Öinen sokki: Läpeensä verinen mies ilmestyi alasti naapurin ovelle – ja kuoli

Koronan vuoksi karanteenissa olleen 21-vuotiaan Jonin (nimi muutettu) arki katkesi järkyttävällä tavalla tammikuisena pakkasyönä Akaan Kylmäkoskella. Kello oli vähän vaille yksi, kun hänen rivitaloasuntonsa oveen koputettiin.

Joni avasi oven – ja soitti saman tien 112:een.

– Naapurin Pete (nimi muutettu) tullut verissäpäin ovelle, juuri ja juuri tajuissaan, verta tulee paljon, Joni ilmoitti hätäkeskuksen päivystäjälle.

Samassa rivitaloyhtiössä asunut 35-vuotias Pete, ystävän eno, oli käynyt ennenkin kylässä. Mutta tämä kerta jäi viimeiseksi.

– Hän oli ihan veressä kasvoista varpaisiin saakka. En nähnyt mitään osaa hänen kehostaan, missä ei olisi ollut verta, Joni kertoi poliisin esitutkinnassa.

Verijäljet rivitalon edustalla paljastivat reitin, mitä pitkin uhri oli kulkenut.

Pienempi järkytys oli se, että Pete oli alaston. Yllään hänellä oli vain musta sukka toisessa jalassa.

Ulkona oli 25 astetta pakkasta. Pete istui eteisen lattialle lämmittelemään. Joni toi pyyhkeen hänen päälleen.

– Nyt tarvitaan ambulanssia todella äkkiä, hän kuolee muuten, hätääntynyt Joni parkaisi hätäkeskuspäivystäjälle.

Pete oli tajuissaan, muttei puhunut. Hänen kuntonsa alkoi heiketä.

Pian Pete tuupertui kyljelleen kynnyksen yli. Päivystäjä neuvoi soittajaa kääntämään hänet selälleen, mutta Pete oli liian isokokoinen.

Jonilla oli jatkuva puheyhteys hätäkeskukseen. Samalla hän haki apua muilta naapureilta. Turhaan.

Asunto, jonka oven edestä löytyi eniten verijälkiä, ei liittynyt tapaukseen millään tavalla.

Karmeassa tilanteessa ja kovassa pakkasessa ambulanssin odottaminen raastoi Jonin hermoja.

– Ei jumalauta! Mulla on näpit ihan jäässä… Missä vitussa se nyt kuppaa?!

Pian ambulanssi kaartoi pihaan. Hoitohenkilökunta havaitsi heti pistojälkiä Peten yläruumiissa.

Isokokoisen miehen saaminen paareille oli hankalaa, mutta Pete sai vielä noustua niille itse. Yhteispeli jäi siihen.

– Mies ei suostunut kertomaan nimeään eikä mitään muutakaan. Mies kiisti, että häntä olisi puukotettu, ensihoitaja kertoi esitutkinnassa.

Pian paikalla oli myös poliisi, joka lähti seuraamaan verijälkiä Jonin ovelta. Ne veivät Peten asunnolle, josta oli ikkuna rikki. Sisältä ei kuitenkaan löytynyt mitään epäilyttävää.

Pihan verijäljet jatkuivat edelleen seuraavan asunnon ovelle. Kaksion haltija, 52-vuotias Arto (nimi muutettu) vastasi poliisin koputukseen ja kutsui virkapukuiset vieraat peremmälle. Arto kertoi myös, että asunnossa on hänen koiransa.

– Menimme sisälle, havaitsimme kahden istuttavan sohvan, siinä istui mies, miehen nimeksi selvisi myöhemmin Roni Lindeman. Lindeman oli puhelimessa ja hän ”otti kuppia”, poliisi kertoi esitutkinnassa.

Vahvassa humalassa olleen 33-vuotiaan Lindemanin vasemmassa käsivarressa oli verijälkiä. Hänen puheestaan oli vaikea saada selvää.

– Hän sanoi, että kaikista syytetään aina häntä, hän ei ole tehnyt mitään.

Samaan aikaan Peten kunto romahti nopeasti. Elvytys ei auttanut, ja paikalla ollut ensihoitolääkäri totesi pian Peten kuolleeksi.

Tieto saavutti poliisin. Keikan luonne muuttui astetta vakavammaksi. Kysymyksessä oli epäilty henkirikos.

Myös toinen poliisipartio oli saanut keikan Kylmäkoskelle. Tehtävä oli 034: epäselvä pahoinpitely.

Perillä partio sai tehtäväkseen viedä Lindeman poliisiasemalle Tampereelle. Kiinniottoa vastustanut Lindeman piti viedä maihin ja raudoittaa. Turvatarkastuksen yhteydessä hänen oikeassa pohkeessaan havaittiin kolme pyöreää verijälkeä.

Jonin soitosta hätäkeskukseen oli kulunut puolisen tuntia.

Rikospaikalle jäänyt partio jäi selvittämään tilannetta ja odottamaan teknistä tutkintaa.

Hetken päästä suru-uutinen päätyi myös omaisten tietoon.

Petellä oli myös teini-ikäinen tytär.

Tästä puukosta löytyi verta ja uhrin DNA-tunniste.

