Banner Before Header

Nyt se tapahtuu: Broileri menee possun ohi, kertoo S-ryhmä

Tänä vuonna on tapahtumassa murros suomalaisten ruokailutottumuksissa. S-ryhmän ruokakauppojen myyntitilastoista ilmenee, että broilerin lihan kulutus tulee tänä vuonna ensimmäistä kertaa ylittämään porsaanlihan kulutuksen Suomessa. S-ryhmän marketeissa broilerin myynti kasvoi korona-aikana 16 prosenttia ja porsaanlihan myynti puolestaan laski laski 4 prosenttia.

S-ryhmän mukaan myös niin sanotut vegeproteiinit ottavat entistä vahvemmin paikkansa suomalaisten lautasilla. Niiden myynti kasvoi jopa neljänneksen S-ryhmän ruokakaupoissa. Kasvuprosentti on iso, mutta lähtötilannetta S-ryhmän tiedotteessa ei kerrota.

Vegeproteiinien suosio korostuu erityisesti alle 30-vuotiaissa ja pääkaupunkiseudulla.

Lihan vaihtoehdoksi nousee yhä useammin myös tuore kala, jonka myynti S-ryhmän ruokakaupoissa on kasvanut selvästi jo monta vuotta. Lohi säilyttää S-ryhmän mukaan kärkipaikkansa suosikkina. Alueellisesti esiin nousee Satakunta, joka alueella kalaa syötiin eniten S-ryhmän keskiarvoon verrattuna.

Source Link is.fi