Banner Before Header

Näin kannattaa lähteä liikkumaan koronan jälkeen – lääkärin arvio tarpeen tietyissä tapauksissa

Urheilijan, liikunnan harrastajan tai raskasta fyysistä työtä tekevän on palattava koronainfektion jälkeen liikunnan pariin kehoaan kuunnellen.

Lievän taudin aikana voi oman voinnin mukaan liikuskella ulkona turvaetäisyyksistä huolehtien, sanoo UKK-Instituutin Tampereen Urheilulääkäriaseman ylilääkäri Kerttu Toivo.

Tavanomaiseen harjoitteluun palaaminen riippuu koronataudin vaikeusasteesta ja toipumisen vauhdista.

– Urheilijoilla koronatauti on usein oireeton tai lieväoireinen ja rokotuksen ottaminen edesauttaa taudin pysymistä lievänä. Taudin aikana on hyvä liikuskella voinnin mukaan ja voi käydä myös kävelemässä ulkona.

Toivon mukaan suositus on, että harjoitteluun voi vaiheittain palata, kun oireiden alkamisesta on kulunut 10 päivää. Lisäksi viimeiset 7 päivää tulisi olla oireeton ilman lääkityksiä koronaoireisiin.

Haju- tai makuaistin palautumista ei tarvitse odotella ennen harjoittelun aloittamista.

– Ensimmäisenä parina päivän suositellaan kestävyysliikuntaa alle 15 minuutin harjoituksina sykkeen pysyessä alle 70 prosenttia maksimista. Tämän jälkeen harjoitusten määrää, kestoa ja intensiteettiä asteittain lisätään.

Toivo muistuttaa, että tärkeää harjoitteluun palaamisessa on tehdä se vähitellen ja vointia seuraten. Tarvittaessa palataan takaisin kevyemmälle rasitustasolle.

– Harjoitteluun paluussa pitää arvioida urheilijan tilannetta kokonaisvaltaisesti huomioiden muun muassa mahdollinen psyykkinen stressi, väsyminen ja unen laatu.

Lue lisää: Somessa kiertää liikkujille korona­ohje, jossa on vanhaa tietoa – lääkäri kertoo nyrkki­säännön

Samanlaiset ohjeet koskevat sekä aktiiviurheilijoita että kuntoilijoita. Ne ovat Toivon mukaan sovellettavissa myös raskasta fyysistä työtä tekeviin.

Kohtalaisen vaikean tai vaikean koronainfektion jälkeen ennen harjoitteluun palaamista suositellaan lääkärin arviota.

Jos lievän tai oireettomaankin taudin jälkeen esiintyy poikkeavaa väsymystä, rintakipuja, rytmihäiriöitä tai poikkeavaa hengästymistä/hengenahdistusta, niin on otettava yhteyttä lääkäriin.

– Kohtalaisen vaikeassa taudissa kuume ja väsymys kestävät useita päiviä. Lisäksi voi olla keuhko- ja sydänoireita. Lievässä taudissa voi myös nousta lämpöä tai hieman kuumetta ja esiintyä yskää ja muita ylähengitystieinfektion sekä ruuansulatuskanavan oireita ja lievempää väsymystä.

Liikunnan pariin tulisi palata varovasti koronan sairastaisen jälkeen.

Lääkärin arviota suositellaan myös, mikäli on jokin pitkäaikaissairaus, kuten esimerkiksi diabetes tai mikäli on aiemmin sairastanut sydänlihastulehduksen.

Toivo muistuttaa, että covid-19-infektioon ja myös muihin hengitysteiden virusinfektioihin liittyy sydänlihastulehduksen ja sydänlihasvaurion riski.

Sydänlihastulehdukseen liittyy suurentunut äkkikuoleman riski, joka on usein yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen.

– Terveillä urheilijoilla covid-19-infektioon liittyvät sydänkomplikaatiot ovat kuitenkin harvinaisia. Sydänlihastulehduksesta toipumiseen voi mennä muutamia kuukausia, jolloin tulee pitää taukoa urheilusta

Source Link is.fi