”Niin londonraeta, niin londonraeta” – näin traagisen kohtalon kokenut brittitähti saatiin mukaan ikoniseen mainokseen
Monille on jäänyt mieleen televisioissa 1980-luvulla pyörinyt Lontoo rae -karkkimainos, jota tähditti 1970-luvun suosikkisarjassa Mennään bussilla rahastaja Jack Harperia esittänyt brittinäyttelijä Bob Grant (1932–2003).
– Niin londonraeta, niin londonraeta, kuuluivat Grantin ikoniset vuorosanat mainoksessa.
Mies mainoksen takana on Espoossa eläkepäiviään viettävä entinen mainostoimistoyrittäjä Juha Malmi, 85. IS kysyi Malmilta, miten brittinäyttelijä onnistuttiin saamaan suomalaisen makeistehdas Chymoksen mainokseen.
– Ihan puhelinsoitolla, Malmi vastaa.
Kun Malmi alkoi suunnittelemaan mainosta, hänelle tulivat ensimmäisenä mieleen Lontoon katukuvasta tutut kaksikerroksiset punaiset bussit. Hän tiesi, että Suomesta löytyi ainakin yksi vuokrattavissa oleva englantilaistyylinen linja-auto.
– Jo silloin sanoin, että olisi hiton hyvä, jos olisi se Mennään bussilla -rahastaja, kun hänellä on ne hampaatkin kuin lontoonrakeet.
Bob Grantin etuhampaassa ollut reikä paikattiin jälkikäsittelyssä. Kuva Chymoksen historiikista Meidän Tehdas Chymos (2014), toim. Leena Kauria.
Lopullisessa muodossaan nähty mainos oli Malmin mukaan ”monien yhteensattumien onni”. Alun perin he suunnittelivat toteuttavansa mainoksen täysin kotimaisin voimin.
– Ajattelimme, että on liian vaikeaa sieltä Lontoosta saada ketään.
Eteen tuli kuitenkin ongelma. Suomalaisnäyttelijä, jota he kaavailivat mainosta tähdittämään, pyysi kuitenkin esiintymisestään ”aivan posketonta” hintaa. Lisäksi mainosta olisi saanut käyttää vain rajoitetun ajan.
– Totesin, että ei helkkari, tämä on liian kallis, ja sitten siinä vaiheessa tehtiin päätös, että soitetaan (Lontooseen) ja kysytään.
Mainos toteutettiin yhteistyössä tuotantoyhtiö Storyfilmin kanssa. Malmi muistelee, että puhelun Lontooseen olisi soittanut Storyfilmin silloinen toimitusjohtaja Juha Tapaninen (1948–2013).
Grant suostui mainokseen, mutta hänellä ei ollut aikaa tulla Suomeen. Niinpä kuvausryhmä lähti Lontooseen ja kuviin saatiin myös autenttiset Lontoon bussit.
– Se oli mainio keikka, ei tarvinnut kuin filmiryhmän mennä sinne. Se oli päivän keikka, ja sillä siisti.
Bob Grant näytteli rahastaja Jack Harperia suositussa Mennään bussilla -komediasarjassa.
Pian eteen tuli kuitenkin uusi ongelma. Mainoksesta painettiin myös lukuisia lehti-ilmoituksia, ja diakuvia tarkastellessa huomattiin, että Grantin etuhampaassa komeili iso reikä. Nykytekniikalla reiän ”paikkaaminen” olisi nopeasti hoidettu, mutta siihen aikaan ei photoshopia ollut käytettävissä. Malmin mukaan diojen retusointi oli kallista ja vaikeaa.
– En muista miten se toteutettiin, mutta kyllä se ihan ehjä hammas oli, kun ilmoitukset ilmestyivät lehtiin.
– Muutoin meni pirun hyvin. Se tuli vielä bonuksena, kun Grant itse spiikkasi sen ”niin londonraeta niin londonraeta”. Se osui ihan ytimeen koko juttu.
Oman arvionsa mukaan Malmi on käsikirjoittanut urallaan noin kaksisataa videota. Vajaan 20 sekunnin pituinen mainosfilmi on yksi uran kohokohdista.
Toinen mieleen jäänyt tapaus on 1960-luvulta, kun hänen kollegaansa pyydettiin sanoittamaan mainoslaulu nykyisen Osuuspankin edeltäjälle Osuuskassalle. Kollegalla ei ollut tähän aikaa, joten Malmi kirjoitti laulun sanat itse 15 minuutissa.
Mainoslaulun esittivät Pirkko Mannola ja Kivikasvot. Siitä tehtiin myös singlejulkaisu pankkien jaettavaksi.
– Pankit jakoivat levyä kymmeniätuhansia kappaleita. Sain sanoituksistani kultalevyn, Malmi kertoo.
Nykyisiä mainoksia pitkän linjan ammattilainen katselee, ja erityisesti kuuntelee, kriittisesti.
Tältä näytti Lontoo rae -pussi 1980-luvulla. Pussissa oli ”ikkuna”, josta karkit näkyivät.
– Kun on niin paljon kanavia ja kaikkea, telkkariin pääsee hyvin halvallakin, niin nyt tehdään niin mutaa noista mainoksistakin. Esimerkiksi spiikkipuoleen ei kiinnitetä mitään huomiota, vaan ihan kuka tahansa voi spiikata mitä tahansa.
Malmi muistaa tapauksen, kun eräs yritys halusi mainokseensa spiikkaamaan Citizen Kane -elokuvaa tähdittäneen Orson Wellesin (1915–1985). He saivat kuin saivatkin Wellesin mukaan, mutta nauhoitukset eivät sujuneetkaan mutkitta. Tuotantoryhmälle ensimmäinen yritys kelpasi, mutta Welles itse hyväksyi vasta 11:nnen oton.
– Maailman tähdellä oli niin tiukat laatuvaatimukset, että jos hän kerran jotain spiikkaa, niin se on sitten sellainen, jonka hän itse hyväksyy. Nykyisin tuntuu, että mikä tahansa menee läpi. Maailma on muuttunut jollain tavalla hektisemmäksi.
– Varsinkin äänipuolella menty alas ihan hirveän paljon. Kyllä silloinkin tehtiin mutaa, mutta se oli vähän eri juttu. Me tehtiin filmille, niin koskaan ei tiennyt mitä sieltä tulee.