Banner Before Header

Niko Saarinen paljastaa omintakeisen pornorutiininsa – havahtui vuosi sitten erikoiseen ongelmaan

Ina Mikkolan Runkkarin ystäväkirja -podcastin uusimmassa jaksossa vieraana oleva tv-kasvo Niko Saarinen puhuu Mikkolan kanssa monipuolisesti homoseksuaalisuudestaan, ulkonäköön liittyvistä itsentunto-ongelmistaan ja ”ikisinkkuudestaan”.

Pisin keskustelu syntyy kuitenkin sen jälkeen, kun Saarinen paljastaa, että ”kuluttaa pornoa ihan hitokseen liikaa”.

Mikkola tiedustelee Saariselta, mitä hän tarkoittaa liialla. Saarinen kertoo katsovansa pornoa päivittäin, mutta enemmän häntä häiritsee kulutuksen vaikutus omaan käyttäytymiseen.

– Tietyllä tavalla ne kohtaamiset, kun olen jonkun ihmisen kanssa, se ei välttämättä enää tunnu miltään, kun mulla on päässä joku sellainen saatanan pornofantasia, Saarinen kuvaa.

Mikkola pohtii pornon olevan erittäin henkilökohtainen juttu, jolla voi olla myös hyvää annettavaa ihmiselle. Saarisen tilanne kuitenkin kuulostaa hänestä ongelmalliselta.

– Se, että katsot päivittäin, ei musta ole vielä mikään määre, että katsot liikaa. Ehkä enemmänkin pitää miettiä tuota seurausta. On myös tärkeää, että itse kokee sen sellaiseksi (ongelma), sitä ei saa kukaan ulkopuolelta määritellä.

Saarinen kertoo vuosi sitten joulukuussa heränneensä tilanteen ongelmallisuuteen. Hän on sen jälkeen yrittänyt harjoitella masturbointia ilman pornoa ja testannut saisiko hän ”kicksejä” jostain muusta.

– Pornoahan on hyvin monenlaista. Ehkä sun kannattaisi katsoa myös erilaista pornoa. Sellaista realistisempaa, joka kuvaisi arkisempaa maailmaa ja muistuttaisi, miltä ne kyrvät oikeasti näyttää. Tai ehkä sun pitäis käydä enemmän uimahallissa, Mikkola ehdottaa.

Omana erikoisuutena Saarinen kertoo katsovansa välillä pornoa myös masturboinnin ulkopuolella ikään kuin ”esileikkinä”.

Hän kertoo katsovansa pornoa välillä esimerkiksi bussissa matkalla kotiin ja valikoimalla valmiiksi, millaista käyttää sitten illalla masturboidessaan.

– Se on ollut tosi kiihottavaa. Samalla kun puhun, että mun ei pitäisi katsoa pornoa, niin myönnän että katson sitä jo ennakkoon.

Mikkola kiittää Saarista siitä, että hän uskaltaa puhua pornonkulutuksestaan avoimesti, koska on tärkeä avata kaikki eri puolet, joita pornoon liittyy.

– Valitettavasti moni mies ei uskalla puhua omasta pornonkulutuksestaan, koska siihen liitetään niin paljon stereotyyppisiä ajatuksia.

– Kun sä puhut tästä, niin moni muu jolla on vaikka samoja haasteita, niin voi sitten toivottavasti ottaa vaarin tästä, Mikkola summaa.

Source Link is.fi