Öljyn­tuottaja­maiden odotetaan vähentävän tuotantoa kahdella miljoonalla tynnyrillä

Johtavien öljyntuottajamaiden odotetaan myöhemmin keskiviikkona sopivan kahden miljoonan tynnyrin vähennyksestä päivittäiseen tuotantoon, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Öljyntuottajamaiden järjestö Opec ja kymmenen järjestön ulkopuolista öljyntuottajamaata olivat koolla Wienissä päättämässä tulevista tuotantomääristä.

Kokousta valmistellut paneeli esitti, että leikkaus asettuisi ennakko-odotusten ylärajalle, eli kahteen miljoonaan tynnyriin. Päätös pitää vielä vahvistaa kaikkien osanottajien kesken.

Suurimmat tuottajat Saudi-Arabia ja Venäjä haluavat kumpikin vähentää tuotantoa, jotta öljyn hinta lähtisi taas nousuun. Kalliimpi öljy vauhdittaisi entisestään jo valmiiksi korkeaa inflaatiota Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Raakaöljyn hinta ponnahti Venäjän hyökkäyssodan alussa yli 140 dollariin tynnyriltä mutta on sittemmin laskenut noin 90 dollariin. Hintoja on painanut huoli kysynnän laskusta ja odotus maailmantalouden ajautumisesta taantumaan.

Odotus mittavasta leikkauksesta on nostanut markkinahintoja päätöstä odoteltaessa. Pohjois-Amerikan viitelaatu WTI on kallistunut kahden päivän aikana jo yhdeksän prosenttia.

Opec+, eli Opecin 13 jäsentä ja kymmenen ulkopuolista öljyntuottajamaata vähensivät keväällä 2020 tuotantoa lähes 10 miljoonalla tynnyrillä päivässä, kun koronapandemia hyydytti maailmantalouden ja raakaöljyn kysynnän. Tuotantokiintiöitä nostettiin entiselle tasolleen tänä vuonna, mutta kaikki tuottajamaat eivät ole kyenneet tuottamaan kiintiöidensä sallimaa määrää.

Syyskuussa tuottajamaat päättivät pienestä, 100 000 tynnyrin tuotannon supistuksesta.

Öljyä ostavat maat ovat peränneet tuottajamailta tuotannon kasvattamista, mutta vetoomukset ovat kaikuneet kuuroille korville.

Source Link is.fi