Venäläiset ovat oppineet puhumaan Ukrainan sodasta ja politiikasta puhumatta niistä kuitenkaan asioiden oikeilla nimillä. Tällainen oli tunnelma Nuijamaan raja-asemalla.
Auton keula lähestyy kohti Nuijamaan rajanylityspaikkaa. Mäennyppylältä näkee kauas, jono raja-asemalla ei näytä pitkältä. Tuttu rekkasuma loistaa poissaolollaan.
– Hiljaista, kommentoin kuvaajalle.
Siitä on vuosia, kun olen viimeksi käynyt rajanylityspaikalla, mutta muistan yleisen tunnelman olleen vilkkaampi. Kuvaaja pohtii samaa. Nyökyttelemme.
Pamautamme auton ovet kiinni Rajavartiolaitoksen rakennuksen vieressä ja takanamme oleva linja-auto suhahtaa. Se täyttyy paraikaa tarkastuksesta tulleilla matkustajilla. Ehdin laskea noin kymmenen matkustajaa, jotka pakkaantuvat ripein askelin autoon ja bussi kiiruhtaa pois.
Suuntaan katseeni puomeille, joiden eteen Venäjältä saapuvat autot pysähtyvät. Lasken viisi autoa. Moni tulijoista livahtaa ohitsemme nopeasti, ja heiluttelee käsissään paperinivaskaa ja passia kiireen merkiksi.
Suurin osa tervehtii takaisin venäjäksi. Moni kertoo rajanylityksestään lauseen tai kaksi, mutta ei halua esiintyä nimellään saati kasvoillaan.
Raja-asemalle saapui tasaiseen virtaan autoja. Itäraja ylitetään noin tuhat kertaa päivässä.
Aleksandra oli huolissaan, että rauhanmerkillä varustettu t-paita olisi johtanut ongelmiin Venäjän rajatarkastuksessa. Tilanne kotimaassa huolestuttaa Romania ja Aleksandraa, jotka ovat matkalla mökilleen Puumalaan.
Pirteä 74-vuotias pastori Omskista joutuu ravaamaan tullivirkailijoiden luukun ja auton välillä useampaan otteeseen. Hän vaikuttaa olevan jo voipunut ruljanssista.
– Vanhuus iskee, hän huikkaa meille ohimennen ja väläyttää kaikesta huolimatta virnistyksen.
Pastori Valerij on matkannut jo yli 2 000 kilometriä poikiensa luokse Suomeen. He ovat muuttaneet vastikään Helsinkiin ja aikovat jäädä Suomeen. Pojat houkuttelivat myös isänsä – jolla on kertomansa mukaan suomalaisia sukujuuria – tulemaan Suomeen.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa saarnannut Valerij on jo eläkkeellä. Miksei, hän ajatteli, ja päätti lähteä.
– Mihin se minun kuskini nyt katosi, pastori ihmettelee.
Tullin työntekijät penkovat ensin mustaa Mersua puomien luona, sitten kuski autoineen siirrettään erilliselle alueelle, jossa penkominen jatkuu.
Auto on pakattu täyteen Valerijn omaisuutta, vaatteita, muistoesineitä. Hän on sanojensa mukaan lähtenyt ”tuntemattomaksi ajaksi” Suomeen. Pastori paljastaa, ettei eläkepäivien viettäminen Suomessa ole poissuljettu ajatus.
Omskissa ei Valerijn mukaan sodan vaikutukset ole vielä näkyneet. Hinnatkin ovat pysyneet samana. Hän tiivistää, että ”siellä elämä jatkuu niin kuin ennenkin” ja menee etsimään autoaan.
Nuijamaan raja-asemalta löytyy piste, jossa tehdään koronavirustestejä.
Raja-aseman ikkunalaudalla lepää George Orwellin utopistinen kirja 1984, joka on Venäjän viimeaikaisten tapahtumien vuoksi noussut maassa puheenaiheeksi.
Tarkastuspisteen liukuovet suhahtavat jälleen ja ovesta astelee ulos viisikymppinen pariskunta.
– Odotapas, kohta me teille kerrotaan, Olga sanoo tomerasti, kun kerromme olevamme suomalaisesta lehdestä.
Hänen miehensä Juri käy siirtämänsä autonsa ja nappaa Olgan kainaloon.
