Banner Before Header

Nuori joutui vapauden­riiston ja ryöstön kohteeksi – epäillyt 14-vuotiaita

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo selvittäneensä rikollista tekoa, jossa kaksi 14-vuotiasta poikaa ovat lokakuun lopussa väkivallalla uhkaamalla ja sitä käyttämällä pakottaneet 15-vuotiaan pojan liikkumaan kanssaan Vantaan ja Helsingin alueella.

– Teon aikana 15-vuotiasta on myös pahoinpidelty astaloa käyttämällä niin, että hän on saanut sairaalahoitoa vaativia vammoja. Lisäksi epäillyt anastivat häneltä myös omaisuutta väkivaltaa käyttämällä, rikoskomisario Sampsa Aukio kertoo.

Poliisi tutkii tapausta rikosnimikkeillä vapaudenriisto, ryöstö ja törkeän pahoinpitelyn yritys.

Aukio muistuttaa, että alle 15-vuotiaat tekijät eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan. Siitä huolimatta asiaan puututaan yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa, mikä voi johtaa lapsen liikkumavapauden rajoittamiseen.

– Lisäksi tekijät ovat nuoresta iästään huolimatta velvollisia korvaamaan aiheuttamansa vahingot.

Source Link is.fi