Näiden lämpöpumppujen kysyntä voi ampaista tänä vuonna – saatavuudessa voi olla yhä ongelmia

Ensi vuonna kotitalousvähennys kasvaa. Muun muassa öljylämmityksestä luopujilla vähennyksen enimmäismäärä nousee 2 250 eurosta 3 500 euroon.

Öljylämmityksestä on siirrytty yleensä ilma-vesilämpöpumppuihin taikka maalämpöön, joten niiden kysynnän voi ennakoida kääntyvän entistä jyrkempään kasvuun.

– Voisi veikata niin, että tämä vauhdittaa etenkin maalämpöpumppujen kysyntää, koska maalämpöpumppu on suurempi investointi, jossa kotitalousvähennys tulee edullisemmaksi, sanoo Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen eli Sulpun toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.

Maalämpöpumppu kerää energiaa kalliosta, maasta tai vesistöstä, kun ilma-vesilämpöpumppu siirtää energiaa ulkoilmasta talon vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään.

Kotitalousvähennystä ei saa itse pumpusta, vaan asennustyön osuudesta. Näistä töistä verovähennystä voi saada jatkossa 60 prosenttia. Se hyvitetään henkilökohtaisessa verotuksessa.

Monella remonttia suunnittelevalla saattaa aluksi mennä sormi suuhun, sillä tukea on tarjolla monelta taholta.

Ely-keskukselta voi nykyisin saada energia-avustusta 4 000 euroa, jos öljylämmityksestä siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun. Myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aralla on oma energia-avustuksensa, jota jaetaan taas ensi vuoden alusta.

Hankkeeseen ei voi kuitenkaan saada samanaikaisesti sekä kotitalousvähennystä että energia-avustusta.

– Ilma-vesilämpöpumppujen kohdalla saattaa 4 000 euron avustus olla edullisempi.

Hirvosen mukaan se kasvatti ilma-vesilämpöpumppujen menekkiä jo viime vuonna puolella edellisvuodesta.

Lämpöpumppuja myyvä ja asentava Lämpöykkönen uskoo kotitalousvähennyksen näkyvän myynnissä.

– Korotettu kotitalousvähennys tulee varmasti lisäämään maalämmön ja ilma-vesilämpöpumppujen kysyntää. Moni on odottanut korotetun tuen voimaantuloa, kun vuoden 2021 aikana ely-tuen riittävyydestä on ollut epävarmuutta, sanoo Lämpöykkösen toimitusjohtaja Veli-Matti Hautakoski.

Monien huoneiston viilennykseen käyttämien ilmalämpöpumppujen kohdalla korotettu kotitalousvähennys ei sen sijaan avita.

– Ilmalämpöpumppuihin sillä ei ole vaikutusta, kun korotettu tuki koskee vain öljystä luopumista. Edellisen kesän perusteella odotamme kuitenkin ilmalämpöpumpuille ennätyksellisen vahvaa kysyntää jo keväästä lähtien.

Lämpöykkösen markkinointi- ja brändijohtaja Maria Akselan mukaan globaali puute rahtikapasiteetista ja siruista vaikuttaa edelleen lämpöpumppujen saatavuuteen.

– Ne vaikuttavat kaikkiin alan toimijoihin. Merkkikohtaisesti saattaa olla saatavuushaasteita, mutta olemme varautuneet tähän hyvin, ja meiltä löytyy eri laitteita varastosta, Aksela sanoo.

Viime kesänä kävivät kaupaksi erityisesti huoneilmaa viilentävät ilmalämpöpumput, joiden kysyntä on jatkunut vilkkaana viime kesän jälkeenkin.

– Viime kesä oli helteinen, ja sen takia monet ovat varautuneet jo ensi kesän helteisiin, mikä pidentää tämän hetkisiä toimitusaikoja, Aksela sanoo.

Pohjoismaiden suurimman lämpöpumppujen maahantuojan Scanofficen myynti- ja markkinointijohtaja Terho Jousimies kertoo, että toimitusajat jälleenmyyjille ovat tällä hetkellä noin kuukauden luokkaa, mutta tämä riippuu paljolti pumpun mallista.

– Osaltaan mallien saatavuuteen vaikuttaa edelleen pula komponenteista, Vuorinen sanoo.

Hänen mukaansa pelkästään viilentävien pumppujen suosio on ollut kasvussa, vaikka suurin osa myytävistä ilmalämpöpumpuista on varustettu sekä lämpö- että viilennysominaisuuksilla.

Alkuvuosi on täysin työllistetty, mutta tavaraa ei liiku

Pirkanmaan alueella toimivan Suomen Lämpöpumput Oy:n asiantuntija Veikko Hirvelä kertoo, että ilmalämpöpumppujen kysyntä on jatkunut myös viime kesän jälkeen.

Asennuksille on vähintään kuukauden jono, jos pumppu ylipäänsä löytyy, mikä riippuu merkistä ja mallista.

– Alkuvuosi on täysin työllistetty, mutta tavaraa ei liiku. Pumppuja on edelleen loppu maahantuojilta, ja tulee olemaan vielä ainakin toista vuotta. Vuoden 2023 syksyllä päästään normaalitilanteeseen, Hirvelä sanoo.

Hänen mukaansa pumppuja asennetaan nyt kaikenlaisiin kiinteistöihin, jopa kokonaisiin kerrostaloihin.

Ilmalämpöpumppuja tilataan myös vapaa-ajan asuntoihin ja mökkeihin. Näissä on yleistynyt pumppujen etäkäyttö, jolloin sisälämpöä voidaan ohjata kännykällä ja käyttövesivaraajan lämpötilaa nostaa etukäteen.

Kotitalousvähennyksen korotus on väliaikainen ja sen on määrä päättyä vuonna 2027.

Source Link is.fi