Banner Before Header

NHL:n vanhin joukkue on myös kaikista kurittomin – Esa Lindell kertoo pelaajien pitämästä kriisipalaverista: ”Vaikea tähän on mitään sanoa”

Dallas-luotsi Rick Bownessin korvista nousi torstaiaamun Nashville-tappion jälkeen savu. Kiltin ja sympaattisen miehen maineessa oleva kanadalaisvalmentaja sauhusi median edessä ainoastaan 29 sekuntia ennen kuin poistui paikalta. Valmentajan viesti oli napakan selkeä: tiedämme tarkalleen, mikä hommassa mättää ja korjaamme sen.

Tämän olemme kuulleet joskus aiemminkin.

Myös monien avainpelaajien turhautuminen ottelun loppuhetkillä oli käsin kosketeltavissa. Esimerkiksi kapteenistoon kuuluva Tyler Seguin paiskoi mailaansa laitaan siihen malliin, ettei tunnetilasta jäänyt epäselvyyttä.

Ottelun jälkeen pelaajat pitivät keskenään jonkin sortin kriisipalaverin, jossa tuskin puhuttiin kovin lempeällä äänensävyllä.

– Kyllä siellä siihen malliin keskusteltiin, että jokainen varmasti ymmärtää, mikä tässä mättää ja mitä ongelmakohtien korjaamiseksi tarvitsee tehdä. Jokainen tässä joukkueessa tietää pystyvänsä pelaamaan paremmin, mitä on tähän asti pelannut, varakapteeni Esa Lindell toteaa Yle Urheilulle.

Tuttu virsi

Rehellisyyden nimissä ei ole yllätys, että juuri Dallas Stars on jälleen kerran jonkinlaisessa minikriisissä. Eikä pian puhuta enää pienestä kriisistä, mikäli joukkue ei ryhdistäydy nopeasti. Stars on NHL:n ainoa joukkue, joka ei ole voittanut peliäkään varsinaisella peliajalla.

12 ottelusta kahdeksan on päättynyt Dallasin tappioon.

Eivätkä syyt Dallasin konttaamiselle löydy tällä kertaa tilastoista. Kyse on kollektiivisesta kurittomuudesta ja sen kerrannaisvaikutuksista. On aidosti hämmentävää, miten NHL:n vanhin joukkue voi tehdä illasta toiseen niin perustavanlaatuisia virheitä.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Samanlaisista kurittomuusongelmista on Dallasin kohdalla puhuttu jo useampana kautena. Tuntuukin, että jokaisella kaudella tulee vähintään yksi vaihe, jolloin Starsin palapeli lahoaa totaalisesti. Katse kääntyy väistämättä joukkueen kaiken kokeneisiin johtaviin pelaajiin.

Se, että sama ydinryhmä ajautuu vuodesta toiseen samanlaiseen kurittomaan velttoiluun, ei liene enää sattumaa.

– Tämä on hyvä huomio ja kysymys. Kyllä me sen ongelman tiedostamme. Onhan tätä yritetty purkaa, mutta vaikea tähän on mitään sanoa, Lindell jatkaa ja huokaa syvään.

– Mikään ei periaatteessa ole muuttunut siitä, kun olimme Stanley Cupin finaaleissa, mutta jotenkin olemme taas ajautuneet tällaiseen. Tiedämme pystyvämme mihin tahansa, mutta jotenkin homma on taas sakannut.

Toissa kauden finaalireissu on ainoastaan kaukainen muisto ajasta, jolloin moni kuvitteli Dallasin kasvaneen oikeasti yhdeksi potentiaaliseksi kestomenestyjäksi. Viime kaudella joukkue ei kuitenkaan päässyt lainkaan pudotuspeleihin ja The Athleticin laskujen mukaan (siirryt toiseen palveluun) se jää 65 prosentin todennäköisyydellä ulos kevään huipennuksesta myös alkaneella kaudella.

Toki kausi on vasta alussa ja Dallas on aiemminkin kyennyt kasaamaan pakettinsa kesken kauden.

Esa Lindellin maalitili tältä kaudelta on avaamatta. Kuva: Getty Images

Paljon täytyy kuitenkin tapahtua ennen kuin Dallasista tulee taas voittava jääkiekkojoukkue, mitä se ei reiluun vuoteen ole ollut. Joukkue on voittanut Stanley Cupin finaalireissun jälkeen 68 ottelustaan 27. Koko liigan voittotilastossa se riittää sijalle 22. Kylmä fakta on, että tämä on Dallas Starsin taso tällä hetkellä, oli potentiaali mitä tahansa.

– Kausi on toki vasta alussa, mutta samaan aikaan tiedostamme, ettei tässä voi liikaa takamatkalle jäädä, koska sen kurominen umpeen on todella kova työ tässä liigassa. Siksi muutoksen täytyy tapahtua välittömästi, Lindell vaatii.

