Murhenäytelmä Suomenlinnassa – koira päästettiin irti

Jälleen yksi tapaus Helsingissä.

Tällä kertaa Suomenlinnassa.

Varhain keskiviikkoaamuna Suomenlinnassa ulkoilemassa ollut Petteri Hautamaa kertoo joutuneensa todistamaan järkyttävää tilannetta.

Eräästä asuintalosta oli tullut ulos kolme henkilöä, mies ja kaksi naista, jotka vaikuttivat olevan vahvasti päihdyksissä.

Heillä oli hihnassa koira.

Nurmikolla noin 50 metrin päässä laidunsi joukko valkoposkihanhia. Kun kolmikko tuli hanhien kohdalle, nainen päästi koiran irti.

– Se lähti kuin rasvattu salama, Hautamaa kuvailee.

Aikuiset valkoposkihanhet pääsivät lentoon ja pakoon, mutta mukana oli myös kaksi pientä lentokyvytöntä poikasta.

– Koira tappoi ne ja ilmeisesti söi toisen, Hautamaa kertoo.

Toinen poikanen oli tässä vaiheessa ilmeisesti jo kuollut.

Hän seurasi tilannetta matkan päästä ja otti valokuvat dokumenteiksi.

Hautamaa on nähnyt Huippuvuorilla, kuinka naalit saalistavat haahkanpoikasia.

– Se on osa luonnon kiertokulkua. Tässä tilanteessa erityisen brutaalia oli ihmisen välinpitämättömyys ja julmuus.

Kolmikon päihtymystilan vuoksi Hautamaa arvioi, ettei siinä tilanteessa kello 5 aamulla ollut järkevää mennä huomauttamaan heille asiasta.

– Tilanne oli nopea, kuvanottohetkellä koira nappasi toisen poikasen suuhunsa, toinen näyttää jo kuolleen.

Hautamaan havainnot päättyivät siihen, kun koira katosi rannan suuntaan perässään nainen, joka ei saanut sitä enää hallintaansa.

– Tuskin hän halusi, että koira syö poikasta. Ei ole ehkä niin terveellistä.

– Ja ehkä hän ei edes tajunnut, että siellä oli poikasia mukana.

Hautamaan mukaan koira hyökkäsi niin nopeasti, että aikuiset hanhetkin ehtivät vain täpärästi karkuun.

Koira saattoi syödä yhden tappamistaan poikasista.

Ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen Helsingin kaupungilta kertoo vastaavanlaisia tapauksia tulevan viranomaisten tietoon joka kesä.

– Useimpina kesinä useampiakin. Tästä on poliisikin kertaalleen tiedottanut.

Lait ja säädökset ovat Pakarisen mukaan ”selvät”.

– Eläinsuojelulaki kieltää tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisen eläimille.

– Luonnonsuojelulaki suojelee valkoposkihanhea.

– Ja järjestyslaji kieltää koiran pitämisen vapaana taajamassa, jollaiseksi Suomenlinnakin voidaan tulkita.

Tapauksesta kertoi ensin Helsingin Sanomat.

Source Link is.fi