Banner Before Header

Olympiavalintojaan pyörittelevältä Jukka Jaloselta kitkerät terveiset Pohjois-Amerikkaan: ”NHL ei välitä jääkiekon maineesta”

Joulukuun 22. päivä jääkiekkoliiga NHL pudotti uutisen, joka ei ollut lajiväelle missään nimessä yllätys, mutta silti iso kolaus Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jaloselle. Maailman parhaat jääkiekkoilijat eivät pelaa Pekingin olympiaturnauksessa helmikuussa.

Alkuperäisissä suunnitelmissaan Jalonen olisi koostanut olympiajoukkueen käytännössä pelkistä NHL-pelaajista, mutta päätöksen jälkeen Leijonien päävalmentaja joutui kääntämään katseensa Euroopan sarjoissa ja KHL:ssä pelaaviin suomalaisiin.

NHL-pelaajien poisjäänti on kova isku niin pelaajille, valmentajille kuin katsojillekin, mutta ennen kaikkea lajin imagolle. Edellisen kerran NHL-pelaajat olivat olympialaisissa mukana kahdeksan vuotta sitten Sotshissa. Tuolloin olympiakultaa juhli Kanada.

– NHL ei välitä jääkiekon maineesta. Sen näkee kaikesta. Heitä kiinnostaa vain se oma sarjansa Pohjois-Amerikassa. Tällä menolla ei jääkiekon asema ainakaan parane, Jalonen toteaa Yle Urheilulle.

Suomen ykkösmaalivahdiksi vahvasti ehdolla ollut Juuse Saros oli pettynyt NHL:n päätökseen. Saros edustaa NHL:ssä Nashville Predatorsia. Kuva: Christopher Hanewinckel-USA TODA

Jalosen mukaan syy ei missään nimessä ole pelaajien. Suurin osa huippupelaajista ajattelee jääkiekkoa maailmanlaajuisesta näkökulmasta ja olisi halunnut päästä mittelemään muiden maiden parhaita vastaan.

Muissa palloilulajeissa maailmantähdet ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta aina mukana olympialaisissa, mutta jääkiekossa ei.

– Kaikki muut isot lajit, ovat kuitenkin löytäneet ne keinot pelata yhdessä jossain vaiheessa. Olisi hienoa, jos lätkässäkin tehtäisi tällainen ratkaisu, on se sitten vaikka kesäolympialaiset tai mitkä kisat tahansa.

Ismo Lehkonen: ”Olisi ollut hyvä ikkuna Jaloselle”

Lauantaina Urheilustudiossa vieraillut Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen kertoo odottaneensa NHL-pelaajien keskinäistä olympiaturnausta kuin kuuta nousevaa.

Lehkonen olisi ennen kaikkea halunnut nähdä, miten Jalosen leipoma pelitapa puree Mike Sullivanin valmentamaa Yhdysvaltoja ja Jon Cooperin luotsaamaa Kanadaa vastaan. Kumpikin on menestyneitä päävalmentajia myös NHL:ssä: Sullivan Pittsburgh Penguinsin ja Cooper hallitsevan mestarin, Tampa Bay Lightingin, peräsimessä.

– Sullivania ja Cooperia arvostan NHL:ssä pelitapaguruiksi. Olisin halunnut nähdä, minkälaisia etuja Suomi saa Jalosen pelitavasta heitä vastaan, Lehkonen toteaa.

Ismo Lehkonen olisi halunnut nähdä, kuinka Jukka Jalonen olisi pärjännyt Tampa Bayn Stanley Cupiin kahdesti luotsannutta Jon Cooperia (kuvassa) vastaan olympialaisissa. Kuva: NHLI via Getty Images

Lehkonen arvioi, että NHL-pelaajien luotsaaminen olympiakaukalossa olisi saattanut antaa uudenlaisen ja harvinaislaatuisen nosteen Jalosen uralle.

– Olen entistä enemmän kallistunut siihen, että Jalonen pärjäisi tuolla pelisysteemillä ja harjoitepankilla NHL:ssä erittäin hyvin. Tämä olisi ollut erittäin hyvä ikkuna Jaloselle, koska edelleen Pohjois-Amerikassa väheksytään eurooppalaista valmennusta tosi paljon, Lehkonen sanoo.

