Banner Before Header

Myytinmurtaja-professori Jamie Hyneman paljastaa syyn, miksi pitää Suomesta – saunomaan hän ei kuitenkaan suostu

Luulitteko, että Jamie Hyneman palasi Suomeen ihastuttuaan saunaan? Ei todellakaan, sillä hän ei ole käynyt saunassa aiemmilla reissuillaan. Eikä aio mennä nytkään.

Vuosina 2003–2016 pyörineen, tiedettä popularisoineen Myytinmurtajat-sarjan keksijä on Suomessa jo kolmatta kertaa. Löylyttelyn hän aikoo jättää nytkin väliin – ei vain kiinnosta.

Saunomistilaisuuksia kyllä olisi ollut lukuisia. Se ei kiinnosta, vaikka Eileen-puolisokin on houkutellut.

– Hän on pyytänyt, että rakentaisin meille kotiin Kaliforniaan saunan.

Ilmeestä voi päätellä, ettei vaimon ehdotus ole saanut suurta vastakaikua.

Intomielisenä keksijänä Hyneman kuitenkin kertoo kehitelleensä kylpyhuoneeseen sijoitettavaa lämmityslaitetta, joka nopeasti nostaisi lämpötilan saunan lukemiin.

Hyneman antaa haastattelua Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopistolla (LUT), jonka kunniatohtoriksi Hyneman nimettiin vuonna 2017.

Jokin suomalaisuudessa iski. Täällä ajattelutapa on se, että pidä pääsi alhaalla, hoida hommasi ja juo kahvia.

Seuraavana vuonna Lappeenrannassa avautui hänen omaa nimeään kantava tutkimus- ja prototyyppikeskus, J. Hyneman Center.

Marraskuun 15. päivästä lähtien Hyneman on myös LUT-yliopiston työelämäprofessori vuoteen 2026 asti. Nimityksen kunniaksi hän on viikon vierailulla Lappeenrannassa.

LUT-yliopiston opiskelijat Fedor Mashtaliar ja Juho Ukkola esittelevät Hynemanille yliopiston J. Hyneman Centerissä tekeillä olevaa sähkömoottoripyörän prototyyppiä.

Marraskuinen ilta pimenee Saimaan rannalla, mutta kansainvälinen opiskelijajoukko jatkaa aherrustaan tutkimuskeskuksessa. Työn alla on muun muassa sähköllä toimiva moottoripyörä.

Kun Hyneman on ilmestynyt paikalle baretti päässään, pröystäilemättömin elkein ja lausuen selvällä suomen kielellä ”moi, no niin”, häntä ei hevin tunnista maailmantähdeksi.

Miten myytinmurtaja oikein päätyi Suomeen ja Lappeenrantaan?

– Markku lähetti minulle sähköpostia, Hyneman muistelee ja viittaa LUTin tutkijaopettajaan Markku Ikävalkoon.

Ikävalko puolestaan arvelee, että sähköpostin ehkä sittenkin lähetti LUTin rehtori Juha-Matti ”Juhis” Saksa.

Oli miten hyvänsä, Hyneman kuuli tulleensa nimitetyksi kunniatohtoriksi kaukaisessa Suomessa, jonka sijainti piti tarkistaa kartasta.

– Vaimoa hiukan huvitti, kun seuraavaksi kävelinkin hassuissa vaatteissa ja hassu hattu päässä Lappeenrannan läpi tohtoripromootion kulkueessa, hän sanoo.

Kesäkuussa 2017 Jamie Hyneman promotoitiin LUT-yliopiston kunniatohtoriksi. Promotoimassa Juha Pyrhönen.

Hyneman sanoo Suomen olevan temperamentilleen juuri sopiva.

– Jokin suomalaisuudessa iski, hän sanoo.

Hyneman sanoo, ettei ole koskaan saanut virallista diagnoosia, mutta arvioi omaavansa autismin kirjoon kuuluvia piirteitä. Hän on esimerkiksi täysin onnellinen voidessaan keskittyä täydellisesti tieteeseen, mikä suomalaisten kanssa onnistuu hyvin.

– Täällä ajattelutapa on se, että pidä pääsi alhaalla, hoida hommasi ja juo kahvia, Hyneman sanoo ja päästää rähähtävän naurun.

