Niko Saarinen joutuu uutuusohjelmassa brutaalin ihmiskokeen uhriksi – realitysarjoja pilkataan veri roiskuen

Kahdeksanosainen sketsisarja Jukka Lindströmin sivuhistoria tuo satiirin takaisin TV1:n lauantai-iltaan ja Jukka Lindströmin takaisin televisioon.

Tosin koomikko toteaa ensitöikseen, että hänen roolinsa on melko pieni, eikä sarja ole jatkumoa hänen isännöimälleen Noin viikon uutiset -parodiasarjalle.

– Aika moni on stand up -keikoillani kysellyt, milloin Noin viikon uutiset palaa televisioon, mutta halusin tehdä nyt jotain erilaista, Jukka Lindström kertoo.

Pari vuotta Belgiassa perheensä kanssa asunut Lindström palasi Suomeen koronapandemian alkuvaiheessa.

Hän on suunnitellut uutta sarjaa syksystä 2020 saakka, jossa hän on paitsi pääkäsikirjoittajana, myös kertojana, joka vilahtelee välillä ruudussa.

Kuvaukset toteutettiin viime vuonna, joten tämä sketsisarja ei elä hetkessä.

– Haluankin muistuttaa, että sarja on kuvattu ennen Ukrainan sotaa.

Sen sijaan sarjassa eletään lähitulevaisuudessa: siinä, miltä Suomi näyttää tällä vuosikymmenellä, kun sitä tarkastellaan vuodesta 2042 käsin.

Esimerkiksi monet avausjakson sketsit koskevat lähivuosien tulevia tapahtumia, kuten sitä, miltä suomalaiset viihde- ja nordic noir -ohjelmat näyttävät muutaman vuoden päästä.

Jukka Lindströmin kertojan rooli on melko pieni osuus itse ohjelmasta. Jukka vastaa enemmän ohjelman suunnittelusta ja käsikirjoituksesta.

Sarjassa realityohjelmiin kohdistuva huumori menee jopa niin rajuksi, että avausjakson näytellyssä sketsiosuudessa näytetään, kuinka veri roiskuu.

Kyse on sketsistä, jossa Niko Saarinen saapuu kuviteltuun tulevaisuuden realityohjelmaan nimeltä Julkkis puristimessa. Ohjelman ideana on puristaa viikoittain eri julkkiksilta jokin ruumiinosa hydraulipuristimella.

Jaksossa Niko Saarisen jalka tuhotaan puristimessa. Sketsi on hyvin ronski ja brutaali.

– Sarjan huumori on kohtuu älykästä, mutta samalla tosi tyhmää, toteaa sarjan ohjaaja Teemu Niukkanen.

– Nostamme esiin tämän ajan todellisia ilmiöitä, jotka hämmästyttävät, ärsyttävät ja huvittavat, lisää Lindström.

Karnevalistiseksi, absurdiksi ja hyväntahtoiseksi kuvailtu huumori on sarjassa paikoin täysin asiayhteydestä irrotettua.

Tekijät luottavat katsojien omaan oivallukseen siitä, että se, mikä on sallittua sketsisarjassa, ei toimi oikeassa elämässä.

– Toki tiedostamme, että on olemassa hyvin vähän aiheita, joista vitsaileminen ei herättäisi kritiikkiä. Sellaisia aiheita ovat vain sää ja ruotsalaiset, Lindström kuittaa.

Sarjassa lähdetään liikkeelle usein tositapahtumiin pohjautuvasta uutisesta, josta esitetään aitoa arkistomateriaalia. Sen jälkeen ohjelmassa nähdään näytelty osuus kyseisen tarinan jatkumona.

Noin puolet sketseistä liittyy politiikkaan, ja joka jaksossa käsitellään yhtä valtapuoluetta. Ensimmäisessä jaksossa paneudutaan vihreisiin sekä puolueen ilmastopolitiikkaan, jolle irvaillaan ihan urakalla.

Ilmastonmuutos on muutoinkin vahvasti mukana eri jaksoissa. Lisäksi käsiteltävinä aiheina ovat muun muassa some, media, liikunta- ja terveystrendit sekä punkit.

Oman osansa saavat myös keskeiset poliitikot, kuten Sanna Marin ja Sauli Niinistö.

Sketsisarjan erikoisuus on se, että se näyttää dokumentilta, joka ilmestyy vuonna 2042.

– Ohjelmassa parodioidaan myös tätä nykyistä dokumenttisarjojen ja -elokuvien buumia, kuten Poliitiikka-Suomea, Lindström toteaa.

Ohjelman päähenkilöt eivät ole kaikille tuttuja, ja se on koko konseptin idea. Ohjelmassa olevat julkisuuden henkilöt esittävät sarjassa itseään.

”Dokumentin” viikoittaisina haastateltavina on eri alojen ”asiantuntijoita”, jotka ottavat kantaa 2020-luvun tapahtumiin.

Kommentaattoreiden, kuten toimittajien ja viestintäalan ammattilaisten rooleissa nähdään Teemu Aromaa, Yasir Gaily, Ursula Herlin, Matti Leino, Irina Pulkka, Anna-Riikka Rajanen ja Heikki Vilja.

Ohjelman kommentaattorit ovat tarkoituksella hieman tuntemattomampia kasvoja.

Mukana on myös peräti 450 näyttelijää, joista suuri osa on harrastaja- ja amatöörinäyttelijöitä.

– Roolitimme kaikki pienetkin roolit, ja autenttisuuden vuoksi samat henkilöt eivät toistu sarjassa, jotta dokumentinomaisuus säilyy, Teemu Niukkanen sanoo.

– Roolitusta on tehty ympäri Suomea. Jotkut ovat tulleet kuvauksiin jopa Kajaanista saakka. Olen todella hämmästynyt, miten upeita kaikki suoritukset ovat.

Kuvauskohteet ovat visuaalisesti hyvin uskottavia. Ylen tuottamassa sarjassa on hyödynnetty paljon Ylen uutisstudio- ja draamatuotanto-osaamista.

Idea tarkastella nykyhetkeä tulevaisuudesta käsin on lainattu brittisatiirikko Armando Iannuccin BBC-sarjasta Time Trumpet (2006).

Ohjelman käsikirjoitusta ovat tehneet Lindströmin ja Niukkasen ohella Yasir Gaily, Ursula Herlin, Anders Helenius, Iikka Kivi ja Janne Zareff.

– Kun näyttää siltä, että politiikka menee koko ajan vain hullummaksi, niin satiiri pitää vetää vielä enemmän överiksi, Lindström huomauttaa.

Jukka Lindströmin sivuhistoria lauantaisin 23.4. alkaen TV1 klo 21.00.

Source Link is.fi