Suomella hyvät lähtökohdat olympiaturnaukseen

Leijonien johtoporras päävalmentaja Jukka Jalosen johdolla kokoontui iltapäivällä Espoossa miettimään tulevia siirtojaan olympiakisojen lähestyessä.

Joukkueen runko on luonnollisesti alkanut hahmottua, mutta pähkäiltävää seuraavaksi kahdeksi viikoksi on. Sitä, kuinka monta pelaajaa joukkueeseen on jo kiinnitetty, ei Jalonen halua kertoa.

– Jos latelee lukuja, niin kohtahan joku pelaaja kiukuttelee, että onko jollekin soitettu ja toiselle ei. Lähdetään siitä, että vielä ei ole nimetty ketään. Annetaan pelaajille työrauha. Pystymme kaikki varmaan odottamaan vajaat pari viikkoa vielä.

Miesten jääkiekon olympiajoukkueen kokoonpano julkaistaan 20. tammikuuta. Turnaus alkaa 10. helmikuuta.

Suomi esiintyi loistavasti alkukauden EHT-turnauksissa Helsingissä ja Moskovassa, joten Euroopan sarjojen pelaajista koostuvana Leijonien osakkeet tuskin ainakaan laskevat. Suomen etuja ovat yhtenäisyys ja se, että pelaajat tuntevat Jalosen ja Jalonen pelaajat.

Leijonat voitti kaikki ottelunsa Venäjän EHT-turnauksessa joulukuussa. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

NHL:n päätökseen pettynyt Jalonen ei kuitenkaan näe tässä pilvessä hopeareunusta, vaikka Leijonien mahdollisuudet paranisivatkin.

– Ei tulisi mieleenkään vertailla sitä niin, että nyt olisi paremmat saumat pärjätä. Olisin ilman muuta halunnut lähteä NHL-pelaajien kanssa sinne pelaamaan. EHT-turnauksissa on nähty, että saadaan varmasti jalkeille kilpailukykyinen joukkue, joka voi taistella mestaruudesta, Jalonen sanoo.

Jalosen mukaan joukkueen valitseminen vaikeutui NHL:n vetäydyttyä kisoista.

– Ollaan saatu EHT-peleissä erittäin hyvää informaatiota meidän pelaajista. Meillä on tosi kova kilpailu kisapaikoista. On aika varmojakin paikkoja, mutta muutama paikka on vielä vahvasti auki, Jalonen sanoo.

Jalonen varautuu viime hetken muutoksiin

Leijonien johtoryhmä on saanut olympiakomitealta selvät ohjeet Pekingin kisojen tiukkaan koronaprotokollaan liittyen. Julkisuudessa aiemmin liikkuneet huhut viikkokausia kestävistä eristyksistä sairastumisen sattuessa on jo aiemmin tyrmätty.

– Jos on sairastuneena tai altistuneena, kun kisat loppuu ja muut on lähdössä, kyllä sieltä pois pääsee. Ei sinne tarvitse jäädä odottelemaan kahdeksi tai kolmeksi viikoksi, Jalonen sanoo.

Jalonen ei ole erityisen huolissaan järjestelyistä Kiinan päässä, mutta myöntää, että olympialaisia edeltävä aika on jännittävää.

– KHL loppuun niillä nurkilla, kun joukkue julkaistaan. Ruotsissa, Suomessa ja Sveitsissä sarjat jatkuvat ihan lähtöön asti. Onhan se ihan selvä, että sairastumis- ja loukkaantumisriski on olemassa, Jalonen sanoo ja jatkaa:

– Olisi tosi hienoa, jos päästäisiin lähtemään sillä joukkueella, joka parin viikon päästä julkaistaan. En hirveästi löisi vetoa, että sillä ryhmällä lähdetään. Meillä johtoryhmän jäsenillä on kolme rokotusta kaikilla, mikä on sinänsä hyvä. Ei tämä silti ihan simppeli juttu ole. Pitää varautua kaikkeen.

Lue myös:

Source Link yle.fi