Banner Before Header

Naisten oikeuksia ajanut aktivisti Frozan, 29, ammuttiin Afganistanissa – oli saanut epäilyttävän puhelun ja lähtenyt kotoa

Naisten oikeuksia ajanut Frozan Safi, 29, on ammuttu Pohjois-Afganistanissa. Hän on tiettävästi ensimmäinen Talebanin valtaan nousun jälkeen surmattu naisten oikeuksia ajava aktivisti, Guardian kirjoittaa.

Safi toimi taloustieteen luennoitsijana. Hän katosi Mazar-i-Sharifissa lokakuun 20. päivänä. Hänen lääkärisiskonsa Rita tunnisti vainajan ruumishuoneella vaatteiden perusteella.

– Luotihaavoja oli kaikkialla, liian monta laskettavaksi. Hänen päässään, sydämessään, rinnassaan, munuaisissa ja jaloissaan, sisko kertoi Guardianin mukaan.

Safi oli saanut lokakuun lopussa puhelun, jossa häntä oli kehotettu keräämään todisteet hänet aktivismistaan ja lähtemään turvataloon. Hän oli aiemmin hakenut turvapaikkaa Saksasta ja ajatteli puhelun sopivan kuvioon. Niinpä hän pakkasi dokumenttinsa ja lähti kotoa.

Safin työnantaja kertoi uutistoimisto AP:lle, että Safi oli pelännyt Talebania ja halunnut lähteä maasta. Hänen kihlattunsa, niin ikään aktivisti, oli paennut maasta jo aiemmin.

Talebanin joukot toivat torstaina kahden nimettömän naisen ruumiit Balkhin sairaalaan. Ammutut vainajat oli löydetty Mazar-i-Sharifissa talosta, jossa oli myös kaksi muuta vainajaa, kertoi Guardianille Talebanin Balkhin provinssissa tieto- ja kulttuuritoiminnasta vastaava Zabihullah Noorani. Nooranin mukaan kyseessä saattoi olla ”henkilökohtainen riita” ja poliisi tutkii asiaa.

Talebanin sisäministeriön tiedottaja Sayed Khosti taas on kertonut Twitterissä, että kaksi epäiltyä on pidätetty liittyen naisten tapaukseen. Epäillyt ovat tunnustaneet naisten houkuttelun Mazar-i-Sharifissa sijaitsevaan taloon. Khosti ei kertonut, ovatko he tunnustaneet myös osallisuutensa naisten surmaamiseen.

Elokuussa valtaan noussut Taleban on käytännössä kieltänyt tytöiltä koulunkäynnin ja monilta naisilta töidenteon. Naiset ovat protestoineet ja vaatineet takaisin oikeuksiaan. Taleban on usein tukahduttanut mielenosoitukset väkivallalla.