästään korkeintaan kaksi vuorokautta vanhaa todistusta tehdystä koronavirustestistä. Shanghaissa vaaditaan 72 tunnin kuluessa tehty testi.

Kaupunkilaiset purkavat turhautumistaan sosiaalisessa mediassa. Suurin osa pekingiläisistä kommentojista valittaa Twitter-tyylisellä Weibo-alustalla, että testipakko hankaloittaa arkea.

– Älkää sanoko, että näillä tyydytetään kaupunkilaisten tarpeita. Me emme tarvitse tätä. Te loitte tämän tarpeen, kirjoittaa käyttäjä.

– 48 tunnin testi on aivan liian usein, sanoo toinen pekingiläinen Weibossa.

– Älä sano että se on ilmainen. Me maksamme tämän verorahoilla, arvostelee kolmas.

Jonot kiemurtelevat paikoin kymmeniä metrejä ellei enemmän ja hidastavat asukkaiden arkea. Moni yrittää ehtiä jonoon töiden jälkeen.

– Jono on aina liian pitkä. Mikä firma pystyy antamaan työntekijöilleen 1–2 tuntia joka toinen päivä jonottamiseen työaikana? kommentoija valittaa Weibossa.

valkoisessa suojapuvussa testaaja ottaa pumpulipuikolla covidtestin miehen nielusta. Testaaja on ikkunan takana testikopissa.
Koronatestikoppeja on Pekingissä kadun varsilla. Viranomaisten mukaan testipaikoille pitäisi olla korkeintaan varttitunnin kävelymatka.Kirsi Crowley / Yle

Miljoonakaupungeissa vain kourallinen tartuntoja päivittäin

Ylen haastattelemat pekingiläiset kannattivat säännöllistä testausta.

– Ei se haittaa minua. Testikoppeja on kodin ja työpaikan lähellä. Käyn testissä joka päivä, vain sukunimellään Li esittäytyvä mies kertoo.

Hänen mukaansa rutiinitestaus on tarpeellinen, jotta sairaalat eivät kuormitu ja tartunnat pysyvät vähissä.

Guoksi esittäytyvä nainen sanoo käyvänsä testissä myös joka päivä, vaikka kaupungilla vaaditaan korkeintaan kaksi päivää vanha testi. Hän kiistää, että testissä jonottaminen olisi vaiva.

– Joitain muita saattaa tietysti ärsyttää, hän sanoo.

Hän pitää testaamista tärkeänä.

Kadun varressa etualalla on koronatestikioski jonka ikkunassa reiät testaajan käsille. taustalla testijono ja mies antamassa henkilötietoja pöydän ääressä.
Rutiinitesteillä halutaan löytää koronavirus kaupunkilaisten nielun limakalvolta ennen kuin pöpö pääsee leviämään laajalle väestössä.Kirsi Crowley / Yle

Miljoonat koronakaranteenissa olleet shanghailaiset pääsivät tällä viikolla vihdoin ulos kodeistaan ensimmäistä kertaa kuukausiin. Myös pääkaupungissa Pekingissä koronarajoituksia on höllennetty.

Molemmissa suurkaupungeissa havaitaan päivittäin reilu kymmenen tartuntaa.

Omikron ei ole tyystin hävinnyt, mutta Kiina näkee päihittäneensä uusimman koronatartunta-aallon taas kerran kovilla toimillaan. Shanghaissa oli korkeimmillaan viranomaisten mukaan lähes 20 000 omikrontartuntaa päivässä. Eilen Shanghaissa havaittiin viranomaisten mukaan 13 tartuntaa, Pekingissä niitä oli 14.

Kiina ei pidä Shanghain vapauttamista periksiantamisena tiukasta politiikastaan, joka vaatii kitkemään viimeisenkin koronavirustartunnan. Shanghaissa on yhä rakennuksia karanteenissa.

Miljoonien testaus on ollut Kiinan koronalinjan ytimessä pandemian alusta saakka. Kun yksikin tartunta havaitaan, kokonainen lähiö saattaa joutua koronatestiin useaan kertaan. Esimerkiksi Shanghaissa koteihinsa eristetyt ihmiset joutuivat testiin tiheimmillään jopa kerran päivässä.

Kiinassa on tehty 11,5 miljardia koronatestiä pandemian alusta huhtikuun puoliväliin ulottuvalla ajanjaksolla, kertoo Kiinan terveyskomissio.

Rutiinitestejä vaaditaan monin paikoin ympäri Kiinaa. Esimerkiksi Itä-Kiinan Henanin provinssin lähes sata miljoonaa asukasta joutuvat koronatestiin joka toinen päivä. Rekkakuskit eivät pääse provinssista toiseen ilman koronatestitodistusta.

Kansallisen terveyskomission mukaan rutiinitestausta pitäisi tehdä etenkin provinssien pääkaupungeissa ja yli kymmenen miljoonan asukkaan kaupungeissa.

Koronavirustestaaja katsoo ikkunan takana, jossa reiät ja rei'issä kumihanskat.
Kiinan paikallishallinnot joutuvat maksamaan rutiinitestauksen isot kulut budjeteistaan ja sairasvakuutusrahoistaan.EPA-EFE

Varapääministeri Sun Chunlan sanoi toukokuun alussa, että suurkaupungeissa testauspaikoille pitäisi olla korkeintaan 15 minuutin kävelymatka kotoa.

Testikoppeja ja ihmisjonoja näkyykin tiheään myös ympäri Pekingiä.

Satojen miljoonien kansalaisten testaaminen on kallista. Mikäli Kiinan suurimmissa kaupungeissa asuvat yhteensä 500 miljoonaa ihmistä testattaisiin jatkuvasti, se maksaisi Kiinalle vuodessa lähes 240 miljardia euroa, arvioi Soochow Securities -arvopaperiyhtiön ekonomisti South China Morning Post -lehdelle. Tämä olisi 1,5 prosenttia Kiinan viime vuoden bruttokansantuotteesta.

Rahoitusyhtiö Nomura puolestaan laskee hinnaksi 8,4 prosenttia valtion julkisista menoista, jos Kiina testaa 70 prosenttia kansasta joka toinen päivä, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Lasku urakasta lankeaa paikallishallinnoille. Valtiovarainministeriö on kehottanut niitä varaamaan tarpeeksi rahaa rutiinitestauksiin.

Koronatoimet sekä keskushallinnon kovat otteet rakennus- ja teknologiayhtiöitä vastaan kuormittavat jo nyt paikallishallintojen taloutta. Ne ovat menettäneet tuloja, sillä eivät saa enää kaupaksi tontteja rakennusyhtiöille. Myös työpaikkojen määrä on vähentynyt.

Mitä olet mieltä Kiinan koronatoimista? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 4. kesäkuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Kuusamaa, minttua ja eksoottisia yrttejä – Kiina luottaa koronan hoidossa perinteisiin rohtoihin

Pohjois-Koreassa jo yli kaksi miljoonaa ”kuumetapausta” – Kim Jong-un syyttää viranomaisia laiskuudesta koronan hoidossa

Xi Jinpingin tiukka koronakuri on alkanut syödä hänen asemaansa Kiinan johdossa – tutkijan mukaan epäilystä on alkanut näkyä selviä merkkejä

Source Link yle.fi