Näin rokottamattomien sulkutila toimii Itävallassa – maa turvautuu koviin otteisiin

Itävalta on kiristänyt koronarokotelinjauksiaan maanantaina, eivätkä rokottamattomat enää pääse kotoaan kuin välttämättömille ostoksille, terveydenhoitoon tai tietyin kriteerein kuntoilemaan. Töihin ja kouluun saa mennä – sekä rokotepisteelle.

Poliisi valvoo sulun toteutumista pistokokein. Rokottamattomana sulkutilan rikkomisesta voi saada jopa 1 450 euron sakot. Jos kertoo poliisille niskoittelematta, että on rikkonut sulkutilaa, saa 500 euron sakot. Ravintoloitsija voi saada jopa 3 600 euron sakot ja tapahtumanjärjestäjä jopa 30 000 euron sakot sääntöjen rikkomisesta.

Tiukalta sulkutilalta välttyy, jos on saanut täyden rokotesuojan tai sairastanut koronataudin puolen vuoden aikana. Sulkutila koskee 12-vuotiaita ja sitä vanhempia.

Itävallan sisäministeri Karl Nehammer (vasemmalla), liittokansleri Alexander Schallenberg ja terveysministeri Wolfgang Mückstein kertoivat sunnuntaina uudesta sulkutilasta.

Sulkutila on voimassa ainakin kymmenen päivää. Jo aiemmin rokottamattomilta on evätty pääsy muun muassa ravintoloihin, parturi-kampaamoihin ja hiihtohisseihin. Perjantaina Itävalta määräsi rokotepakon terveydenhuollon ammattilaisille.

Itävallassa päätettiin syyskuussa rokottamattomiin kohdistuvista kiristyksistä, jotka otetaan käyttöön, kun 30 prosenttia tehohoidon paikoista on koronapotilaiden käytössä. Liittokansleri Alexander Schallenberg kertoi perjantaina, että hallitus näyttää nyt vihreää valoa tiukemmille rajoituksille. Hän kuvaili koronarokotteiden ottaneiden määrää häpeällisen alhaiseksi.

Sunnuntaina hän kertoi rokottamattomiin kohdistuvasta mittavasta sulkutilasta. Tilanne on Schallenbergin mukaan niin vakava, ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole.

– Meidän työmme Itävallan hallituksena on suojella kansaa. Siksi päätimme, että maanantaista lähtien on voimassa rokottamattomien sulkutila, Schallenberg kertoi sunnuntaina toimittajille.

Suuret ihmisjoukot kokoontuivat osoittamaan mieltään päätöstä vastaan.

Torstaina liittokansleri sanoi, että hänen mielestään olisi väärin ulottaa sulkutila rokotteet ottaneisiin.

– Minulle se on selvää: rokotettujen sulkutilaa ei pitäisi olla solidaarisuudesta rokottamattomille. En näe, miksi kahden kolmasosan pitäisi luopua vapaudestaan siksi, että kolmannes ihmisistä epäröi, Schallenberg sanoi.

Itävallassa raportoitiin lauantaina 13 152 koronatartuntaa, mikä on enemmän kuin koskaan ennen. Vuorokauden sisällä koronavirustartuntaan kuoli 48 ihmistä, mikä on myös eniten sitten tammikuun 2021.

Yhteensä yli 11 700 itävaltalaista on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, kertoo uutistoimisto Reuters.

Gegen Impfzwang eli rokotepakkoa vastaan, lukee mielenosoittajan kyltissä.

Ilmaantuvuusluvut osoittavat suuren eron siinä, kuinka usein rokotetut ja rokottamattomat sairastuvat koronavirukseen. Kurier-lehden mukaan seitsemän päivän ilmaantuvuus on rokotettujen osalta 383 ja rokottamattomien osalta yli 1 700.