Pariskunta kertoo olevansa ”kolmannen vuosisadan pietarilaisia”. Sukujuuret yltävät 1750-luvulle asti. Heillä on mökki Itä-Suomessa, johon on ollut kova kaipuu koronarajoitusten aikana. Mies rakastaa kalastamista.
– Ja minä katselemista, Olga nauraa.
Olgalla on matkailuyritys, jossa hän räätälöi asiakkailleen ulkomaanreissuja.
Yrittäjyys Venäjällä on muuttunut venäläiseksi ruletiksi. Ruplan arvaamattomuus ja täysin epävarma talous saa Olgan kohauttelemaan olkapäitään tulevaisuudelle.
Hän kertoo, että ilmassa on kuitenkin merkkejä siitä, että venäläiset haluavat matkustaa ulkomaille. Olga valitsee sanansa varovasti. Hän ei halua puhua pahaa asiakkaistaan.
– Ihmiset ovat tietyllä tavalla tottuneet tilanteeseen, hyväksyneet tosiasiat, Olga muotoilee.
– Ja jotkut ovat nyt valmiita jonkinlaiseen lomaan.
Olgalla on matkustusalan yritys ja Juri rakastaa kalastamista. Pietarilaiset tulivat Suomeen mökilleen.
Pariskunta kertoo olevansa hyvin vaikeassa asemassa mielipiteidensä vuoksi. Siitä huolimatta Juri latoo rehellisen mielipiteensä venäläisistä, taloudesta ja valtion johdosta. Olga vilkuilee mieheensä selvästi jännittyneenä ja kerran töytäisee leikkimielisesti miestään ja sihisee hampaiden välistä ”Juri!”.
Juri kuitenkin valitsee sanansa tarkasti ja välttelee Ukrainan sotaan liittyviä sanoja tai teemoja, joilla saattaisi rikkoa Venäjän lakia. Niinpä sota on puheenparressa pelkkä ”tapahtuma”.
– Tilanne on kuitenkin se, että osa kansasta suhtautuu näihin tapahtumiin jopa ilahtuneesti. Minkäs sille voi. Nyt kansan jakaa valtava kuilu, Juri tiivistää tunnelmat Venäjällä ja Olga huokaa syvään.
Olga varmistelee vielä lopuksi vitsaillen hieman kiusaantuneeseen sävyyn, että tuleehan tämä vain suomalaiseen lehteen.
Havaitsemme, että haastattelemamme ihmiset ovat enimmäkseen mökkeilemään ja sukuloimaan saapuvia venäläisiä.
Rajavartiolaitoksen everstiluutnantti Mikko Lehmus kertoo, että venäläiset rajanylittäjät ovat nyt valtioneuvoston päätöksen mukaisten maahantulorajoitusten läpäiseviä ihmisiä. Lehmus arvioi, että tämänhetkisillä venäläisillä rajanylittäjillä oli tiivis side Suomeen jo aikana ennen koronaa.
Pääsy edellyttää esimerkiksi läheistä sukulaisuutta, työhön liittyvää perustetta tai kiinteistöomistusta. Myös täydellisellä rokotesuojalla pääsee, mutta sellaista Venäjällä ei saa, joka kelpaa viranomaisille. Valtioneuvosto jatkoi rajoituksia kesäkuun loppuun asti.
Ukrainan sota ei tuonut Lehmuksen mukaan merkittävää muutosta rajaliikenteeseen. Dramaattisin muutos tapahtui jo keväällä 2020. Korona romahdutti itärajan ylittäjien määrän lähes kymmenykseen normaalista.
– Tällä hetkellä noin kolme neljästä rajanylittäjästä on venäläisiä, ehkä hieman alle, Lehmus arvioi.
Lehmus kertoo, että Ukrainasta sotaa Venäjän kautta pakenevia ihmisiä tulee Suomeen edelleen tasaiseen tahtiin itärajan yli, noin 20-40 päivässä.
Korona romahdutti itärajan ylittäjien määrän.
Tapaamme myös kaksi nuorta ukrainalaisperhettä. Molemmilla on mukanaan tyttäret. Perheet jakavat kanssamme hirvittävät kokemuksensa Ukrainan Mariupolista. He valitsivat maaliskuussa humanitäärisen käytävän Venäjälle, jotta pääsisivät turvaan pommituksilta. Venäläisjoukot estivät siviilien pääsyn Ukrainaan pitkään, ja monet joutuivat valitsemaan Venäjän ja kuoleman välillä.
Perheet olivat kuulleet, että Suomeen kannattaa pyrkiä, jos vain pääsee.
