Moni suomalaisyleisurheilija paransi viime hetkillä MM-kisojen osakkeitaan – erityisesti korkeuskisa sykähdytti: ”Se oli viikonlopun paras”

Juhannusviikonloppuna Oulun rankingkisoissa kisanneilla suomalaisyleisurheijoilla oli viimeinen mahdollisuus parantaa asetelmiaan Eugenen MM-kisoja ajatellen. Tuloksentekoikkuna meni kiinni sunnuntaina.

Hyviä näyttöjä antoivat muun muassa ennätyksensä tehneet keihäänheittäjät Toni Keränen (82,89) ja Sanne Erkkola (60,18).

MM-joukkuetta täydennetään tänään tulosrajan tehneillä urheilijoilla. Heitä ovat keihäänheittäjä Oliver Helander ja 400 metrin aitajuoksija Viivi Lehikoinen.

Joukkueessa ovat jo ennestään kilpakävelijät Aleksi Ojala, Aku Partanen, Tiia Kuikka ja Elisa Neuvonen, moukarinheittäjät Krista Tervo ja Silja Kosonen, 3-loikkaaja Senni Salminen, seiväshyppääjä Wilma Murto, estejuoksija Topi Raitanen sekä maratoonari Alisa Vainio. Sara Kuivisto oli valittu kisoihin, mutta viime kuukausina erinäisiä vastoinkäymisiä kokenut juoksija tähtää vain EM-kisoihin.

Heinäkuun 1. päivä valitaan ne urheilijat, jotka ovat saavuttaneet kisapaikan rankingin kautta. Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen arvioi ennen rankingkisoja Ylelle, että lopullisessa MM-joukkueessa on 20–23 urheilijaa. Yle Urheilun asiantuntija Janne Lahtinen on viikonlopun jälkeen samoilla linjoilla.

– Tein saman valistuneen arvion kuin Tuomo. Parhaimmillaan joukkueen määrä voi mennä vähän yli tuosta. Viikonlopun aikana oli ympäri maailmaa mestaruuskisoja, joten sekin vaikuttaa, Lahtinen muistuttaa.

Rankingin sisällä jo olleista urheilijoista ainakin keihäänheittäjä Lassi Etelätalon, 3-loikkaaja Kristiina Mäkelän, pika-aituri Reetta Hurskeen, korkeushyppääjä Ella Junnilan ja moukarinheittäjä Tuomas Seppäsen MM-paikka on sinettiä vaille varma.

Sanne Erkkola heitti ennätyksensä.
Niin ikään ennätyksensä pamauttanut Sanne Erkkola saatetaan nähdä Eugenen MM-kisoissa.Lehtikuva

Naisten korkeuskisa säväytti

Keräsen ja Erkkolan lisäksi MM-paikoista taistelevista urheilijoista onnistuivat hyvin muun muassa korkeushyppääjät Sini Lällä ja Heta Tuuri, seiväshyppääjä Elina Lampela, 800 metrin juoksija Eveliina Määttänen sekä 5 000 metrin juoksija Camilla Richardsson.

Sen sijaan kiekonheittäjä Salla Sipponen ja pituushyppääjä Kristian Pulli eivät onnistuneet tuloksellisesti.

– Toni Keränen hoiti hommansa hyvin. Hän oli niukasti rankinglistan ulkopuolella, mutta heitti ensimmäisellä ennätyksensä. Jos miettii rankingia, loukkaantumisen jälkeen takaisin tullut Lampela hyppäsi hyvän kisan (440). Hän nosti varmasti asetelmiaan, Lahtinen toteaa.

– Richardsson tarttui mahdollisuuteen juoksemalla 15.30. Mielenkiintoista oli korkeus, jossa Ella Junnilan poisjäänti tarjosi Sini Lällälle ja Heta Tuurille hyvät mahdollisuudet kamppailla paikasta. Molemmat venyivät upeasti. Minun mielestäni se oli viikonlopun paras kilpailu.

Viikonlopun ikävintä suomalaisantia oli muutaman suomalaisurheilijan isommat tai pienemmän vammat. Keihäänheittäjä Oliver Helander jätti toista kertaa peräkkäin kisan väliin. Tällä kertaa syynä oli tuntemukset lähentäjässä.

Seiväshyppääjä Mikko Paavola jätti kisan väliin nilkkavaivan takia. Kisoihin palannut Maria Huntington joutui jättämään seitsenottelun kesken olkapäävaivan takia.

– Huntingtonin suorituskyky oli hyvää. Hän oli ennätyskunnossa kahden lajin jälkeen, Lahtinen sanoo.

Elina Lampela oli hyvällä hyppypäällä Espoossa.
Elina Lampelan hyvä paluu ilahdutti.Lehtikuva

Lue myös:

Suomen yleisurheilun MM-joukkueeseen on tyrkyllä todellisia yllätysnimiä – kisapaikkojen jahtaaminen huipentuu Oulun rankingkisoihin

Tältä Suomen joukkue yleisurheilun MM-kisoihin näyttää juuri nyt – Paavo Nurmen kisoilla voi olla ratkaiseva merkitys kisapaikan tavoittelussa

Suomen ennätysnainen Sara Kuivisto sivuun yleisurheilun MM-kisoista: ”Vähän erilainen kausi tästä tuli”

Source Link yle.fi