Viisitoista vuotta sitten Minna, 45, tapasi töiden merkeissä puolisonsa. Molemmat olivat varattuja tahoillaan – mies eron partaalla avioliitossaan ja Minna kihloissa.
Pari vuotta tutustumisen jälkeen, kun kumpikin oli kuopannut edelliset suhteensa, he alkoivat seurustella.
”Nykyisin meitä yhdistää yhä samanlainen huumorintaju, vaikka rakkaus onkin muuttanut muotoaan.
– Rakastuimme alkuun hyvin tulisesti ja intohimoa riitti. Nykyisin meitä yhdistää yhä samanlainen huumorintaju, vaikka rakkaus onkin muuttanut muotoaan, Minna sanoo.
Minna kertoo, että miehellä oli edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän itse oli puolestaan lapseton, eikä ollut edes erityisemmin haaveillut jälkikasvusta. Puoliso kuitenkin haikaili yhteisen lapsen perään, ja pian Minnankin mieli muuttui
– Kaksitoista vuotta sitten meille syntyi yhteinen lapsi monen yrittämisen jälkeen. Menimme niihin aikoihin myös naimisiin, Minna kertoo.
Siitä lähtien heidän suhteensa onkin kulkenut melkoista vuoristorataa, mutta kolmien eropapereidenkin jälkeen pariskunta pitää edelleen yhtä.
Ensimmäinen kriisi koitti pari vuotta lapsen syntymän jälkeen, kun Minnalle iski uudelleen vauvakuume. Mies oli kuitenkin toista mieltä: hänelle riitti kolme omaa lasta.
”Olin tilanteesta niin suivaantunut, että laitoin ensimmäiset eropaperit vetämään, hain huomiota muualta ja petin puolisoani.
– Se oli minulle kova paikka. Aloin silloin miettiä, etten halua olla tässä suhteessa, sillä halusin vielä lapsia. Olin tilanteesta niin suivaantunut, että laitoin ensimmäiset eropaperit vetämään, hain huomiota muualta ja petin puolisoani.
Tapahtuneesta seurasi kuitenkin niin huono omatunto, että Minna tunnusti pettämisen puolisolleen. He alkoivat käydä pariterapiassa, pyörsivät eroaikeet ja jatkoivat elämää yhdessä.
Perhearki oli kiireistä: sekä Minna että hänen miehensä tekivät molemmat paljon töitä, ja lapsi aloitti koulun. Oravanpyörässä juokseminen ja alituinen kiire vaikuttivat negatiivisesti myös parisuhteeseen.
”Riitelimme toistuvasti mieheni kanssa. Se johti uuteen erohakemukseen viisi vuotta sitten.
– Olen taipuvainen ylisuorittamaan ja huolehtimaan liikaa kaikesta. Tein todella paljon töitä, ja sain siellä jatkuvasti lisää vastuuta. Riitelimme toistuvasti mieheni kanssa. Se johti uuteen erohakemukseen viisi vuotta sitten.
Harkinta-aika kului, eivätkä Minna ja hänen miehensä koskaan laittaneet käräjille lopullista erohakemusta. Tilanne raukesi itsestään, ja pariskunta jatkoi yhteiseloa lapsen vuoksi.
Suhteen ongelmakohdat hiersivät silti edelleen. Minna kuormittui ja joutui tekemään entistä enemmän töitä, kun puoliso jäi yli vuodeksi työttömäksi.
Myös korona-aika vaati veronsa, sillä poikkeusoloissa aikaa oli pakko viettää jatkuvasti saman katon alla. Riidat kärjistyivät entisestään.
– Olimme jo ennen koronaa olleet ehkä liikaakin yhdessä, eikä kummallakaan ollut tarpeeksi omaa aikaa.
”Lopulta vuonna 2021 totesin, etten enää jaksa tätä. Päätin muuttaa toiseen osoitteeseen.
Minna ja hänen miehensä havahtuivat tilanteeseen, kun riitely alkoi selkeästi kuormittaa heidän lastaan, joka oli ehtinyt jo teini-iän kynnykselle.
– Lopulta vuonna 2021 totesin, etten enää jaksa tätä. Päätin muuttaa toiseen osoitteeseen. Laitoimme tällä kertaa yhdessä eropaperit vireille – jo kolmannen kerran, Minna sanoo.
