Banner Before Header

Näin lumipyryrintama iskee Suomeen alku­viikosta – sateita luvassa ainakin keski­viikkoon asti

Ensi viikon alkupuoli tarjoilee talvisia kelejä myös Etelä-Suomeen lumisateiden muodossa. Lunta on lähipäivinä luvassa runsaasti etenkin maan itäosiin, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala.

– Näillä näkymin lumisin paikka on keskiviikkoon mennessä Itä-Suomi, jonne lunta voi tulla helposti reilut kymmenen senttiä. Muualla päin Suomea lumimäärä jää kyllä pienemmäksi.

Ensimmäiset lumisateet voivat osua Etelä-Suomeen jo sunnuntaina, sillä Suomenlahtea pitkin muodostuu kuurojono. Latvalan mukaan lumipyryn liikkuminen etelärannikon puolelle on tässä vaiheessa epävarmaa.

– Riippuu hyvin paljon tuulen suunnasta, pääseekö lumisateita tulemaan rannikolle asti. Paras mahdollisuus tälle on sunnuntaina iltapuolella.

Samainen sadealue muodostaa itään päin liikkuvia lumikuuroja myös maanantaiaamun puolella, mutta niidenkin rantautumisessa on Latvalan mukaan tällä hetkellä epävarmuutta.

Seuraava lumisadealue tekee kuitenkin jo tuloaan.

– Maanantaina illalla lähestyy jo seuraava lumisadealue, joka levittää lumipyryn osaan Etelä-Suomea ja itään. Etelä-Suomessa on siinä ja siinä, ulottuuko lumisade idän puolelta pääkaupunkiseudulle vai ei. Joka tapauksessa idässä pyryttää.

Lumisateet etenevät maanantai-illan ja tiistain vastaisen yön aikana itää kohti. Tiistaina lunta tulee runsaasti Kaakkois-Suomesta aina Koillismaan tienoille asti ulottuvalla kaistaleella, ja myös Etelä-Suomi saa sateista osansa.

Ajokeli voi olla sankimpien pyryjen alueella huono, joten ajamista kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää.

Keskiviikon puolelle mentäessä tämä lumisadealue satelee maahan vielä ainakin Pohjois-Suomessa. Suomen eteläpuolitse liikkuu jälleen matalapaineen alue sateineen, mutta sekään ei välttämättä rantaudu.

Pakkasta on kuitenkin luvassa etelää myöten todennäköisesti ensi viikonloppuun asti, joten mahdollisten sateiden olomuodosta ei ole epäselvyyttä.

– Mitä sadetta Suomessa ensi viikolla tuleekaan, kyllä se on lunta, Latvala toteaa.

Source Link is.fi