Noin 60 ihmistä evakuoitiin Levillä huoneistohotellissa riehuneen tulipalon alta – yksi loukkaantui

Kittilän Levillä syttyi alkuyöstä uhkaava rakennuspalo kaksikerroksisessa huoneistohotellissa, kertoo Lapin pelastuslaitos.

Hotellista evakuoitiin varotoimenpiteenä noin 60 ihmistä, jotka pääsivät päivystävän palomestarin mukaan poistumaan itse rakennuksesta. Yksi henkilö loukkaantui lievästi hengitettyään savukaasuja.

Itse palo saatiin kuitenkin nopeasti sammutettua.

–  Sinänsä ihan vähällä päästiin lähtökohtiin nähden. Yksi päätyhuoneisto yläkerrasta tuhoutui jossakin määrin, kertoi päivystävä palomestari Lauri Manninen STT:lle alkuyöstä.

Muu hotelli pystyttiin säästämään, ja 42 huoneistosta vain yksi jouduttiin asettamaan palovahinkojen vuoksi käyttökieltoon. Palo ei päässyt myöskään syvemmälle rakenteisiin, joten isompia purkutoimenpiteitä ei jouduttu palomestarin mukaan tekemään.

Ainakin käytävillä ja naapurihuoneistossa on lieviä savuhaittoja. Hotellin tiloja on kuitenkin saatu tuuletettua, ja niissä voidaan jälleen majoittua. Hotellin asukkaat ovat päässeet palaamaan huoneistoihinsa.

Pelastustyöt olivat aamukolmen aikoihin saatu päätökseen, ja poliisin on määrä aloittaa tutkinta syttymissyystä maanantaina.

Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen automaattisen paloilmoittimen kautta.

Source Link is.fi