Naiset saavat puolustusvoimilta postia ehkä jo vuoden 2025 kutsuntoihin

Kertausharjoituksiin kutsuttiin viime vuonna ennätysmäärä väkeä, ja sama tahti jatkuu. Venäjän sotiminen korostaa reservin tarvetta, sanoo puolustusministeri Mikko Savola.

Reserviläiset Sanni Porento, Jarno Ojala ja Eetu Asikainen pukevat varustusta päälle paikallispuolustusharjoituksissa Joensuun tiedepuistolla maaliskuussa 2022. Kuva: Laura Kosonen / Yle

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on osoittanut tarpeen ylläpitää laajamittaista ja suorituskykyistä reserviä, puolustusministeri Mikko Savola (Kesk.) sanoi maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä maanantaina.

Kertausharjoituksiin kutsuttujen määrää lisättiinkin viime vuonna merkittävästi. Vuonna 2022 kertausharjoituksiin osallistui 29000 reserviläistä, kun aiempina vuosina määrä on ollut noin 17000 henkeä.

–Kyse ei ole hetkellisestä piikistä, vaan kertausharjoitusten osalta tarkoitus on vakioida viime vuonna saavutettu taso, Savola sanoi.

Reservin ikärajaa voidaan nostaa erityistehtävissä

Puolustusministerin mukaan reservin käyttöä voidaan tehostaa myös sen yläikärajaa nostamalla. Nyt miehistö on reservissä 50-vuotiaaksi asti, upseerit ja aliupseerit 60-vuotiaaksi.

Savola sanoi, että kyse ei olisi yleisestä reservin ikärajan nostamisesta, vaan se koskisi reserviläisten erityisiä tehtäviä, ammattitaitoa ja osaamista erityisesti poikkeusoloissa. Näin saataisiin joustavuutta kokeneiden ja osaavien asevelvollisten käyttöön.

Kiinnostus vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen on puolustusministerin mukaan kasvanut.

–Esimerkiksi viime vuoden aikana järjestetyt kyber- ja ensiaputaitoihin liittyvät kurssit sekä erikseen naisille järjestetyt harjoitukset ovat saavuttaneet huomattavan suosion.

Koko ikäluokan kutsunnat mahdollisesti 2025 – naisia halutaan lisää asepalvelukseen

Koko ikäluokan kutsunnat otetaan käyttöön mahdollisesti vuonna 2025. Uusia kutsuntoja valmistellaan parhaillaan puolustusvoimien johdolla.

Puolustusministeri Savola sanoi, että uudistetuilla kutsunnoilla voidaan lisätä naisten hakeutumista asepalvelukseen ja siten vahvistaa heidän osallistumistaan sotilaalliseen maanpuolustukseen.

Ylipäätään tavoitteena on lisätä asepalveluksen suorittavien määrää. Näin voidaan myös edistää nuorten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymistä.

Varusmiesten valintajärjestelmää kehittämällä pyritään ottamaan yksilön osaaminen ja motivaatio entistä paremmin huomioon.

– Jokaisen alokkaan ei tarvitse loistaa cooperin testissä tai leuanvetotangolla, puolustusministeri Savola sanoi.

Varusmiespalveluksen voi suorittaa nykyisin noin 600:ssa eri tehtävässä.

Source Link yle.fi