Banner Before Header

Nyt on paras hetki hoitaa verokortin tuloraja kuntoon – yli 750 000:lle tyly jouluyllätys

Verohallinto kehottaa muokkaamaan uutta verokorttia jo tuoreeltaan. Jos työtilanne tai tulot ovat muuttuneet, verokortin tulorajaakin pitää todennäköisesti päivittää.

Viime vuonna yli 750 000 henkilön tulot ylittivät verokorttiin merkityn tulorajan. Heitä verotettiin siksi loppuvuodesta lisäveroprosentilla, joka on selvästi perusveroprosenttia korkeampi.

– Vaikka yli 2 miljoonaa henkilöä teki viime vuoden aikana muutoksia verokorttiinsa, harmillisesti kaikki eivät muistaneet tai huomanneet muokata omaansa. Tämä tarkoittaa, että joulukuun tilipäivä on ollut monessa taloudessa ikävä yllätys, ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta kertoi tiedotteessa.

Verottaja arvioi tulorajan henkilön aikaisempien tulojen perusteella. Verokortin tuloraja tarkoitettu 11 kuukaudelle. Verokorttiin merkitty tuloraja on tarkoitettu helmi-joulukuulle eikä koko kalenterivuodelle.

Osa ihmisistä tekee myös siksi tarpeettomasti uuden verokortin, koska pitää erehdyksessä verokorttiin merkittyä tulorajaa koko vuoden tulorajana. Verokortin alareunasta löytyy kuitenkin arvio koko vuoden tuloista, Ylitalo neuvoo.

Tammikuu on suosituin aika muuttaa alkaneen vuoden verokorttia. Kun tuloraja ja veroprosentti ovat jo alkuvuodesta oikeat, tuloistaan maksaa veroja tasaisesti pitkin vuotta.

Vuoden 2022 verokortti löytyy OmaVerosta. Paperiset verokortit saapuvat tammikuun puoliväliin mennessä. Tammikuussa käytetään vielä vuoden 2021 verokorttia.

Verohallinnon paperipostista voi luopua ottamalla käyttöön Suomi.fi-viestit. Sen jälkeen saa sähköposti-ilmoituksen aina, kun OmaVerossa on uutta veroasiaa.

Verohallinto toivoo, että asiakkaat siirtyisivät sähköisiä palveluita, koska paperisten verokorttien postitus maksaa vuodenvaihteessa noin kolme miljoonaa euroa.

Source Link is.fi