Nyt se tapahtui: sähkölaskut johtavat jo maksuhäiriö­merkintöihin

Talouden yleinen epävarmuus ja kasvavat energiakulut lisäävät kotitalouksien riskejä saada maksuhäiriömerkintä, Asiakastieto kertoo.

– Talvi on vasta tulossa, mutta jo nyt näemme tilastoissa merkkejä siitä, että energia- ja polttoainelaskut tuottavat ihmisille vaikeuksia, viestintäpäällikkö Ville Kauppi Asiakastiedosta sanoo tiedotteessa.

Maksamattomista sähkölaskuista aiheutuneiden maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvanut 18 prosenttia tänä vuonna.

Asiakastieto huomauttaa, että sähkölaskut ovat todennäköisesti suurimmat tammi–helmikuussa. Siksi piikkiä maksuhäiriöihin odotetaan ensi keväänä.

– Kotitalousvähennys ja sähkötuki saattavat tulla maksuun takautuvasti. Siksi vaikeuksissa olevien kuluttajien kannattaa ajoissa ottaa yhteyttä velkojiin, kuten sähköyhtiöihin, ja pyrkiä sopimaan maksuehdoista, jotta vältytään turhilta perintätoimilta ja pahimmillaan maksuhäiriöltä, Kauppi suosittelee.

Maksuhäiriömerkintöjä on 386 500 henkilöllä. Määrä on pienentynyt tänä vuonna.

Luottotietolaki muuttuu joulukuun alusta lähtien niin, että maksuhäiriömerkintä poistuu 30 päivän kuluttua siitä, kun tieto merkinnän syynä olevan saatavan maksusta on rekisteröity Asiakastiedossa.

– Asiakastiedon rekisterissä 10 700 henkilöllä on kaikissa maksuhäiriömerkinnöissään niin sanottu ref-lisämerkintä, joka kertoo, että alkuperäinen saatava on maksettu. Heidän luottotietonsa puhdistuvat joulukuussa kokonaan.

Lisäksi lähes 14 000 henkilöllä osa maksuhäiriömerkinnöistä on merkitty maksetuiksi. Heiltä poistuu joulukuun alussa yksittäisiä merkintöjä.

Source Link is.fi