Nuijamaan kirkon seinä syttyi palamaan – poliisi tutkii syttymis­syytä

Nuijamaan kirkko syttyi palamaan sunnuntaiaamuna Lappeenrannassa. Pian ensimmäisen hälytyksen jälkeen paikallinen sopimuspalokunta oli paikalla.

– Kirkon ulkoseinässä oli palonalku, jonka ensimmäinen yksikkö sai sammumaan. Palo ei päässyt leviämään pintakerroksesta rakenteisiin, kertoo päivystävä palomestari Sami Backman Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.

Kirkon sisälle levisi savua, minkä vuoksi automaattiset palovaroittimet alkoivat soida ja palokunta hälytettiin paikalle kello 8.27.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

– Näillä näkymin selvittiin pintavaurioilla. Vähän kirkon ulkoseinäkerrosta paloi, Backman kertoo.

Pelastuslaitoksen Nuijamaan yksikkö sammutti palon ripeästi alkusijoilleen.

– Paikallinen sopimuspalokunta oli nopeasti paikalla. Se on ratkaiseva syy vahinkojen vähäisyyteen, päivystävä palomestari sanoo.

Kaakkois-Suomen poliisi kehotti aiemmin Twitterissä välttämään alueella liikkumista.

Nuijamaan kirkko on ensimmäinen sotien jälkeinen jälleenrakennuskirkko. Se vihittiin käyttöön joulukuussa 1948.

Edellinen Nuijamaan kirkko tuhoutui tulipalossa jatkosodan alussa kesäkuussa 1941. Uuden kirkon rakentamista tukivat seurakunnan tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi Kirkkoja Karjalaan -rahasto sekä Luterilaisen maailmanliiton amerikkalainen osasto, seurakunta kertoo verkkosivuillaan.

Source Link is.fi