Jäljelle jäi tutkinta. Siinä paljastui monia omituisuuksia, mutta järkevää ja selkeää motiivia henkirikokselle ei löytynyt. Etenkin, kun paljastui, että Pete oli ollut Lindemanin ystävä lapsuudesta saakka.

Illan mittaan asunnossa oli käynyt muitakin henkilöitä, ja jossain vaiheessa puhetta oli ollut joistain velka-asioista.

Ainoa, joka veriteosta jotain kertoi, on Pirkanmaan käräjäoikeudessa taposta syytetty Lindeman. Hän väitti, että tilanne oli ollut nopea ja sekava ja yllättävä. Hän myös väitti, että pyrki vain lyömään uhria käteen, mutta osa lyönneistä osui kamppailutilanteessa vahingossa muualle.

Iskuja oli ympäri kehoa yhteensä 33. Yksi iskuista lävisti rintakehän ja ulottui kohtalokkaasti sydämeen.

Henkirikos tapahtui pitkän rivitalon toisessa päätyasunnossa. Pete oli Arton seinänaapuri.

Omassa asunnossaan verta vuotanut Pete ei käynyt. Peten avaimet ja puhelin löytyivät Arton asuntoon jääneiden vaatteiden taskuista.

Pete jatkoi matkaa 25 asteen pakkasessa eteenpäin, toisen seinänaapurinsa ovelle. Sinnekään hän päässyt sisälle. Tämän asunnon ovelta löytyi eniten verta.

Sydämeensä puukoniskun saanut Pete jaksoi lopulta rivitalon toisessa päädyssä asuvan tuttavansa Jonin ovelle. Matkaa kertyi joitain kymmeniä metrejä.

Syyttäjä vaati syytetylle kymmenen vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistusta taposta.

Vaihtoehtoisesti syyttäjä vaati rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Nämä rikokset syytetty myönsi hätävarjelun liioitteluna tehtyinä.

Selvittämättä jäi muun muassa se, miksi Pete oli alasti. Lindemanin mukaan Pete lähti asunnosta vaatteet päällään. Vaatteet löytyivät kuitenkin kasasta tuolin päältä Arton asunnosta.

Arto ei kertomansa mukaan nähnyt puukotusta. Hän väitti esitutkinnassa heränneensä syytetyn ja uhrin nahisteluun.

Arto meni vessaan. Sieltä palatessaan hän näki lattialla verijälkiä. Syytetty oli selin ovella ja uhri pihalla.

Arto laittoi oven kiinni ja alkoi siivota paikkoja, ettei koira sotke verta ympäri asuntoa. Hän päätti saman tien laittaa myös pyykinpesukoneen pyörimään. Lisäksi hän kantoi asunnon takaovesta ulos nojatuolin, jolla oli verijälkiä.

Syytetty kertoi lähteneensä jossain vaiheessa tappelun jälkeen ulos Peten perään. Hän kertoi rikkoneensa Peten asunnon ikkunan, mutta palanneensa Arton asuntoon, koska ei löytänyt Peteä mistään.

– Roni oli poissaoleva, tuijotteli yhteen kohtaan seinässä, sanoi vain, että Pete aloitti riitelyn, Arto kertoi esitutkinnassa.

Asunnon haltija kantoi punaisen nojatuolin ulos rivitaloasuntonsa takaovesta ennen poliisin tuloa.

Rikospaikka osoittautui mielenkiintoiseksi – ja aiheutti toisenkin rikostutkinnan. Asunnosta löytynyt pontikkapannu kertoi laittomasta alkoholin valmistamisesta. Arto myönsi valmistaneensa juhannus- ja joulupontikat omaan käyttöönsä kymmenen vuoden ajan.

Veriteossa käytetyn puukon lisäksi keittiöstä löytyi toinenkin verinen puukko. Sillä Arto oli paloitellut kaurista. Tiskipöydällä oli kulho, jossa oli sisäelin ja vuoka, jossa oli eläimen luita.

Uunista löytyi Arton päivällä sinne laittama kaurispaisti.

Asunnosta löytyi myös kuulapistooli. Sillä oli pelattu illan mittaan venäläistä rulettia. Viallinen ase ei ollut ilmeisesti kertaakaan lauennut päätä kohden, mutta Lindemanin kokeilut omaan pohkeeseen selittivät pyöreät verijäljet.

Torstaina Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Roni Robert Allan Lindemanin kymmenen vuoden vankeuteen taposta.

Oikeuslääkärin mukaan uhrin pistovammat viittaavat siihen, että tämä oli lyöntien osuessa todennäköisesti paikoillaan. Oikeus viittasi ratkaisussaan myös ristiriitaisuuksiin Lindemanin kertomassa. Lindemanin mukaan tilanne oli äkkinäinen, mutta silti hän oli ehtinyt puukottaa uhriaan 33 kertaa.

Kyseessä ei siis ollut uhrin Lindemaniin kohdistama oikeudeton hyökkäys.

Lindeman joutuu maksamaan kärsimyskorvauksia uhrin tyttärelle 12 000 euroa, äidille 8 500 euroa ja siskolle 5 000 euroa.

Uhrin tyttärelle Lindemanin on maksettava elatusta hieman yli 170 euroa kuussa, kunnes hän on täysi-ikäinen.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Lindemanilla on mahdollisuus valittaa ratkaisusta Turun hovioikeuteen.

Source Link is.fi