Banner Before Header

Näin Nord Stream -kaasu­putkiin on voitu iskeä – viisi skenaariota

Tanskan Bornholm-saaren edustalla kulkevat Nord Stream -kaasuputket, joissa molemmissa todettiin kaasuvuodot maanantain ja tiistain aikana.

Ensin alkoi vuotaa Nord Stream 2 -putki maanantaina. Tiistaina Nord Stream 1 poksahti kahdesta kohtaa saman saaren lähettyvillä.

Torstaiaamuna löytyi vielä neljäs vuotokohta, joka sijaitsee lähellä Nord Stream 1:n vuotokohtia.

Vuotoja epäillään sabotaasiksi, näin arvioi muun muassa Ruotsin vt. pääministeri Magdalena Andersson. Toinen Nord Stream 1 -vuodoista sijaitsee Ruotsin talousalueella.

Ruotsin yleisradio SVT kertoi tiistaina Ruotsin ja Tanskan seismologisten keskusten rekisteröineen maanantaina kaksi voimakasta vedenalaista räjähdystä alueella, jolla Nord Streamin kaasuvuodot myöhemmin todettiin.

Lue lisää: Venäjällä on poikkeuksellista kykyä veden­alaisiin sabotaaseihin – Itä­meren operaatio on silti arvoitus

Kaasuputket eivät ole kevyttä tekoa. Putket ovat noin 30 milliä paksuja ja ne on päällystetty betonilla.

Kysymykseksi nouseekin, millä keinoin kaasuputkien aiheuttaneet räjähdykset on voitu toteuttaa. Listasimme viisi mahdollisuutta, joilla putket olisi voitu räjäyttää tai joilla tarvittavat räjähteet olisi voitu kuljettaa paikalle.

Alla olevassa kuvassa aiemmin havaitut kolme vuotokohtaa. Neljäs sijaitsee lähellä Nord Stream 1:n vuotokohtia.

1. Sukellusvene tai kauko-ohjattu sukellusvene

Meren syvyyksissä toimimisesta tulee monelle ensimmäisenä mieleen sukellusveneen käytön mahdollisuus. Asia nostetaan esiin myös The Guardian -lehden artikkelissa, jossa todetaan brittiasiantuntijoiden tyrmänneen ajatuksen, sillä sukellusvene oltaisiin havaittu verrattain matalassa vedessä. Kaasuputket kulkevat noin 80–110 metrin syvyydessä.

Myös Hampurin Helmut Schmidt -yliopiston tutkimusavustaja Julian Pawlak on samoilla linjoilla Twitter-julkaisussaan. Hänen mukaansa suuren sukellusveneen olisi erittäin suurella todennäköisyydellä havaittu liikkuvan ahtaassa meressä.

Matalan ja ahtaan meren lisäksi sukellusveneen liikkumista ja kelluvuutta olisi häirinnyt myös se, että meressä oleva vesi on sekoitus makeaa ja suolaista vettä, kertoo The Telegraph. Sukeltajien ja räjähteiden kanssa toimiminen vastaavissa olosuhteissa olisi brittilehden mukaan äärimmäisen riskialtista puuhaa.

2. Miinat

Voiko paikalle olla tiputettu miinoja, esimerkiksi kaupalliseksi alukseksi naamioituneen laivan avulla? Tämä spekulaatio nousee esiin niin ikään Guardianin artikkelissa.

Brittilähteiden mukaan miinat olisi voitu viedä paikalle päiviä tai viikkoja ennen putkien iskua ja räjäyttää etänä. Telegraphin artikkelin mukaan miinojen etu on se, että ne voi viedä vaivihkaa suunnitellulle paikalle kun maailman huomio on suuntautunut muualle, jopa kuukausia ennen niiden suunniteltua räjäyttämistä.

Putken maanpäällistä osaa rakennettiin Venäjän puolella vuonna 2019.

3. Taistelusukeltaja

Aftonbladetin haastattelema ruotsalainen sukellus- ja sotilasasiantuntija Patrik Hulterström pitää sukeltajia epätodennäköisenä, sillä avuksi oltaisiin tarvittu pinta-alus, jonka merivalvonta olisi voinut havaita.

Hulterströmin mukaan sukeltaminen vaikeutuu yli 80 metriä syvissä vesissä. Tällöin sukeltajan täytyy hengittää tiettyjä kaasuja selviytyäkseen, ja keho altistuu suurelle paineelle. Todella kokenut sukeltaja pystyy kuitenkin Hulterströmin mukaan selviytymään koettelemuksesta yksin ilman tiimin apua.

– Kyse on siitä, kuinka paljon riskejä olet valmis ottamaan. Siitä voi selviytyä itsekseenkin, jos tietää missä putki kulkee, seuraa tiettyä linjaa noustessaan ylös ja kantaa mukanaan oikeanlaisia varusteita, Hulterström sanoo.

4. Torpedo

Hulterström nostaa Aftonbladetin haastattelussa esiin myös torpedon.

– Käyttäisin todennäköisesti jonkinlaista vedenalaista alusta, jota voi ohjata. Se voisi olla jokin alus, joka räjäyttää itsensä, tai sitten jonkinlainen ohjattu miina tai torpedo, Hulterström pohtii.

5. Vedenalainen drone

Puolustusasiantuntija H.I. Sutton arvelee Twitterissä, että Venäjä olisi saattanut käyttää sukellusveneen sijaan miehittämätöntä merenalaista ajoneuvoa, eli tietynlaista vedenalaista dronea. Asiasta kertoo The Times.

Myös brittiläiset tiedustelulähteet uskovat venäläisten laittaneen asialle miehittämättömän merenalaisen ajoneuvon. Lähteiden mukaan ajoneuvo olisi voitu laukaista pieneltä alukselta, kuten kalastusveneestä jo kuukausia sitten.

Source Link is.fi