Niin sanottu koronakriittinen Queerdenken-liike on Itävallassa vahva. Äänekäs vähemmistö kiistää koronapandemian eikä usko rokotteisiin. Koronapandemian rajoitustoimien ja -rokotteiden kiistämiseen keskittyvä MFG-puolue sai syyskuisissa vaaleissa 6,2 prosentin äänisaaliin ja pääsi parlamenttiin Ylä-Itävallan osavaltiossa.

ItävallaN noin yhdeksästä miljoonasta ihmisestä 65,2 prosenttia on saanut täyden rokotesuojan. Suomessa koko väestöstä on rokotettu 71,4 prosenttia ja yli 12-vuotiaista 80,5 prosenttia, eli Suomen väestöstä on rokotettu 5 prosenttiyksikköä enemmän kuin itävallan.

Rokottamattomia on Itävallassa 1,6 miljoonaa ja täyden rokotesuojan saaneita 5,7 miljoonaa. Yhden rokotteen on saanut 356 000. He voivat poiketa sulkutilan rajoituksista esittämällä negatiivisen PCR-testin. Testit ovat heille maksuttomia. 171 000 ihmistä on sairastanut koronataudin puolen vuoden sisällä.

Monet itävaltalaiset ovat päättäneet viime aikoina ottaa rokotteen. Perjantaina yli 23 000 ihmistä otti ensimmäisen koronarokotteen, mikä on suurin määrä yksittäisenä päivänä heinäkuun jälkeen.

Maanantaina Itävallassa alettiin rokottaa 5–11-vuotiata lapsia koronavirusta vastaan. Alle 12-vuotiaita on maassa yksi miljoona.

Saksa ja Ranska ovat tiukentaneet koronarajoituksiaan itävaltalaisia kohtaan. Itävalta loistaa Euroopan koronakartalla tummanpunaisena. Kahden viikon tarkastelujaksolla Itävallan ilmaantuvuusluku on 1 464, kun Suomessa se on 174, Saksassa 531 ja Ranskassa 182. Pahin tautitilanne on Itävallan ohella Slovakiassa ja Tsekissä sekä Latvian maissa.

Wienin perinteiset joulumarkkinat avattiin viime perjantaina.

Itävallassa on otettu käyttöön muita rajoituksia sulkutilan lisäksi. Esimerkiksi Wienissä vaaditaan rokotteen lisäksi negatiivinen PCR-koronatesti muun muassa yökerhoissa ja yli 25 ihmisen tapahtumissa. Tällöin maskia ei vaadita. Myös työpaikoilla ja julkisissa tiloissa rokotetuilta ihmisiltä vaaditaan FFP2-maskien käyttöä.

Ylä-Itävallassa muun muassa yökerhot on määrätty suljettaviksi joulukuun 5. päivään saakka eikä joulumarkkinoilla saa tarjoilla ruokaa tai juomaa. Salzburgissa joulumarkkinoilta on kielletty vain alkoholilliset juomat. Yhdeksän osavaltion liittotasavallassa pätevät usein eri säännöt eri alueilla.

KoronaTILANNE on pahentunut rajusti monissa Euroopan maissa. Perjantaina myös Hollanti kertoi ottavansa sulkutilan uudestaan käyttöön. Kolmen viikon osittainen koronasulku koskee Hollannissa kaikkia. Myös Norja on tiukentanut rajoituksiaan.

Asenne rokottamattomia kohtaan on tiukentunut viime aikoina muuallakin kuin Itävallassa. Berliinissä rokottamattomat eivät pääse ravintoloiden sisätiloihin, baareihin, kuntosaleille, elokuviin tai parturi-kampaamoihin. Muualla Saksassa säännöt eivät ole yhtä tiukat. Singaporessa taas päätettiin, että koronarokotteen ottamatta jättäneet joutuvat maksamaan koronataudista johtuvan sairaalahoitonsa kokonaan itse vuodenvaihteen jälkeen.

Source Link is.fi