Banner Before Header

Norjalais­varus­miehille uusi sääntö tarvike­vajeen takia – alus­vaatteet tulee jatkossa palauttaa armeijalle

Norjalaisten varusmiesten ja -naisten tulee palauttaa armeijalta saamansa alusvaatteet palveluksensa jälkeen seuraavan saapumiserän käyttöön koronan aiheuttamasta tarvikevajeesta johtuen, kertoo brittilehti The Guardian.

Varusmiespalvelukseen kutsutaan Norjassa vuosittain noin 8 000 miestä ja naista, eikä annettuja alusvaatteita, kuten sukkia tai rintaliivejä, ole aikaisemmin tarvinnut palauttaa. Pandemiatilanne on kuitenkin vaikeuttanut myös armeijan vaatevarastojen ylläpitoa tuotanto- ja toimitusongelmien takia.

Alun perin palautuskehotuksissa oli kyse vapaaehtoisuudesta, mutta nyt siitä on tehty pakollista.

– Se, että päätimme käyttää tämän osan varusteita uudelleen, auttaa meitä. Meidän varastomme eivät riitä, sanoi armeijan logistiikkapuolen edustaja Hans Meisingset yleisradioyhtiö NRK:lle.

– Tekstiilit pestään, puhdistetaan ja tarkastetaan. Jakamamme tuotteet ovat hyvässä kunnossa, hän jatkoi.

Varusmiesten edustaja pelkää toistuvan vajauksen vaikuttavan sotilaalliseen toimintakykyyn.

– Vakava varuste, ja vaatetuspula voi vaikuttaa toimintavalmiuteen ja pahimmassa tapauksessa sotilaan turvallisuuteen, Eirik Sjohelle Eiksund sanoi Forvarets Forumille.

Source Link is.fi