Oikeusistuin hylkäsi ”Nirvana-vauvan” jättämän syytteen lapsipornosta levynkannessa

Kalifornialaistuomari hylkäsi oikeusjutun, jonka vauvana rockyhtye Nirvanan levynkannessa esiintynyt Spencer Eldenin nosti yhtyettä vastaan viime vuonna. Elden syytti vuonna 1991 julkaistun Nevermind-albumin tunnettua kansikuvitusta lapsipornoksi.

Asiasta uutisoivat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC sekä The Guardian.

Kuvassa Elden sukeltaa vauvana uima-altaassa. Nyt 30-vuotias Elden sanoi kanteessaan kansikuvan aiheuttaneen hänelle äärimmäistä ja pysyvää henkistä kärsimystä sekä tulojen ja elämänilon menetystä, BBC kirjoittaa.

Elden vaati lähes 130 000 euroa jokaiselta vastaajalta, joihin kuuluvat vuonna 1994 kuopatunoi yhtyeen elossa olevat jäsenet Dave Grohl ja Krist Novoselic, edesmenneen keulahahmon Kurt Cobainin leski Courtney Love sekä kuuluisan valokuvan ottanut Kirk Weddle.

Tuomari Fernando M. Olguin hylkäsi oikeusjutun, kun Eldenin asianajajat eivät jättäneet ajoissa vastalausetta Nirvanan asianajajatiimin vastineeseen. Eldenillä on mahdollisuus uusia kanne korjattuna torstaihin 13. tammikuuta saakka.

Asianajajat: ”Nirvana-vauva” hyötynyt kansikuvasta

Nirvana jätti vaatimuksen syyttämättä jättämisestä viime kuussa. Yhtyeen asianajajien mukaan Eldenin väitettä siitä, että kansikuva olisi lapsipornoa ei voi ottaa vakavasti. Asianajajat sanovat, että väitteen valossa kuka tahansa levyn omistava henkilö syyllistyisi lapsipornon hallussapitoon.

Lisäksi asianajajat sanovat, että Elden on aiemmin näyttänyt nauttineen taustastaan ”Nirvana-vauvana”.

Asianajajat vetoavat muun muassa siihen, että Elden on tienannut rahaa poseeraamalla useaan otteeseen kansikuvan uusintaversioissa uimahousut päällään sekä myymällä nimikirjoituksillaan varusteltuja Nevermind-levynkansia eBayssa. Lisäksi asianajajat mainitsevat Eldenin tatuoineen albumin ”Nevermind” -nimen rintakehäänsä.

Nirvanan asianajajat vetoavat myös tapausta koskevaan vanhentumissääntöön, jonka mukaan Eldenin oikeus nostaa kansikuvasta oikeusjuttu vanheni vuonna 2011.

Lue lisää aiheesta:

Vauvana Nevermind-levyn kannessa esiintynyt mies haastaa Nirvanan oikeuteen – syyttää yhtyettä lapsipornon julkaisemisesta

Source Link yle.fi