Väärät valinnat satuttavat joukkuetta

Dallas on usein mestari satuttamaan itseään. Se, että kaiken kokeneen joukkueen avainpelaajat menettelevät maalin peleissä kiekkoja hyökkäyssiniviivan pinnassa, on voittamisen näkökulmasta äärimmäisen hankalaa. Eikä tilannetta helpota veltto ja pehmeä puolustaminen omalla alueella.

Torstaina Nashville teki avausmaalinsa tilanteesta, missä se hyökkäsi alivoimaisena kahdella kolmea vastaan.

Kurittomuus ja jonkinlainen velttous on näkynyt myös jäähytilastoissa. Kanadan-reissulla se otti Winnipegissä neljä, Calgaryssa viisi ja Vancouverissa kuusi pientä jäähyä. Valtaosa jäähyistä oli vieläpä laiskoja huitomisia, kamppeja, koukkuja ja niin edelleen – vieläpä avainpelaajien suorittamina.

Kun tähän yhtälöön yhdistetään ainoastaan 75 prosentin alivoimapeli, ei ole suurikaan ihme, että voittaminen vaikeutuu. Torstaina Nashvillea vastaan Dallas löysi tältä osin peliinsä kurinalaisuutta, sillä joukkueelle vihellettiin ainoastaan yksi jäähy.

Dallasin Roope Hintz on tehnyt tällä kaudella vain yhden maalin. Kuva: Icon Sportswire

Huolimaton ja kärsimätön pelaaminen näkyy myös hyökkäyspäässä. Maalinteko-ongelmat ovat Dallasissa olleet jo tovin kroonisia.

Dallas onkin tehnyt tasaviisikoin ainoastaan 1,63 osumaa pelaamaansa tuntia kohden. Lukema on NHL:n pienin kahdeksaan vuoteen. Buffalo jäi 1,59 tehtyyn maaliin kaudella 2013–2014.

– Maalinteon kanssa ollaan taas painittu. Joskus myös tuntuu, että se tuska näkyy pelissä pakottamisena ja sitä kautta pahoina virheinä. Jonkinlainen välimalli siihen täytyisi löytää, ettei puskettaisi tai yritettäisi liikaa, mikä sitten niihin virheisiin johtaa. Vaikea sanoa, Lindell huokaa jälleen.

Avainpelaajilla kuivaa

Sivuluisun kruunaa avainpelaajien henkilökohtainen tuska maalinteossa. Vaarallisten maalipaikkojen tilastossa yhdeksättä sijaa pitävä Roope Hintz sai kauden ensimmäisen osumansa aikaiseksi vasta torstaina. Eikä muilla mene sen paremmin: Alexander Radulov yksi maali, Jamie Benn kaksi maalia ja Joe Pavelski kolme maalia.

Vain Miro Heiskanen (3+9=12) saa alkukaudesta puhtaat paperit hyökkäyspään tehoissa.

Miksi juuri Dallas Stars toistuvasti ajautuu tällaisiin sivuluisuihin? Ja kun niin tapahtuu, lähes poikkeuksetta esiin nousee ensimmäisenä kollektiivinen kurittomuus. Toki pelissä on muitakin murheita, mutta ne tuntuvat lopulta olevan enemmänkin seuraus siitä, ettei joukkue malta pelata peliä oikein.

Vaikka Dallas on kontanut, on Miro Heiskanen pelannut hyvän alkukauden. Kuva: 2021 Getty Images

Päävalmentaja Rick Bowness joutuu tietenkin ottamaan heikoista otteluiden aluista sekä yleisestä kurittomuudesta paljon piikkiinsä. Toisaalta samoista ongelmista on puhuttu jo useamman luotsin alaisuudessa.

– Jokainen johtaa täällä tavallaan, mutta nyt pitää puheet saada teoiksi. Me tiedämme, mistä tämä homma kiikastaa ja siihen pitää reagoida tässä ja nyt. Maalinteko, erikoistilanteet ja yleinen pelaamisen tasalaatuisuus, Lindell luettelee tärkeimpiä kehityskohteita.

Seuraavaksi Dallas kohtaa sunnuntaiaamuna kotijäällään Philadelphian.

Lue myös:

Mikael Granlundilla uran ensimmäinen neljän tehopisteen ilta NHL:ssä, Barkovin pisteputki jo kahdeksan pelin mittainen – Rantaselle hieno onnistuminen pitkästä aikaa

Roope Hintz onnistui vihdoin, Miro Heiskanen päätti komean kuvion – Juuse Saros torjui Nashvillelle voiton

Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui NHL:n finaalijoukkueelle? 2000-luvun isoin kupla on puhkeamaisillaan

Aleksander Barkov ohitti Olli Jokisen Floridan kaikkien aikojen maalintekijänä – myös Puljujärvi ja Teräväinen osuivat NHL:ssä

Luostarisen ja Floridan kiri ei riittänyt, huima pisteputki katkesi – edellisen ottelun huilanneelle Barkoville syöttöpiste

Source Link yle.fi