Miltä orgasmi näyttää kuvina? Tutkijat yllättyivät suomalaisten nautinnon monipuolisuudesta ja miesten orgasmikokemusten herkkyydestä

Seksuaalinen nautinto ja siihen osana kuuluva orgasmi koetaan hyvin yksilöllisesti. Myös saman henkilön kokemat orgasmit voivat olla keskenään erilaisia.

Orgasmin kokemiseen ja sen laatuun vaikuttavat lukemattomat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset seikat. Levänneenä ja rentona orgasmi voi olla aivan erilainen kuin väsyneenä ja stressaantuneena. Kumppanin kanssa saavutettu nautinnon huippu voi olla toisenlainen kuin itse tuotettu.

On olemassa yhtä monta oikeaa tapaa kokea orgasmi kuin on ihmisiäkin. Silti usein ajattelemme sitä melko kapeasti fyysisenä ja voimakkaana seksuaalisen jännityksen purkautumisena.

– Usein orgasmista puhutaan tajunnanräjäyttävänä: se on kuin raketti, ilotulitus tai tulivuorenpurkaus, kuvailee japanilaisessa Rikkyon yliopistossa vaikuttava apulaisprofessori Miikka J. Lehtonen.

Piirros jonkinlaisesta kuplasta jonka molemmistä päistä purkautuu serpentiininomaisia kiehkuroita.
Tutkimukseen osallistunut mies kuvaili, että hyvä yhteys kumppanien välillä vaatii vaatteiden riisumisen lisäksi arjen huolien laittamista syrjään.Miikka J Lehtonen / Drawgasm-tutkimus

Mielikuva ”oikeanlaisesta” orgasmista voi vaikeuttaa nauttimista

Mielikuvaan vaikuttavat muun muassa yhteiskunnassa vallitsevat normit sekä tapa, jolla orgasmi useimmiten esitetään muun muassa pornossa ja populaarikulttuurissa.

Tätä mielikuvaa Miikka J. Lehtonen haluaa kollegoidensa Katriina Heljakan ja Krista Kososen kanssa laajentaa (linkki englanninkieliseen tutkimusartikkeliin). Lehtosen luotsaamassa tutkimuksessa osallistujia pyydettiin piirtämään, miltä orgasmi heistä tuntuu.

– Kaikki eivät allekirjoittaneet mielikuvan mukaista, tarkkaan rajattua nautinnon kokemusta. Orgasmi nähtiin hyvin häilyvänä, ja sellaisena, ettei sillä ole tarkkaa alku- ja loppupistettä.

Kapea käsitys orgasmista voi luoda yksilöille epäonnistumisen tai “vääränlaisuuden” tunteita, kun he vertaavat omaa tapaansa nauttia yleiseen kuvaan orgasmista.

Piirros jossa säkenöivä hahmo irtaantuu sängyllä olevasta hahmosta.
Tutkimukseen osallistunut nainen kuvaili orgasmin joskus tuntuvan ruumiista irtautumisena, jolloin nautintoon voi sekoittua myös pelkoa ja yksinäisyyttä.Miikka J Lehtonen / Drawgasm-tutkimus

Nautinnon tapojen ja kokemusten kirjo on laaja

Erilaisia orgasmin kokemuksia voi olla vaikea pukea sanoiksi. Sanat eivät aina riitä kuvailemaan nautinnon sävyjä, muotoja ja tasoja.

– Sanoilla ilmaisemme itseämme tietyllä tavalla ja kuvilla toisella tavalla. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta samalla yksi viestintäkeino antaa osittain vajavaisen kuvan, Lehtonen selittää.

Laadulliseen tutkimukseen osallistui 29 ihmistä Suomesta ja Japanista. Kuviin liitettiin myös tekijöiden oma selitys siitä.

Piirrokset ja niihin liittyvät tulkinnat toivat esiin, miten monin eri tavoin orgasmi sukupuolesta riippumatta koetaan. Nautinnon skaala oli vastauksissa hyvin laaja, ja kokemuksista kerrottiin hyvin avoimesti.

– Orgasmiin tai laajemminkin nautintoon liitetyt tunteet eivät aina olleet positiivisia. Oli myös pettymyksiä ja ajatusta, että “hoidetaan tämä nyt alta pois”. Ihmiset kuitenkin ymmärsivät, että tuntemusten intensiteetti vaihtelee.

Abstrakti utuinen väriharsopiirros.
Tämän kuvan piirtäjälle värit olivat tärkeitä: punaisen eri sävyt kuvaavat orgasmin erilaisia voimakkuuksia ja tumma väri puolestaan seksiin liittyviä epävarmuuksia.Miikka J Lehtonen / Drawgasm-tutkimus

Naiset rohkenivat mainita sooloseksin, miehiltäkin herkkiä kertomuksia

Tutkimuksessa nousi esiin muutamia eroja naisten ja miesten orgasmikokemuksista. Apulaisprofessori Miikka J. Lehtonen pahoittelee, että tutkimusasetelma oli sukupuolten suhteen binäärinen, eli siinä ei huomioitu kuin kaksi sukupuolta.

Yksi mielenkiintoinen ero oli, että naiset puhuivat orgasmista myös itsetyydytyksen yhteydessä, mutta miehet eivät maininneet sooloseksiä kertaakaan. Tämä voi liittyä siihen, että miesten itsetyydykseen liittyy yhä enemmän tabuja kuin naisten.

Miehet kuvasivat orgasmia vahvasti symbolisin kuvin. He piirsivät usein raketteja tai ilotulitteita. Ennakko-oletuksistaan poiketen tutkijaryhmä sai kuitenkin nähdä ja kuulla myös miehiltä vivahteikkaita ja herkkiä tulkintoja nautinnosta.

– Joku kuvaili, miten orgasmi lähtee rintakehästä ja leviää sieltä ympäri kehoa. Tai että orgasmi tuntuu siltä, kuin heittäisi kiven veteen ja hyvän olon renkaat leviäisivät laajalle.

Biologian tai lääketieteen näkökulmasta ei ole tarkkaa käsitystä siitä, miksi orgasmi tapahtuu. Sanat mahdollistavat siitä kertomisen, mutta ne myös rajaavat kertomisen mahdollisuuksia.

– Aiheesta pitää tehdä lisää tutkimusta ja siten normalisoida yksilöiden erilaisia tapoja saada ja kokea nautintoa, sanoo Miikka J. Lehtonen.

Maalaus jos ehkä synkkä meri ja sinertävä taivaanranta.
Sinisen sävyillä orgasmia kuvannut nainen kertoi, että hänen on hankala pukea nautintoa sanoiksi.Miikka J Lehtonen / Drawgasm-tutkimus

Lue lisää:

Seksilelut ovat koronavuoden myyntihitti – vibraattorit ja masturbaattorit kiinnostavat nyt varsinkin kolmikymppisiä

Source Link yle.fi