Nenäsumutteita ei pidä käyttää pitkään – 3 neuvoa, jotka helpottavat oloa: ”Nukuin muutaman päivän jälkeen pitkästä aikaa kokonaisen yön”

Flunssan hoitoon tarkoitettuihin nenäsumutteiden pitkäaikaisella käytöllä on haittavaikutuksia. Kerroimme aiemmin nenäsumutteisiin koukkuun jääneestä Jadesta.

Lue lisää: Jade, 18, jäi koukkuun nenäsumutteisiin – ”Toivoisin, että pakkauksissa kerrottaisiin, miksi sumutteita ei saa käyttää yli kymmentä päivää”

Eräs lukijoistamme kertoi oman vinkkinsä, jonka avulla hän on aikoinaan selättänyt nenäsumutekoukun. Hän esiintyy jutussa nimettömänä.

– Juoksin vuosia lääkärissä tukkoisen nenän vuoksi ja käytin pitkään nenäsumutteita. Lopulta nenäni oli jatkuvasti aivan tukossa, lukija kertoo.

Etenkin ennen nukkumaanmenoa olo oli epätoivoinen, kun ilma ei kulkenut ja nenäsumutetta oli pakko laittaa.

– Ymmärrän ahdistuksen, kun nukkuminen on mahdotonta täysin tukkoisella nenällä ja sinulle sanotaan, että et saisi käyttää nuhasumutteita.

Ymmärrän ahdistuksen, kun nukkuminen on mahdotonta täysin tukkoisella nenällä ja sinulle sanotaan, että et saisi käyttää nuhasumutteita.

Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Jan Valkilan mukaan nenäsumutteiden ongelmat alkavat, jos niitä käyttää liian pitkään. Pikkuhiljaa nenän limakalvot tottuvat siihen ja syntyy niin sanottu lääkenuha.

– Kun suihkeen vaikutus lakkaa, nenän limakalvo turpoaakin enemmän kuin aiemmin. Sitten tuntuu, että tuotetta on pakko käyttää, koska ilman sitä ei kerta kaikkiaan kulje ilma nenässä, Valkila kertoi aiemmassa jutussa.

Korvalääkärin ohjeet auttoivat

– Onneksi menin vielä epätoivoisena korvalääkäriin. Hän totesi, että limakalvoni olivat kuivuneet ja halkeilleet vereslihalle, oman vinkkinsä lähettänyt lukija kertoo.

Korvalääkäristä saatujen ohjeiden avulla nenä alkoi aukeamaan muutaman päivän kuluessa.

Apua nenäsumutekoukusta pääsemiseen:

  1. Huuhtele nenäkannulla. Käytä huuhtelussa hienojakoista merisuolaa.

  2. Suihkauta molempiin sieraimiin avaavan nenäsumutteen sijaan kortisonia sisältävää nenäsumutetta.

  3. Suihkauta molempiin sieraimiin vielä öljysumutetta. Se kosteuttaa kuivia limakalvoja.

Tee toimenpiteet illalla sekä aamulla, kunnes oireet helpottuvat. Lopeta käyttö vähitellen.

Nenäsumutteita ostetaan paljon

Helsingin Steissin Apteekin apteekkari Nina Sevón kertoo, että avaavia nenäsumutteita ostetaan paljon. Apteekissa asiakkaille kerrotaan pitkäaikaisen käytön haitoista.

Kortisonipohjaiset allergiaoireisiin tarkoitetut sumutteet ovat avaavia nenäsumutteita pienempi paha. Niiden pitkäaikaisella käytöllä ei ole samanlaisia haittavaikutuksia kuin avaavien nenäsumutteiden käytössä.

– Kortisonipohjaiset sumutteet kuivattavat jonkin verran nenän limakalvoja, sen vuoksi niiden rinnalla on hyvä käyttää kosteuttavia suihkeita.

Kortisonipohjaiset sumutteet kuivattavat jonkin verran nenän limakalvoja, sen vuoksi niiden rinnalla on hyvä käyttää kosteuttavia suihkeita.

Sevón kannustaa myös ottamaan nenäkannun ja kortisonipohjaisen sumutteen avuksi, kun nenäsumutekoukusta haluaa eroon.

Nenäkannun käyttö voi tuntua ensin hankalalta. Haasteita luo myös se, etteivät korvaavat hoidot auta heti.

– Avaaviin nenäsumutteisiin jää helposti koukkuun. Vaikeinta on päästä yli ajatuksesta, että ei saisi yöllä unta ilman sitä.

Sinnikkyys kuitenkin lopulta palkitaan ja oireet helpottavat. Näin kävi myös lukijalle.

– Nukuin muutaman päivän jälkeen pitkästä aikaa kokonaisen yön. Elämä on ihanaa, kun nukkuu hyvin!