Neuvostoliiton puolella rajaa alkoi tapahtua jotakin merkillistä – suomalaiset näkivät pellolla ”saatanan montut”

Veteraanien perintö -sivustolta löytyy jääkäri Lauri Kulmalan värikäs muistelu siitä päivästä, kun Mainilan laukausten ääni kuului Suomen puolelle rajaa iltapäivällä 26. marraskuuta 1939.

Kulmala itse ei ollut enää tapahtumahetkellä vartiovuorossa. Tuoreet havainnot tekivät korpraali Toivo Hänninen ja jääkäri Unto Sundvall.

– Kello 13.00 saapui tilalleni jääkäri Sundvall, vihtiläinen työläispoika, jonka osaksi jäi havaintojen tekeminen Mainilan pelloille ilmaantuneista kuopista, joita hän tapahtuman varsin tuoreena ollessa nimitti ”saatanan montuiksi”. Myöhäisempi historiankirjoitus on nimittänyt niitä Mainilan laukauksiksi, Kulmala kuvailee kertomuksessaan, joka on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 1964.

Suomalaisten lähin tarkkailupiste oli Somerikon vartiotornissa, vajaan kilometrin päässä Mainilan pellolta. Näkyvyyttä sinä päivänä heikensi lumisade, mutta se ei ollut tapahtumahetkellä enää niin sakea, etteivätkö olennaisimmat yksityiskohdat olisi erottuneet.

Siinä vaiheessa, kun suomalaisilla ei ollut vielä tietoa Neuvostoliiton ilmoittamista kuolleista ja haavoittuneista, rajasotilaat eivät pitäneet koko tapahtumaa kummoisena, vaikka raportoivatkin kuuluneista räjähdysten äänistä. Myöhemmin Sundvall kuvaili nähneensä myös jotain epämääräistä liikettä kuoppien luona.

– Siellä seisoivat monttujen reunalla ihmettelemässä. Taisivat seisoskellessaan kuseksia!

Suomen puolella tiedettiin myös, että neuvosto­sotilaat olivat harjoitelleet lähistöllä jo varhemmin sinä aamuna – ja samaan aikaan suomalaisilla itsellään oli voimassa ankara ampumakielto, jota noudatettiin tiukasti sotaoikeuden pelko mielessä.

Aluksi Suomessa ajateltiin, että kyseessä oli ehkä puna-armeijan omissa kranaatinheitin­harjoi­tuksissa sattunut onnettomuus, mutta suomalais­sotilaat epäilivät sitäkin selitystä tuoreeltaan.

– He olisivat hyvin nähneet 800 metrin päässä Somerikosta sijainneiden räjähdyskuoppien luona olleet ruumiit ja haavoittuneet tai ainakin näiden poiskuljetuksen, jos nootin mukainen murhenäytelmä olisi todella tapahtunut, jääkäri Kulmala korostaa muisteluissaan.

Suomi vastasi Vjatšeslav Molotovin noottiin jo 27. marraskuuta, ja Moskovan-lähettiläs Aarno Yrjö-Koskinen tyrmäsi Neuvostoliiton väitteet suorasanaisesti:

– Väittämänne rajaloukkauksen johdosta Suomen hallitus on kiireellisesti pannut toimeen tutkimuksen. Siinä on todettu, että Suomen puolelta ei ole suoritettu kirjelmässänne mainittua tykinlaukausten ampumista.

Lue lisää: Tälle pellolle ammuttiin 7 laukausta ja sitten alkoi talvisota – tältä näyttää Mainilan kylässä, joka ei välitä muistelijoista

Neuvostoliitto lähetti vuorostaan 28. marraskuuta oman tylyn vastanoottinsa ilmoittaen, että se on ”pakotettu” irtautumaan maiden välisestä hyökkäämättömyys­sopimuksesta. Kieltäessään syyllisyytensä Mainilan laukauksiin Suomi osoitti Moskovan mukaan ”syvää vihamielisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan”, johti yleistä mielipidettä harhaan ja ivasi ammunnan uhreja. Viimeistään tässä vaiheessa kaikille kävi selväksi, ettei tämä jäisi pelkän sanasodan asteelle.

Punatykistö avasi tulen 30. marraskuuta kello 06.50.

Artikkeli julkaistu alun perin 26.11.2019