Näin sairastat koronan kotona – yhteen suden­kuoppaan kompastutaan taudin kanssa edelleen: ”Kaikkein suurin ongelma”

Suomessa raportoitiin viime perjantaina yli 11 300 uutta koronavirustartuntaa. Viime viikkojen tartuntamäärät ovat kasvaneet huimasti, sillä jouluna ja uutenavuotena monet ovat olleet kontaktissa läheisten ja sukulaisten kanssa ja uusi omikronmuunnos on aiempia virusvariantteja tarttuvampi.

On siis hyvin todennäköistä, että moni suomalainen sairastaa koronan lähiviikkojen aikana.

Vaikka sairastaisi itse lievän taudin, on tärkeää muistaa, että korona on tartuntatauti, joka voi aiheuttaa riskiryhmäläisille erittäin vakavia oireita. Siksi sen leviämistä pyritään rajaamaan mahdollisimman tehokkaasti.

Koronaan sairastuneet asetetaan eristyksiin ja taudille altistuneet määrätään karanteeniin tai heitä kehotetaan välttämään sosiaalisia kontakteja vapaaehtoisesti.

Lue lisää: Koska olen altistunut omikronille? Asian­tuntija kertoo, minkälaisia tilanteita kannattaa nyt erityisesti välttää

– Suomessa on vielä veitsenterällä, että miten sairaalahoidon kuormitukselle käy, kun tautitapaukset nyt lisääntyvät. Näemme sen vasta noin viikon tai kahden viiveellä, Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta sanoo.

Hän painottaa, että tällä hetkellä pienimmistäkin hengitystieinfektion oireista tai flunssaisuuden tunteesta kannattaisi jäädä kotiin ja hakeutua tarvittaessa koronatestiin.

Vaikka koronaepidemia on kestänyt Suomessa jo lähes kaksi vuotta, Kaukoranta huomaa, että edelleen sen kanssa kompastutaan yhteen perusasiaan.

– Kaikkein suurin ongelma taudin kanssa on edelleen se, että ihmiset vähättelevät koronan oireita. He ajattelevat, että oireet ovat tavallista flunssaa ja menevät töihin tai laittavat lapset kouluun tai päivähoitoon. Ei tulla ajatelleeksi, että se voisi olla koronaa, hän sanoo.

Koronan oireet ovat usein samoja kuin muissakin hengitystieinfektioissa.

Koronaviruksen oireita ovat esimerkiksi:

  • päänsärky

  • nuha, nenän tukkoisuus

  • yskä, hengenahdistus

  • voimattomuus, väsymys

  • lihaskivut

  • kurkkukipu, kurkun karheus

  • kuume

  • pahoinvointi, oksentelu, ripuli

  • haju- tai makuaistin häiriöt

Lähde: THL

Koronaa hoidetaan samalla tavoin kuin mitä hyvänsä muuta viruksen aiheuttamaa hengitystieinfektiota.

– Pysy lämpimänä, lepää, juo kuumaa ja lievitä kuumetta tai särkyä parasetamolilla tai ibuprofeenilla. Tukkoisuutta voi lievittää myös käymällä suihkussa, miedossa saunassa ja syömällä kurkkupastilleja, tiivistää Kaukoranta.

Hän lisää, että sairastamisen aikana kannattaa tarkkailla omaa vointia. Jos vointi heikkenee eli ilmenee esimerkiksi hengenahdistusta, ei pysty juomaan tarpeeksi tai on vaikea nousta ylös sängystä, on otettava yhteys terveyskeskukseen tai soitettava tarvittaessa hätänumeroon.

– Erityisesti sellaisten ihmisten kohdalla, joilla on taustasairauksia, kuten ylipainoa, diabetesta, keuhkoahtaumaa tai henkilöllä on korkea ikä, heidän terveydentilaansa pitäisi seurata erittäin tarkkaan ja terveydenhuollon yksikköön kannattaa ottaa herkästi yhteyttä, Kaukoranta sanoo.

Useissa terveyskeskuksissa on korona-aikana järjestetty erillinen vastaanottotila, johon hengitystieinfektioita sairastavat henkilöt ohjataan. Lääkärin vastaanotolle mentäessä tulee varmistua, että menee oikeaan paikkaan ja käyttää vastaanotolle mentäessä kasvomaskia. Jos kasvomaskia ei ole, suun ja nenän voi peittää kertakäyttönenäliinalla.