Jamie Hynemanin kaltaisen maailmantähden kunniatohtorin arvo ja työelämäprofessorin pesti Euroopan pohjoislaidan yliopistossa kuulostaa nopeasti unohtuvalta mainoskikalta.

Hyneman kuitenkin kertoo käyttävänsä huomattavasti aikaa Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston (LUT) kanssa työskentelyyn.

– Olemme yhteydessä virtuaalisesti ehkä 3–4 kertaa kuukaudessa, ja muuten viestittelemme jatkuvasti, hän sanoo.

LUTin tutkijaopettaja Markku Ikävalko vahvistaa tämän. Yliopisto käy tiiviisti Hynemanin kanssa läpi esimerkiksi tutkimuskeskuksen kehittämiseen, sinne hankittaviin välineisiin sekä opetukseen liittyviä asioita.

– Jamie on kova tekemään töitä. Hän lähettää pitkiä ja perusteellisia sähköposteja, joissa on kaikki viitteetkin mukana. Niiden purkamiseen menee kaksi päivää, sanoo Ikävalko.

Jamie Hyneman

■ Syntynyt Michiganissa 1958, varttui Indianassa. Asuu San Franciscossa Kaliforniassa.

■ Suoritti tutkinnon venäjän kielestä ja puhuu jonkin verran venäjää.

■ Työskenteli muun muassa tilauslaivan kapteenina, sukeltajana ja eloonjäämistaitojen opettajana.

■ Perusti 1997 M5 Industries -erikoistehosteyhtiön, jonka tiloissa suuri osa Myytinmurtajat-sarjasta toteutettiin.

■ Keskittyy nykyisin tutkimus- ja kehitystoimintaan. Pitää yhtenä merkittävimmistä keksinnöistään miehittämätöntä metsäpalojen sammutustankkia.

■ Juonsi yhdessä Adam Savagen kanssa Myytinmurtajat-ohjelmaa (MythBusters) vuosina 2003–2016.

Tutkimukseen ja innovaatioihin täysin keskittynyt Hyneman ei kaipaa Myytinmurtajia.

– Olen kyllä puhunut kymmenien tuhansien ihmisten edessä, mutta en nauti siitä enkä kameroiden edessä olemisesta. Olin helpottunut, kun sarja loppui.

Raskasta oli myös se, että tuottajat halusivat joka jaksoon väkisin näyttäviä räjähdyksiä yleisöä saadakseen. Hynemania itseään kiinnostivat tieteelliset prosessit, eivät räjähdykset.

Hyneman ei kuitenkaan olisi päätynyt Suomeenkaan ilman Myytinmurtajia.

– Sarjan tuoma suuri ilo on siinä, että satunnaiset ihmiset ovat lähestyneet minua ja olen päässyt tutustumaan ihmisiin ja kulttuureihin ympäri maailmaa.

Jamie Hyneman puhuu paljon ekologisuuden puolesta. Lentomatkustamista hän pyrkii välttämään.

Myytinmurtajat myös innosti valtavan joukon ihmisiä tieteen ja tutkimuksen pariin, mistä yksi osoitus Hynemanin nimeä kantava tutkimuskeskus Lappeenrannassa.

– Kokeilun lopputulos voi päätyä roskiin tai pelastaa planeetan. Ja voit tehdä jonkun asian 50 kertaa väärin, ennen kuin se onnistuu.

Hyneman kävisi mielellään Suomessa useammin, mutta päästöt arveluttavat.

– Olen huolissani lentämisen hiilijalanjäljestä.

Siksi hän kehittää koko ajan parempia etäyhteyksien muotoja. Suunnitelmissa on esimerkiksi avatar-robotti, jonka avulla Hyneman voisi vierailla ja liikkua yliopistolla virtuaalisesti

Koska ekologisuus on Hynemanille tärkeää, robotti on luonnollisesti puusta tehty.

Eikä siinä vielä kaikki – ehkä taivaalla joskus lentää puinen satelliitti, jonka kehittämistä Hyneman pohtii metsäyhtiö UPM:n ja avaruusviranomaisten kanssa.

Source Link is.fi