Banner Before Header

Nämä asiat salakavalasta rasvamaksasta saattavat seurata – ensioire voi olla syöpä

Maksan rasvoittumisesta johtuvat vakavat maksasairaudet ovat yleistyneet suomalaisilla nopeasti.

– Vielä viisitoista vuotta sitten maksan rasvoittumisesta johtuvat maksakirroosi ja maksasyöpä olivat kohtuullisen harvinaisia, mutta nyt sairauksia tavataan yhä useammin, kertoi jutussamme gastroenterologian ja sisätautien erikoislääkäri Olli-Pekka Koivurova Terveystalosta.

Hän arvioi kehityksen myös jatkossa kulkevan huonoon suuntaan, koska väestöstä merkittävän suuri osa on ylipainoisia, ja rasvamaksaa tavataan jo reilulla miljoonalla.

Lue lisää: Vakavat maksasairaudet yleistyvät nopeasti – salakavalan taudin ensioire voi olla syöpä

Rasvamaksa voi edetä vakavammaksi sairaudeksi

Rasvamaksa tarkoittaa rasvan runsasta kertymistä maksasolujen sisään. Suurimpia riskitekijöitä rasvamaksalle on ylipaino: Terveyskirjaston mukaan 80 prosentilla vyötärölihavista henkilöistä esiintyy rasvamaksaa. Toinen yleinen rasvamaksan aiheuttaja on runsas alkoholin käyttö.

Joskus käy niin, että ensioire maksataudista on maksasyöpä.

Kaikilla rasvamaksa ei etene, mutta osalla tila muuttuu vuosikymmenten aikana maksakirroosiksi.

Maksan rasvoittuminen

■ Rasvamaksa syntyy, kun solujen väliin kertyy rasvaa, joka haittaa maksan toimintaa.

■ Jos rasvan määrä lisääntyy paljon, solut joutuvat ikään kuin puristuksiin ja ne arpeutuvat.

■ Kun arpeutumista on riittävästi, seurauksena on maksakirroosi.

Kirroosissa suurin osa maksakudoksesta korvautuu sidekudoksella, ja toimivaa maksakudosta on jäljellä enää alle 10 tai 5 prosenttia.

Pitkään jatkuessaan rasvamaksa voi aiheuttaa tulehdusta, joka paitsi muodostaa sidekudosta myös lisää syöpäriskiä.

– Joskus käy niin, että ensioire maksataudista on maksasyöpä, Olli-Pekka Koivurova sanoi.

Rasvamaksan eteneminen kohti muita sairauksia on hidas prosessi.

Myös muiden kuin maksasairauksien vaara kasvaa

Vakavan maksasairauden lisäksi maksan rasvoittuminen kasvattaa myös muiden sairauksien vaaraa.

Terveyskylän mukaan rasvamaksa altistaa tyypin 2 diabetekselle, verenpaineen nousulle ja veren rasva-arvojen haitallisille muutoksille.

Lisäksi kasvaa riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, kuten sepelvaltimotautiin ja aivoverenkierron häiriöihin.

Tähän liittyy se positiivinen puoli, että elämäntapojen korjaamisella voidaan tehdä paljon hyvää.

Sisätautiopin professori Hannele Yki-Järvinen Helsingin yliopistosta kertoi jutussamme, että maksan rasvoittuminen lisää valtimotaudin riskiä, koska sydäntaudin riskitekijät erittyvät maksasta verenkiertoon ja vaikuttavat verisuoniin.

– Juuri maksa aiheuttaa sen aineenvaihdunnallisen pahan verenkiertoon, joka lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä, professori sanoi.

Lue lisää: Joka neljännellä suomalaisella on rasvamaksa, eikä suuri osa tiedä sitä itse – usein syynä ei ole viina

Elämäntapamuutoksilla ehtii korjata tilannetta

Rasvamaksan eteneminen kohti muita sairauksia on hidas prosessi.

– Tähän liittyy se positiivinen puoli, että elämäntapojen korjaamisella voidaan tehdä paljon hyvää, Yki-Järvinen sanoi.

Kaikki mikä tehostaa painonlaskua, vaikuttaa suotuisasti myös maksaan.

Hänestä maksan terveys kannattaakin nähdä oivallisena lisäsyynä liikkua ja pudottaa ylipainoa.

– Jos et itse onnistu elämäntapojen muuttamisessa, pyydä lääkäriltä arvio maksasi terveydestä ja apua painonhallintaan. Kaikki mikä tehostaa painonlaskua, vaikuttaa suotuisasti myös maksaan.

Source Link is.fi