Banner Before Header

Nicaraguassa pidettiin presidentin­vaalit, joiden tulos oli jo ennalta selvä

Nicaragualaiset suuntasivat sunnuntaina vaaliuurnille äänestämään presidenttiä. Vaalien tulos oli jo ennalta selvillä, koska kaikki presidentti Daniel Ortegan, 75, varteenotettavat haastajat ovat joko vangittuina tai maanpaossa.

Vaalien viittä Ortegan vastaehdokasta pidetään presidentin sandinistihallinnon myötäjuoksijoina.

Ensimmäisiä virallisia vaalituloksia on vaaliviranomaisten mukaan odotettavissa puoliltaöin paikallista aikaa eli maanantaina aamulla Suomen aikaa.

Yhdysvallat luonnehti vaalien edellä Nicaraguaa varoittavaksi esimerkiksi maasta, jonka hallinto pyrkii pitämään kiinni vallasta hinnalla millä hyvänsä.

– On täysin selvää, että näillä vaaleilla ei ole mitään uskottavuutta, sanoi Yhdysvaltojen ulkoministeriön Keski-Amerikan osastoa johtava Patrick Ventrell.

Ventrellin mukaan Nicaraguan hallintoa joudutaan käsittelemään diktatuurina.

Nicaraguassa oli reilut kolme vuotta sitten laajoja mielenosoituksia Ortegan hallintoa vastaan. Protestit kukistettiin väkivaltaisesti, ja yli 300 ihmistä kuoli. Nyt Ortegan jatkokautta ei uhkaa mikään.

Ortegan hallinto vangitsi seitsemän potentiaalista presidenttiehdokasta kesäkuussa alkaneessa operaatiossa vastarinnan nujertamiseksi.

Vaaleissa ei ollut kansainvälisiä tarkkailijoita, ja useimmat ulkomaiset tiedotusvälineet olivat saaneet Nicaraguaan porttikiellon. Maassa toimii enää yksi oppositiolehti, La Prensa, mutta sen johtaja heitettiin vankilaan elokuussa. Facebook ilmoitti aiemmin tällä viikolla sulkeneensa hallituksen pyörittämän trollifarmin, joka jakoi yhteisöpalveluun oppositiota mustamaalaavaa sisältöä.

Nicaraguan 4,3 miljoonaa äänestäjää menivät vaaleihin pelon ja apatian sekaisin tuntein.

– Ei ole ketään, ketä äänestää. Daniel (Ortega) on varma voittaja, sanoi 46-vuotias nainen AFP:lle Masayassa pääkaupunki Managuan eteläpuolella.

Nimeään hän ei halunnut kertoa.

– Ei voi puhua. Siitä joutuu vankilaan, hän sanoi.

Ortega oli nuoruudessaan radikaali vasemmistolainen ja hallitsi Nicaraguaa vuosina 1979–1990, sen jälkeen kun sandinistikapinalliset kukistivat Yhdysvaltojen tukeman diktaattori Anastasio Somozan.

Ortega palasi valtaan vuonna 2007 ja on sen jälkeen voittanut vaalit kolmesti. Ajan myötä hänestä on tullut entistä itsevaltaisempi, ja hän on poistattanut rajoitukset presidentin virkakausille.

Tuoreessa Cid-Gallupin mielipidetiedustelussa kaksi kolmesta vastaajasta sanoi, että olisi äänestänyt sunnuntain vaaleissa opposition ehdokasta. Suosituin nimi oli Cristiana Chamorro, jonka äiti Violeta Barrios de Chamorro on ollut ainoa ehdokas, joka on voittanut Ortegan vaaleissa. Äiti-Chamorro päihitti Ortegan vuonna 1990.

Mutta nuorempi Chamorro on kotiarestissa ja kuusi muuta presidenttiehdokkuutta tavoitellutta ovat vangittuina oloissa, joita heidän perheenjäsenensä kuvaavat kidutukseksi.

Maassa on noin 150 vangittua opposition edustajaa, ja yli 100 000 nicaragualaista on paennut maasta välttyäkseen joutumasta vankilaan. Useimmat ovat Costa Ricassa, Miamissa ja Madridissa.

Ortega, jonka päätukijat ovat Venezuela, Kuuba ja Venäjä, pitää vangittuja vastustajiaan ”rikollisina”, jotka yrittävät syrjäyttää hänet Yhdysvaltojen tuella.

Opposition vainoaminen on heikentänyt Nicaraguan suhteita Yhdysvaltoihin ja Euroopan unioniin, jotka ovat määränneet talouspakotteita Ortegan perheenjäsenille ja liittolaisille.