Näin tienasivat Remppa vai muutto -tähdet – Anne Ramsay tuplasi tulonsa

Remppa vai muutto Suomi -ohjelman tähtien kiinteistönvälittäjä Anne Ramsayn, 28, ja sisustusarkkitehti Marko Paanasen tuloissa tapahtui huomattavia muutoksia viime vuonna verrattuna edellisvuoteen.

Ramsayn tulot lähes tuplaantuivat. Viime vuonna hänen tulonsa olivat 92 657 euroa, kun vuonna 2019 hän ansaitsi 47 018 euroa.

Muun muassa takavuosien Inno-ohjelmasta tutun Paanasen tulot puolestaan putosivat lähes neljänneksen. Viime vuonna Paananen ansaitsi 50 138 euroa, kun vuonna 2019 hänen tulonsa olivat jopa 65 674 euroa.

Molempien tulot koostuvat ainoastaan ansiotuloista. Pääomatuloja heillä ei kumpanakaan vuonna ollut.

Ramsay avasi kulutustottumuksiaan Me Naisille lokakuussa. Hänen viikon aikana ylös kirjaamansa menot olivat 1 250 euroa. Summa piti ruoka- ja lounasostosten lisäksi sisällään muun muassa kotisiivouslaskun ja 400 euron suuruisen talletuksen ”hurvittelutilille”.

Hän kertoi työskentelevänsä provisiopalkalla. Hän piti Remppa vai muutto -kuvausten aikana taukoa välitystyöstä.

– Minulle provikkapalkkaus on ihan parasta! Se sopii myös kuluttajaluonteelleni hyvin. Olen rahan suhteen höveli, ja kuluni ovat kasvaneet tulojen mukana. Teen paljon töitä ja haluan arjestani mahdollisimman sujuvaa, Ramsay sanoi Me Naisille.

Lue lisää: Ketkä tienasivat Suomessa yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta.

Source Link is.fi