Lue lisää: Husin Lehtonen: Henkilöstön sairastumiset akuuttina haasteena – omikron saattaa käydä koko väestön läpi

Koronan oireita voi lievittää käymällä miedossa saunan lämmössä. Heikki Kaukoranta kuitenkin muistuttaa, että jos henkilöllä on koronan lisäksi muita sairauksia, kuten sydän- tai keuhkosairauksia, saunomista kannattaisi silloin välttää.

Eristyksissä tai karanteenissa ollessa ei tulisi poistua kotoa. Ei saa mennä esimerkiksi töihin, kauppaan, apteekkiin, harrastuksiin tai yleisötilaisuuksiin. Eristyksissä tai karanteenissa olevat lapset tai nuoret eivät saa mennä päiväkotiin tai kouluun.

– Tällaisenkin tapauksen olen kuullut, että henkilö, joka oli saanut positiivisen koronatuloksen, on soittanut töihin lähteneelle puolisolleen, että minulla on korona, tule kotiin kaupan kautta. Kotiin pitäisi kuitenkin palata suoraan, kulkematta kaupan kautta, Kaukoranta huomauttaa.

Hän muistuttaa, että altistunutkin henkilö voi olla tartuttavassa vaiheessa, vaikka hänellä ei vielä ilmenisikään oireita.

Koronaa sairastavan henkilön kanssa samassa taloudessa asuvia, täyden rokotussarjan saaneita henkilöitä ei yleensä aseteta karanteeniin, jollei tartuntatautilääkäri toisin päätä. Koska myös täysin rokotettu tai koronan jo aiemmin sairastanut henkilö voi saada tartunnan, suositellaan kontaktien vapaaehtoista välttämistä altistumistilanteessa.

Jos on karanteenissa tai eristyksissä, voi tarvittaessa mennä ulos esimerkiksi lumitöihin tai ulkoiluttamaan koiraa, jos vain pitää etäisyyttä muihin ihmisiin.

Jos pitää päästä kauppaan tai apteekkiin, voi pyytää apua ystäviltä, sukulaisilta tai oman kotikunnan sosiaalipalveluista. Monissa kaupungeissa ruokaa voi tilata kotiin myös verkkokaupasta.

Lue lisää: THL:n Mika Salmiselta rohkaiseva viesti omikronista – tämä tiedetään nyt koronaviruksen uudesta valtamuunnoksesta

Eristys ja virallinen karanteeni ovat tartuntatautilääkärin asettamia määräyksiä. Omaehtoinen kontaktien välttäminen taas viranomaisten suositus.

Eristys, karanteeni, sosiaalisten kontaktien välttäminen

Eristys tarkoittaa, että tarttuvaa tautia sairastava henkilö eristetään terveistä. Eristyksellä halutaan välttää mahdolliset jatkotartunnat. Tartuntatautilääkäri tekee eristysmääräyksen ja kertoo eristyksen pituuden.

Virallinen karanteeni on tartuntatautilääkärin tekemä päätös. Oireeton henkilö voidaan määrätä karanteeniin, jos tämä on altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille eikä taudin leviämistä voida muulla tavoin estää.

Myös rokotteen saaneet henkilöt voidaan määrätä karanteeniin, jos he ovat altistuneet koronalle.

Rokotteen saaneita ja altistuneita suositellaan välttämään omaehtoisesti sosiaalisia kontakteja, vaikka he eivät olisikaan saaneet virallista karanteenimääräystä.

Lähde: THL

Koronaan sairastuneena tulee välttää läheistä kontaktia muihin ihmisiin, kuten perheenjäseniin. Jos joutuu olemaan muiden lähellä, tulee käyttää kasvomaskia ja huolehtia jatkuvasti hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. On pyrittävä pitämään kahden metrin etäisyys muihin ihmisiin.

Lapsen sairastuessa koronaan vain toisen vanhemman tai huoltajan kannattaisi huolehtia ensisijaisesti lapsen hoidosta, ja hoitava henkilö ei saisi kuulua riskiryhmään.

Jos mahdollista, muiden samassa asunnossa asuvien henkilöiden tulisi oleskella eri huoneessa kuin koronaan sairastuneen. Potilas voi esimerkiksi nukkua sairastamisen ajan erillisessä huoneessa ja käyttää mahdollisuuksien mukaan omia wc- ja peseytymistiloja. Wc-tiloissa kannattaa käyttää omia käsipyyhkeitä.

