Banner Before Header

Odessan iskuissa kuollut viisi ja haavoittunut 18 – Ukrainan ulkoministeri: ”Venäjä on nimettävä terrorismia kannattavaksi valtioksi”

Odessaan kohdistuneissa ohjusiskuissa on kuollut viisi ja haavoittunut 18 ihmistä, kertoo Ukrainan presidentin kansliapäällikkö.

Ukrainan sotavoimien mukaan kaksi ohjusta osui satamakaupungissa sijaitsevaan sotilastukikohtaan ja kahteen asuinrakennukseen. Asiasta uutisoi Reuters.

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba sanoo Twitterissä, että Odessan iskujen ainoa tarkoitus on levittää kauhua.

– Venäjä on nimettävä terrorismia kannattavaksi valtioksi. Ja sitä tulee kohdella sen mukaisesti. Ei bisnestä, ei kontakteja, ei kulttuuriprojekteja. Tarvitsemme muurin sivilisaation ja rauhallisiin kaupunkeihin ohjuksilla iskevien barbaareiden välille, hän kirjoittaa.

Venäjän keskisen sotilaspiirin apulaiskomentaja Rustam Minnekajev sanoi perjantaina antamassaan lausunnossa, että Venäjän uusi tavoite on saada haltuunsa Donbasin lisäksi Etelä-Ukraina. Se avaisi sille yhteyden Transnistriaan, Moldovan Venäjä-mieliselle erillisalueelle.

Venäjä on lauantaina kohdistanut iskuja eteläisessä Ukrainassa myös Mariupolin terästehdasalueelle ja Mykolaiviin.

Source Link is.fi