Banner Before Header

Näin tennistähti Djokovicin Australiaan pääsystä tuli poliittinen kysymys

Tennistähti Novak Djokovicin matka Australian avoimiin tyssäsi keskiviikkona Melbournen lentokentälle. Samalla serbialainen miesten kaksinpelin maailmanlistan ykkönen herätti kuumaa keskustelua Australiassa.

Australian pääministeri Scott Morrison otti torstaina kantaa Djokovicin tilanteeseen ilmaisemalla, että säännöt ovat sääntöjä, eikä kukaan ole niiden yläpuolella.

Lue lisää: Novak Djokovic pysäytettiin lentokentällä – Australia perui tennistähden viisumin, pääministeri jyrähti

Australiassa on koronapandemian aikana ollut erityisen tiukat rajatoimet. Maan rajat olivat suurimmalta osalta ihmisiltä kiinni lähes koko viime vuoden. Samalla kuitenkin poikkeuksia löytyi: rikkaat ulkomaalaiset julkisuuden henkilöt pääsivät maahan, ja pakollisten hotellikaranteenien sijaan osa sai majoittua luksuskohteissa.

Pääministeri Scott Morrison.

Australiassa järjestetään tänä vuonna parlamenttivaalit. Pääministeri Morrisonia kohtaan on viime vuosina satanut kritiikkiä muun muassa koronapandemian ja vuonna 2019 alkaneen historiallisen maastopalokauden hoitamisista.

Age-lehden mukaan äänestäjät ovat kyselyjen perusteella viimeisen puolen vuoden aikana siirtyneet oppositiossa olevan työväenpuolueen suuntaan. Kuitenkin liberaalipuolueen Morrison nähdään edelleen suosituimpana vaihtoehtona pääministeriksi.

Osa australialaisista on kokenut, että Djokovicin tapaus on tapa viedä poliittinen keskustelu hallituksesta muualle.

Politiikantoimittaja Osman Faruqi kirjoittaa australialaislehti Sydney Morning Heraldissa, että kuten yleensäkin kriisin keskellä, huomio siirretään Australiassa rajavalvontaan. Faruqi näkee, että Djokovicin Australiaan päästämisellä ei ole paljoakaan tekemistä itse tennistähden kanssa.

–  Tässä on kyse liittovaltion hallituksesta, joka haluaa epätoivoisesti tehdä kaksi asiaa: muuttaa kansallista keskustelua ja yrittää näyttää jonkin verran auktoriteettia ja kontrollia sen jälkeen, kun se on menettänyt molemmat, kirjoittaa Faruqi.

Toimittaja näkee, että sisäpolitiikka ja tulevat vaalit ovat terveyspolitiikan tavoin syynä sille, että Djokovicin tapausta on tuotu voimakkaasti esiin.

Faruqi korostaa, että Djokovicia ei tulisi kuitenkaan nähdä tilanteen uhrina. Tennistähti on kieltäytynyt kertomasta rokotusstatustaan. Samalla hän yrittää päästä Melbourneen, joka on pandemian aikana ollut kuudesti koronasulussa ja kantanut siitä kovan hinnan.

Politiikantoimittaja Malcolm Farr kirjoittaa Guardian-lehdessä, että Djokovicin karkottamisesta on tullut poliittinen murroskohta pääministerin välinpitämättömyyden ja tietämättömyyden seurauksena. Vielä aiemmin viikolla pääministeri Morrison sanoi, että Djokovicin päästäminen Australiaan oli Victorian osavaltion asia. Myöhemmin hän ilmoitti, että kyse on liittovaltiotason asiasta.

Farr näkee, että Morrison tulee ottamaan kaiken mahdollisen poliittisen voiton Djokovicin tapauksesta.

Keskiviikkona Australiaan saapuneen Djokovicin viisumi peruttiin. Rajavartijat tulkitsivat, ettei Djokovic täyttänyt maahantulovaatimuksia.

Djokovic vietiin lentokentältä lähellä sijaitsevaan hotelliin, jota Australian valtio käyttää säilöntäkeskuksena.

Djokovicin juristit haastavat viisumin perumispäätöksen oikeusteitse. Torstaina oli epäselvää, pelaako Djokovic lopulta Melbournessa. Djokovicin valitus on määrä käsitellä paikallisessa oikeusistuimessa maanantaina.

Perjantaina Australian sisäministeri Karen Andrews sanoi, että Djokovicia ei pidetä vankeudessa.

–  Herra Djokovic ei ole vangittuna Australiassa, hän voi vapaasti lähteä (maasta) milloin tahansa, sanoi Andrews Australian yleisradioyhtiö ABC:n mukaan.

Koronaviruspandemian alkuvaiheessa huhtikuussa 2020 Djokovic sanoi julkisuudessa, ettei halua tulla pakotetuksi rokotuksen ottamiseen. Vuonna 2020 Djokovic sai koronavirustartunnan ainakin kerran ja herätti kielteistä huomiota järjestämällä näytösottelusarjan, jossa virus levisi.

Source Link is.fi