Kuukausia kestänyt hankala matka pois Venäjältä onnistui vihdoin ja 20-asteinen aurinko helli ukrainalaisia. Rajavartijat auttoivat heidät lopulta autoihin.
Oleh, Alina ja tytär saapuivat äitinsä kanssa sotaa pakoon Ukrainan Mariupolista.
Nikita saapui perheensä kanssa Ukrainan Mariupolista Suomeen turvaan.
Viisikymppinen mies kiiruhtaa ovista pettyneen näköisenä.
– Hemmetti, eivät päästäneet minua.
Mies näyttää asiakirjoja, joista selviää, että mies omistaa 50 prosenttia mökistä Suomessa. Miehen mukaan häntä ei päästetty Suomeen, koska kiinteistön toinen omistaja ei ollut mukana.
Vilkaisemme ympärillemme, pastori Valerij on kadonnut, Mersu liikahti jo poikien luokse Helsinkiin.
Seuraavana päivänä auton stereoissa pauhaa venäläinen maantie-rock ja ajamme Via Kareliaa eli Suomen itärajalla kulkevalla matkailutiellä kohti Vaalimaata. Siellä odottaa vuonna 2018 avattu ostoskeskus Zsar.
Amerikkalaistyylisen outlet-kylän parkkipaikalla on parisenkymmentä autoa. Emme näe yhtään venäläistä rekisterinumeroa. Astumme mahtipontisesta kaariholvista tyhjille käytäville.
Keskuksessa kaikuu ja ihmisiä on harvakseltaan. Lasken, että noin neljännes liikkeistä on auki. Ylen mukaan kiinteistön toiminnasta vastaavat yhtiöt ovat pahasti velkaantuneet.
Astumme avoimeen vaateliikkeeseen, jossa Olga tervehtii pirteästi. Hän kertoo, että on työskennellyt kauppakeskuksen monessa liikkeessä ostoskeskuksen avajaisista lähtien. Myyjän nykyinen työpaikka avasi ovensa syksyllä 2021.
Vaihdamme venäjän kieleen ja Olgan silmät syttyvät. Hän innostuu kuvailemaan ostoskeskusta ”kauniiksi ja upeaksi”.
– Ihmiset kertovat jatkuvasti, että toivottavasti tämä ei mene kiinni. Eihän täällä ole mitään vastaavaa missään.
Vuonna 2018 avatussa outlet-keskuksessa oli kesäkuisena keskiviikkona hiljaista.
Olga kaipaa venäläisturistien tuomaa vilskettä. Hän on ollut eri liikkeissä töissä outlet-kylän avajaisista lähtien.
Lapset voivat kiipeillä keskuksen sydämessä.
Olga kertoo, että kauppakeskus ehti olla varsin suosittu venäläisturistien kohde ennen koronavuotta. Hän arvelee, että Suomi-matkaajat palaisivat nopeasti uudestaan, kun koronarajoitukset poistuvat.
– Pääsyä Suomeen odottavat oikeasti kaikki! Minullakin on paljon sukua siellä ja tiedän hyvin, miten kova kaipuu kaikilla on tänne.
Venäläisten kanssa kevään mittaan jutellessa on löytynyt tietynlainen ajatustenvaihtoleikki, jolla kokeillaan, mihin ”poliittiseen leiriin” kuuluu. Sen jälkeen etsitään sävy, jolla sodasta voi puhua. Yleisellä tasolla venäläisten kanssa puhutaan aiheesta mainitsematta asioiden oikeita nimiä.
Olgan kanssa keskustelu asettuu kevyemmälle vaihteelle. Hän kertoo olevansa surullinen ”tilanteesta”, ja miten hän toivoo ”kaiken palautuvan normaaliksi”.
– Tavalliset ihmiset eivät ole syypäitä tähän, hän lopettaa.
Matkamme alkaa olla purkissa ja kysymme Olgalta ruokapaikkaa. Hän opastaa venäjäksi kadun toisella puolella olevaan ravintolaan.
Kävellessämme pois keskuksesta törmäämme ”keskuskadulla” kahteen mieheen, jotka vastaavat venäjäksi olevansa turisteja. Heillä on siniset villapaidat ja toisella on pitkän mallinen bluetooth-korvakuuloke. Kysyn, voisimmeko varastaa minuutin heidän aikaansa.
– Olen vähän huonolla tuulella, mies vastaa ja he jatkavat kävelyä.