Nooralotta Neziriltä voimakas avautuminen – ”En jaksaisi jankata samasta aiheesta”

Pika-aituri Nooralotta Nezirin ura on melko mittavan sairaskertomuksen värittämä. Viisi vuotta sitten hän kärsi pahasta ylirasitustilasta, viime kaudella Tokion olympiaunelma murskaantui revähtäneeseen takareiteen ja tänä kesänä on kiusannut kantapäävamma.

Lisäksi korona kävi kylässä kesäkuun alussa. Niinpä jyväskyläläistyneen porilaisen pelihuumori eräisiin sosiaalisen median kommentteihin on ollut melko vähissä.

– En jaksaisi jankata samasta aiheesta, mutta jankkaan silti, Neziri aloittaa päivityksensä.

– ”Muut urheilijat huhki salilla koko kevään, kun sinä vaan otit valokuvia” -tyyppisiä kommentteja tulee silloin tällöin. Ja huomaan, että tällaiset kommentit nostavat päätään aina kun urheilijalla ei mene hyvin, on vammaa tai muuten vaan ei kulje, Neziri kirjoittaa pitkässä Instagram-päivityksessään.

Neziri korostaa somen olevan merkittävä tulonhankkimiskanava monelle ammattimaisesti tai ammattilaisesti urheilevalle.

– Instagram ei ole pois harjoittelusta. Päinvastoin. Urheilijat eivät saa ns. palkkaa. Emmekä kuluta verorahoja, päinvastoin suurin osa urheilijoista maksaa kyllä aika hyvin veroja yrittäjänä tai palkinnoista yms. Toki moni suomalainen urheilija opiskelee uran aikana itselleen tutkinnon, jolloin on oikeutettu opintotukeen, joka taas kuuluu kaikille oli urheilija tai ei, hän selvittää.

– Tarpeeksi kova urheilija voi saada apurahaa, seuran, OK:n tai liiton tukea. Tuet eivät ole palkkatuloa, eli niitä voi käyttää ainoastaan urheilukuluihin kuitteja vastaan, Neziri alleviivaa.

– Näiden lisäksi urheilijan elinehto on SPONSORIT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT! Yhteistyökumppaneita varten myös sosiaalinen media on tärkeässä roolissa.

Lue lisää: Nooralotta Nezirin vaikeudet jatkuvat – julkaisi päivityksen ikävästä tilanteestaan

29-vuotiaalla kauppatieteiden maisteri Nezirillä on Instagramissa yli 55 tuhatta seuraajaa ja Twitterissä hieman alle 14 000.

– Se, että urheilija postaa vaikkapa tiistaina kivan vapaa-ajan kuvan, ei poista sitä, etteikö taustalla ole ensin 5 h treeniä ja 1 h lihashuoltoa. Keväällä eräänä torstaina postasin ihan ynnä muut kuvan, kun samana iltapäivänä paransin syväkyykkytulostani 132 kiloon, Neziri huomauttaa.

Nezirin päivitys on saanut sitä tukevia kommentteja useilta urheilijakollegoilta.

– AAMEN. Todella hyvin kirjoitettu teksti ja toi on niin väärin, et silloin kun urheilijalla ei tuloksellisesti kulje aletaan ekana syyttämään, et kaikki aika menee vaan sosiaaliseen mediaan. Some mahdollistaa monen urheilijan ammattimaisen urheilemisen eikä se ole urheilijalta eikä keneltäkään muulta pois et tänne päivittelee, seitsenottelija Maria Huntington kirjoitti.

Neziri myös mainitsee harrastavansa valokuvaamista yhdessä avopuolisonsa Ville-Matti Rantalan kanssa.

– Valokuvaaminen on meille mieluisaa vapaa-ajan tekemistä myös. Mullekin valmentaja on monesti sanonut, että tarvitsen muita harrastuksia ja tämä on meille kiva yhteinen harrastus. Se ei vie voimia urheilusta, vaan antaa mulle hurjasti lisää energiaa harjoitteluun, Neziri toteaa.

Nezirin 100 metrin aitojen ennätys on 12,81 kuuden vuoden takaa. Hallissa hän juoksi 60 metrin aitojen voimassa olevan Suomen ennätyksen 7,91 helmikuussa 2021.

Source Link is.fi