Banner Before Header

Norjalaistähti Riiberin olympiamatka saa farssin piirteitä – paluu hyppyrimäkeen viivästyi, kun hyppypuku jäi autoon ja kuski lähti kotiin

Norjan yhdistetyn supertähden Jarl Magnus Riiberin värikkäitä sattumuksia täynnä oleva Pekingin matka sai maanantaina jälleen uusia käänteitä.

Riiber vapautui maanantaina eristyshotellista annettuaan kolmannen negatiivisen testituloksen, mutta ei ehtinyt mukaan yhdistetyn miesten mäkiharjoituksiin Zhangjiakoun HS140-suurmäkeen. Tiistaina hypättävään yhdistetyn suurmäen kilpailuun Riiber on kuitenkin osallistumassa.

Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoi maanantaina iltapäivällä (siirryt toiseen palveluun) Riiberin osallistuvan maanantai-illan mäkihypyn joukkuekilpailuun koehyppääjänä, jotta tämä ehtisi hyppäämään useamman hypyn mäestä ennen kilpailupäivää. Ennen mäkikisaa Riiber ehti NRK:n mukaan myös käymään hiihtoladulla 20 minuutin verran.

Paluu mäkitorniin ei mennyt sekään aivan toivotulla tavalla. Riiberin oli tarkoitus hypätä ennen joukkuekilpailun ensimmäistä kierrosta, mutta suunnitelma kariutui, koska hänen mäkihyppyvarusteensa olivat hukassa.

Riiber unohti hyppyrimäelle saapuessaan kaiken kiireen keskellä hyppykassinsa, eli esimerkiksi hyppypukunsa ja -mononsa, häntä kuljettaneen auton kyytiin. Ennen kuin hän huomasi erheensä, oli kuljettaja jo lähtenyt kotiinsa syömään illallista.

– Meidän piti jäljittää auto, joten Riiber ei ehtinyt hyppäämään ensimmäisellä kierroksella, Norjan yhdistetyn lajipäällikkö Ivar Stuan kertoi NRK:lle.

Riiber pääsi kuitenkin norjalaisten onneksi laskeutumaan mäkitornista sukset jalassaan ennen joukkuekilpailun toisen kierroksen alkamista. Yllään hänellä oli koehyppääjän punainen F-liivi.

Norjan yhdistetyn maajoukkue jakoi Twitterissä kuvia erikoisesta koehyppääjästä.

Riiberin Pekingin matka on ollut vaiherikas, sillä yhdistetyn maailmancupia viime kaudet hallinnut norjalainen antoi positiivisen koronatestituloksen lähes kaksi viikkoa sitten ja on ollut siitä lähtien kiinalaisessa eristyshotellissa.

Yhdistetyn lajipäällikkö Stuan kritisoi viikko sitten Ylelle sitten urheilutähtien oloja eristyshotellissa.

– Mielestäni urheilijoita kohdellaan todella huonosti. Urheilijat laitetaan hotelliin, jossa on huonoa ruokaa. Mahdollisuutta pitää yhteyttä muihin ei ole. Olen kuullut monta tarinaa asiasta, Stuan totesi Ylen haastattelussa.

Riiber on norjalaistietojen mukaan pitänyt karanteenihotellissa kilpailukuntoa yllä kuntopyörää polkemalla ja juoksemalla.

– Hän on harjoitellut viikon aikana noin 15 tunnin verran. Hotellin muut asukkaat valittivat, että Jarlin huoneesta tulee liikaa melua. Hän korjasi sitten juoksumaton itse, Stuan kertoi NRK:lle. Karanteenihotellin tyhjennettyä muista ”asiakkaista” sen henkilökunta antoi Riiberin myös kävellä käytävillä.

Kolminkertainen olympiavoittaja, Saksan Eric Frenzel vapautui maanantai-iltana eristyksestä, mutta ei osallistu suurmäen kilpailuun. Kuva: All Over Press

Riiberin lisäksi kilpailuun saadaan myös toinen karanteenista vapautunut urheilija, kun Viron Kristjan Ilves pääsee avaamaan kisaurakkansa. Ilves on osallistunut Pekingissä myös kaksiin suurmäen harjoituksiin.

Saksalaisen yleisradioyhtiön MDR:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) myös Saksan Eric Frenzel on vapautettu maanantai-iltana eristyksestä. Kaksissa edellisissä olympiakisoissa normaalimäen kultaa napanneen Frenzelin ei kuitenkaan odoteta osallistuvan tiistain suurmäen kilpailuun. Hänen ainoaksi kisakseen olympialaisissa jäisi tällöin torstain joukkuekilpailu, jossa Saksa puolustaa olympiakultaansa.

Frenzelin joukkuetoveri Terence Weber on sen sijaan saksalaismedian tietojen perusteella vielä Frenzeliä epäonnisempi. Varamies Manuel Faisst korvasi Weberin Saksan joukkueessa tämän koronatapauksen myötä, joten Weber ei ole MDR:n mukaan käytettävissä edes joukkuekilpailussa.

Yhdistetyn mäkiosuus on ohjelmassa kello 10 ja hiihto-osuus kello 12.30. Suora lähetys TV2:ssa, Areenassa, Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla.

Lue myös:

Source Link yle.fi