Banner Before Header

NYT: Amerikkalaiskapteeni pelkäsi kahden orpo­lapsen jäävän oman onnensa nojaan Afganistanin kaaokseen – lopulta apu löytyi Suomesta

Yhdysvaltalaislehti New York Timessa julkaistiin sunnuntaina artikkeli Afganistanin sodassa palvelleen merijalkaväen viimeisistä vaiheista kaaoksen repimässä Kabulissa. Jutussa välähtää myös Suomen osuus evakuointitalkoissa, joihin osallistunut kapteeni Anders Rodriguez raottaa koskettavaa pelastustehtäväänsä.

Rodriguezin mukaan elokuussa Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas oli löytänyt Abbey Gate -portin lähistöllä sijaitsevasta jätevesikanaalista kaksi alakouluikäistä lasta. 10-vuotias tyttö kertoi tulkin välityksellä Rodriguezille jääneensä 8-vuotiaan veljensä kanssa orvoksi vanhempien kuoltua.

Lapset olivat liikkeellä kahdestaan ja pyrkineet Kabulin lentokentälle, jolle keräytyneestä ihmismassasta ulkovaltojen joukot seuloivat tiukoin kriteerein maahanpääsyoikeutettuja pakenijoita. Ulkoministeriön virkailijat ilmoittivat Rodriguezille, ettei Yhdysvallat kelpuuttaisi maahan lapsia ilman aikuista. Norja ilmoitti kiintiönsä olevan täysi. Italia kieltäytyi.

Lasten kertomus kosketti syvältä kapteenia, jonka oma vaimo oli tuolloin kahdeksannella kuullaan raskaana. Heidät otettiin säilöön Yhdysvaltain merijalkaväen tiloihin, joissa he saivat syödyksi ja nukkuivat betonilattialla vilttien alla.

Lapset oli määrä vapauttaa seuraavana päivänä, jolloin Rodriguez kohtasi kertomansa mukaan Suomen suurlähettilään. Hän kertoo kysyneensä tältä, voisiko Suomi ottaa vastaan kaksi afgaanilasta, ja sai suurlähettiläältä myöntyvän vastauksen. Kapteeni kertoo kyynelehtineensä ja halanneensa lapsia ennen kuin katsoi näiden poistuvan suomalaisten mukana.

Kymmenet sotavuodet ehtivät riuduttaa Afganistanin rutiköyhäksi, minkä lisäksi aluetta riivaa kuivuus. YK:n mukaan suurta osaa väestöstä uhkaa nälänhätä. Pääsihteeri Antonio Guterres totesi lokakuussa, ettei tilanteen ratkaisemiseksi riitä yksin humanitaarinen apu vaan maan talous on saatava taas jaloilleen. Vallanvaihdoksen myötä ongelmia on esiintynyt myös paikallisessa pankkijärjestelmässä.

Afganistanin evakuointioperaatioon osallistunut suomalainen suojausjoukko palasi Suomeen elokuun lopulla. Opreraation aikana Suomi sai Kabulista ulos 414 ihmistä. Evakuoinnit käynnistyivät, kun äärijärjestö Taleban nousi maassa valtaan.