Asumusero teki molemmille hyvää. Minna muutti kesäksi lähistölle vuokra-asuntoon. Riitely väheni ja myös lapsi alkoi voida sen seurauksena paremmin.
– Se rauhoitti tilannetta todella paljon. Oli ihanaa, kun minulla oli enemmän omaa aikaa, vaikka näimme asumuserostakin huolimatta usein. Piristyimme molemmat selvästi, kun saimme vähän etäisyyttä suhteeseen, Minna sanoo.
Kun harkinta-aika oli kulunut, he olivat jo niin kyllästyneitä eropapereiden kanssa temppuiluun, että päättivät pistää suhteen lopullisesti päätökseensä. Virallinen erohakemus lähti lopulta käräjille.
Parin päivän päästä hakemuksen lähettämisestä iski valtava katumus. Asumuseron aikana oli alkanut tuntua, että suhde olisikin mahdollista korjata.
”Yritimme laittaa vielä sähköpostia käräjille ja perua hakemuksen. Se oli siinä vaiheessa kuitenkin jo myöhäistä.
– Yritimme laittaa vielä sähköpostia käräjille ja perua hakemuksen. Se oli siinä vaiheessa kuitenkin jo myöhäistä. Meidät oli ehditty tuomita avioeroon.
Se oli Minnalle kova paikka. Hän koki yhä rakastavansa kumppaniaan. Asumuseron aikana Minna pohti uutta suhdetta. Toisaalta hän tunsi vahvasti, ettei halunnut aloittaa uutta parisuhdetta kenenkään muun kanssa.
Perhearvot olivat alkaneet tuntua aiempaa tärkeämmiltä.
– Totesimme mieheni kanssa, että olemme eronneet, mutta voimme jatkaa lapsen vuoksi yhteistä elämää avoliitossa. Arki ja yhdessäolo oli alkanut tuntua jälleen hyvältä, Minna sanoo.
Avioeron jälkeen suhde alkoikin yllättäen toimia. Arki tuntuu tällä hetkellä rennommalta kuin ennen. Mukaan tuli enemmän yhteistä tekemistä, sovintoa, hellyyttä ja puhumista.
”Ennen saatoimme pitää vain pelkkää mykkäkoulua. Nyt olemme alkaneet katsoa kumpikin enemmän peiliin.
– Ennen saatoimme pitää vain pelkkää mykkäkoulua. Nyt olemme alkaneet katsoa kumpikin enemmän peiliin. Pyrimme puhumaan asioista, jotka ärsyttävät, vaikka se onkin joskus vaikeaa. Konfliktitilanteissa pyrimme ensin nukkumaan yön yli ja löytämään sitten yhteisen ratkaisun ongelmaan, Minna pohtii.
– Olemme myös alkaneet sanomaan useammin, että rakastamme. Varsinkin minun on aiemmin ollut vaikeaa sanoittaa tai näyttää sitä, hän jatkaa.
Minnalle on ollut tärkeää myös se, että hän on saanut panostaa enemmän omaan aikaan käymällä esimerkiksi pitkillä kävelyillä yksikseen.
Minnalle päätöksessä jatkaa suhdetta oli tärkeintä se, ettei lapsi joutuisi kärsimään riitelystä. Toisinaan hän kuitenkin miettii, onko päätös ollut väärä, ja tyytyykö hän vain, koska ei uskalla päästää irti.
”Olen hyväksynyt sen, ettei suhteemme edelleenkään ole täydellinen, mutta sellaista suhdetta ei noin vain saa.
– Oloani on helpottanut se, että pyrin elämään päivä ja viikko kerrallaan. Olen hyväksynyt sen, ettei suhteemme edelleenkään ole täydellinen, mutta sellaista suhdetta ei noin vain saa. Tällä hetkellä arki tuntuu hyvältä, joten se riittää, Minna pohtii.
Minnan nimi on muutettu.
Oletteko sinä ja kumppanisi saaneet sittenkin suhteenne pelastettua eron kynnyksellä tai jo eron jälkeen? Miten tämä tapahtui, mikä muuttui? Haluaisitteko antaa aiheesta haastattelun? Kerro kokemuksistasi: karoliina.ojala@iltasanomat.fi.