Nämä julkkikset kilpailevat äärimmäisen jäisissä olosuhteissa – uusi tosi-tv-sarja alkaa

Uusi Äärimmäinen matka -seikkailureality vie katsojansa Islannin luontoäidin helmoihin, jossa kilpailijat kohtaavat armottomat olosuhteet. Kilpailijat joutuvat selviytymään sekä fyysisesti että henkisesti kylmyyden, kosteuden ja aggressiivisen tuulen keskellä. Myös vaativat reitit ja askeettiset majoitukset tuovat haasteita osallistujille. Ainoat kilpailun nautintopuolet ovat Islannin kauniit maisemat ja ryhmän yhteishenki.

Kilpailijat eivät ole suinkaan koettelevan matkansa aikana aivan yksin, vaan heidän tukenaan ovat vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja ääriolosuhteisiin erikoistunut lääkäri Heikki Karinen. Reittisuunnittelusta ja matkan turvallisuudesta vastaa kokenut islantilainen seikkailija Siggi Bjarni Sveinsson.

Kilpailijoina nähdään seitsemän eritaustaista suomalaista julkkista, joiden tavoitteenaan on juosta viikon aikana 200 kilometriä. Kilpailijoiden matka voi päättyä kolmesta syystä: osallistuja ei ehdi seuraavaan leiriin ennen auringonlaskua, terveydelliset syyt estävät jatkamisen tai kilpailija itse päättää luovuttaa.

Ohjelman tiedotteen mukaan yhdelläkään kilpailijalla ei ole aikaisempaa kokemusta tällaisista olosuhteista ja osa ei ole edes koskaan nukkunut teltassa.

Tässä ovat Äärimmäinen matka -ohjelman kilpailijat.

Iikka Forss.

Iikka Forss, 45, näyttelijä

Pitkä näyttelijänura teatterilavoilla, tv-sarjoissa ja elokuvissa on Iikka Forssin omien sanoen mukaan pitänyt hänet fyysisesti kunnossa. Silti hänelle itsellekin on edelleen mysteeri, miten kyseisellä kunnolla pärjää Islannissa. Iikka uskoo, että pitkässä matkassa on eniten kyse itseensä matkustamisesta ja itsensä voittamisesta kuin kamppailusta muita vastaan.

– Pitäisi herättää tunnetta ihmisessä, jos sanotaan, että ensi viikolla vedät joka päivä maratonin tai puolikkaan maastossa, Forrs toteaa.

Lauri Huttunen.

Lauri Huttunen, 38, yrittäjä

Autonrassausteemaisesta Latela-sarjasta tuttu Lauri Huttunen kuvailee suhteensa juoksemiseen olevan samantyyppinen kuin kalan suhde polkupyörään. Hän on yrittänyt lenkkeillä, mutta hidas maiseman vaihtuminen tylsistyttää. Huttusen mukaan ohjelmaan osallistuminen tarjoaa hänelle pakollisen pysähtymisen, jossa tavoitteena on yrittää tutustua itseensä. Huttunen kertoo, että hänellä on ollut omien ajatustensa kanssa vaikeaa, mutta iän myötä hän on oppinut nauttimaan yksinolosta.

– Mä oon itte asunut maalla ja muut kaupungissa, on siinä pienoinen ero asioissa, Huttunen sanoo.

Aki Manninen.

Aki Manninen, 46, auktorisoitu personal trainer ja yrittäjä

Hyvinvointivalmentajana ja somevaikuttajana tunnettu Aki Manninen kokee, että Islannin reissu tulee hyvään aikaan, sillä hänellä on ollut kiireinen vuosi. Kokenut erämies Manninen tykkää kalastaa ja retkeillä luonnossa. Islannissa Manninen haluaa hiljentyä itsensä kanssa ja jättää somemaailman Suomeen. Siitä huolimatta Manninen uskoo, että matkan aikana hänelle tulee kova ikävä perhettään.

– Arjessa ei aina huomaa yksityiskohtia, joten on välillä hyvä katsoa kauas nähdäkseen lähelle, Manninen pohtii.

Paula Noronen.

Paula Noronen, 48, kirjailija

Myös radiojuontajana ja tv-esiintyjänä tunnettu Paula Noronen on myös kirjailija ja käsikirjoittaja muun muassa Supermarsu-, Yökoulu– ja Tarja Kulho -teosten takana. Kirjoittajan työpöydästä erämaalle loikannut Noronen sanoo odottavansa leiriolosuhteita innolla. Noronen kuitenkin myöntää samalla pohtivansa paljon, miten hänen useamman kerran leikatut polvensa tulevat kestämään reissua.

– Matka on kuin Helsingistä Turkuun – katsotaan pääsenkö Lauttasaareen, Lohjalle vai Turkuun asti, Noronen sanoo.

Kerttu Rissanen.

Kerttu Rissanen, 26, kuntovalmentaja, näyttelijä ja somevaikuttaja

Kerttu Rissanen on tullut tutuksi suurelle yleisölle Salatut elämät -tv-sarjan Sannina, mutta nykyään hän toimii myös kuntovalmentajana. Vaikka Rissanen nauttii suuresti liikkumisesta, hänellä ei ole minkäänlaista erätaustaa. Kiireistä arkea elävä Rissanen odottaa matkan aikana pääsevänsä keskittymään vain yhteen asiaan kerralla.

Kerttu ei tiedä, millaiset olosuhteisiin häntä odottavat Islannissa, mutta toivoo, ettei siellä olisi hirveän kylmää tai märkää.

Henriikka Rönkkönen.

Henriikka Rönkkönen, 38, kirjailija

Yksi kilpailijoista on muun muassa Rakkausshokkihoito -kirjan kirjoittanut Henriikka Rönkkönen, joka toimii myös someviihdyttäjänä, puhujana ja auktorisoituna seksuaalineuvojana. Kilpailuhenkisen Rönnkösen täydellisyyteen pyrkiminen on aiemmin luonut hänessä riittämättömyyden tunteita: milloin keho ei ole ollut riittävä, milloin taas suoritukset.

Rönkkönen uskoo, että matka tulee olemaan kropalle raju suoritus. Kokemus tulee muutenkin olemaan Rönkköselle täysin uusi, sillä hän ei ole koskaan vaeltanut, nukkunut teltassa tai käynyt kyykkykakalla.

Karoliina Tuominen.

Karoliina Tuominen, 28, radiojuontaja, somevaikuttaja ja yrittäjä

Radiojuontaja ja humoristinen somevaikuttaja Karoliina Tuominen myöntää olevansa kilpailuhenkinen. Säännöllisesti urheilua harrastava Tuominen kuvailee hänen perusfysiikkansa olevan kohtalaisen hyvä. Karoliina uskoo, ettei hän Islannin rankoissa olosuhteissa todennäköisesti pysty pitämään tunteita vain itsellään, vaikka se olisikin hänelle tyypillistä.

– Kun on monta tuntia päivässä yksinään, voi olla, että esille tulee ajatuksia, jotka on painettu jonnekin nurkkaan, Tuominen pohtii.

Äärimmäinen matka -sarja alkaa Discovery+-suoratoistopalvelussa ja TV5-kanavalla 26. lokakuuta kello 21:00.

Source Link is.fi