Myanmarissa vankeuteen tuomittu amerikkalaistoimittaja pääsee vapaaksi

Pitkään vankeustuomioon Myanmarissa tuomittu amerikkalainen toimittaja Danny Fenster on vapautettu, ilmoitti maata hallitsevan sotilasjuntan tiedottaja tänään. Fenster siirretään seuraavaksi pääkaupunki Naypyidawiin maan suurimmasta kaupungista Yangonista, jossa hän on ollut vangittuna, minkä jälkeen hänet karkotetaan maasta.

Fenster tuomittiin perjantaina 11 vuoden vankeuteen syytettynä kiihottamisesta armeijaa vastaan, laittomista kokoontumisista ja viisumisäännösten rikkomisesta. Hän oli työskennellyt paikallisen Frontier Myanmar -lehden palveluksessa.

Fenster otettiin kiinni toukokuussa, kun hän oli lähdössä maasta tapaamaan perhettään. Hän ehti olla vangittuna 176 päivää.

37-vuotias toimittaja oli tiistaina joutumassa uudelleen oikeuden eteen syytettynä terrorismista ja kapinan kiihottamisesta. Näistä syytteistä Fenster olisi voinut saada elinikäisen tuomion.

Myanmarin tilanne on ollut sekava siitä lähtien, kun maan sotilasjuntta kaappasi vallan helmikuussa ja syrjäytti Aung San Suu Kyin hallituksen. Yli 1  200 ihmistä on kuollut yhteenotoissa, kun turvallisuusjoukot ovat käyttäneet kovia otteita nujertaakseen demokratiaa vaativat mielenosoitukset.

Juntta on rajoittanut median toimintaa ja Myanmarin nettiyhteyksiä ulkomaailmaan.

Source Link is.fi