Kodin kosketuspinnat, kuten valokatkaisijat, ovenkahvat ja -nupit, on hyvä puhdistaa päivittäin puhdistusaineella ja puhdistusta voi tehostaa myös desinfiointiaineella.

Jos asuu kerros- tai rivitalossa, taloyhtiön yhteisiä tiloja ei pidä käyttää sairaana. Oman kodin yhteisissä tiloissa taas kannattaa pitää huoli hyvästä ilmanvaihdosta. Esimerkiksi keittiössä, wc-tiloissa ja kylpyhuoneessa voi avata aika ajoin ikkunan, jotta ilma pääsee vaihtumaan.

Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta muistuttaa, että etätöitäkin tekevien kannattaa ottaa töistä lepoa, jos koronaoireet vievät olosta voiton. – Jos päätä särkee, nenä on tukossa ja kurkku tuntuu siltä kuin sitä olisi vedetty pulloharjalla edestakaisin, niin työpanos ei varmasti ole samanmittainen kuin terveenä olisi.

Tartuntatautilääkäri asettaa henkilön tavallisesti 10 päivän eristykseen siitä päivästä, kun on otettu koronatesti, joka todetaan positiiviseksi. On pysyteltävä eristyksessä, kunnes on ollut oireeton kahden vuorokauden ajan ja oireiden alusta on kulunut vähintään 10 vuorokautta. Jos oireet jatkuvat 10 vuorokauden jälkeen, on pysyttävä kotona, kunnes on ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta.

Oireettomuus tarkoittaa, ettei ole kuumetta ja muut taudin oireet ovat selvästi vähenemässä. Jos ainoa oire on haju- tai makuaistin muutos tai lievä ärsytysyskä, eristyksessä oloa ei tarvitse jatkaa.

Jos on ollut sairaalassa, pitää pysyä kotona eristyksessä, kunnes oireiden alusta on kulunut vähintään 14 vuorokautta.

– Tämä johtuu siitä, että vaikean taudin sairastaneilla henkilöillä on tavallisesti normaalia enemmän virusta kehossaan. Heillä siis kestää pidempään, että virus poistuu kehosta ja he eivät enää tartuta tautia muihin, Kaukoranta sanoo.

Hän lisää, että virusmäärään perustuu myös koronarokotteen teho. Rokote vähentää koronavirusten määrää ihmiskehossa, jolloin sairastettu tauti on tavallisesti lievempi kuin rokottamattomilla.

– Siksi rokottamattomat myös levittävät tautia rokotettuja tehokkaammin elinympäristöön.

Kosketuspinnat kannattaa pestä päivittäin, jos kotonasi on henkilö, joka sairastaa koronaa.

Jos kotonasi on koronaan sairastunut henkilö, voit välttää taudin leviämistä myös näillä tavoilla:

  • Heitä käytetyt nenäliinat ja kasvomaskit suoraan roskiin. Varaa sairastuneen huoneeseen oma roskapussi, joka suljetaan huolellisesti ennen kuin se viedään jäteastiaan.

  • Pese kätesi huolellisesti, kun käsittelet roskia tai kosket käytettyihin nenäliinoihin.

  • Pese sairastuneen käyttämät astiat ja aterimet käytön jälkeen.

  • Pese liinavaatteet 60–90-asteisessa vedessä ja käytä pesuainetta. Vältä pyykin tarpeetonta käsittelyä ja pöllyttelyä. Kun olet käsitellyt likaisia pyykkejä, pese kätesi huolellisesti vedellä ja saippualla tai puhdista ne alkoholipitoisella käsihuuhteella.

Lähde: THL

JOS sinulla todetaan koronatartunta, kannattaa muistella, kenen kanssa olet ollut tekemisissä ennen oireiden ilmenemistä.

– Tämän kysymyksen taudinjäljittäjät kysyvät. Se helpottaa heidän työtään, kun he saavat tiedon nopeasti, ja voivat välittää tiedon altistuneille, Kaukoranta sanoo.

Virallisesta koronatestituloksesta saa koodin, jolla voi ilmoittaa koronatartunnasta myös sähköisesti Koronavilkku-sovelluksella. Tieto altistumisesta menee muille samassa tilassa olleille Koronavilkun käyttäjille nimettömänä.

Jos saa kotitestistä positiivisen tuloksen, voi ilmoittaa tartunnasta läheisille myös itse.

Source Link is.fi