Banner Before Header

Näin meteorologit tienasivat – yksi selvästi suurituloisin

Viime vuoden suurituloisimman sääennustajan paikalle kiilasi tuoreiden verotietojen mukaan MTV:n ja Forecan meteorologi Aleksi Jokela. Hänen ansiotulonsa olivat 78 833 euroa ja pääomatulonsa 52 304 euroa. Jokela on ennustanut säätä MTV:llä vuodesta 2012 lähtien. Hän toimii myös yksityisyrittäjänä Escape Room -peleihin erikoistuneessa yrityksessä Exite Live Games.

Forecan ja MTV:n meteorologi Aleksi Jokela tienasi sääennustajista eniten.

Forecan ja MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas työskentelee meteorologin työn ohella freelance-kirjoittajana ja -valokuvaajana.

Toiselle sijalle putosi Forecan ja MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas. Hänen ansiotulonsa olivat 89 104 euroa ja pääomatulonsa 1 717 euroa. Mäntykannas on työskennellyt MTV:llä vuodesta 2013. Meteorologin töiden ohella hän toimii freelance-kirjoittajana ja -valokuvaajana.

Kolmanneksi suurimmat tulot olivat Ylen meteorologi Seija Paasosella, jonka ansiotulot olivat viime vuonna 77 579 euroa. Paasonen on työskennellyt sivutoimisesti Yleisradion meteorologina vuodesta 1983. Vakituiseksi säätieteilijäksi Ylelle hän siirtyi vuonna 1995. Hän on kirjoittanut myös ilmastoon ja säähän liittyviä teoksia.

Kolmanneksi eniten tienannut meteorologi Seija Paasonen työskentelee Ylellä.

Katso listasta, kuinka paljon muut televisiosta tutut meteorologit tienasivat!

Meteorologien tulot (sisältävät sekä ansio- että pääomatulot)

  1. Aleksi Jokela (MTV3 ja Foreca) 131 137 €

  2. Markus Mäntykannas (MTV3 ja Foreca) 90 821 €

  3. Seija Paasonen (Yle) 77 579 €

  4. Liisa Rintaniemi (MTV3 ja Foreca) 68 982 €

  5. Pekka Pouta (MTV3 ja Foreca) 68 006 €

  6. Anne Borgström (Yle) 64 710 €

  7. Kerttu Kotakorpi (Yle) 62 453 €

  8. Matti Huutonen (Yle) 59 012 €

  9. Joonas Koskela (Yle) 51 943 €

  10. Juha Föhr (Foreca) 50 967 €

  11. Mette Mannonen (MTV3 ja Foreca) 50 408 €

  12. Anniina Valtonen (Yle) 48 217 €

Listalta voi puuttua nimiä, sillä runsaat 2 000 suomalaista on pyytänyt poistamaan nimensä medialle annettavasta julkisten verotietojen aineistosta.

Juttua korjattu klo: 13.56: Tulolistaa päivitetty.

Source Link is.fi