Banner Before Header

Oppositio grillasi Marinia viisumi­asiassa – ”Tuntuu todella hämäräperäiseltä”

Hallitus ja oppositio miekkailivat venäläisille myönnettävistä viisumeista eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi keskiviikkona, että Suomi valmistelee kansallista ratkaisua turistiliikenteen rajoittamiseksi Venäjältä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra totesi pääministeri Sanna Marinin (sd) sanoneen viikko sitten, ettei ole juridista selkänojaa, jolla Schengen-viisumeilla matkustaminen Suomeen pystyttäisiin kieltämään.

– Onko nyt siis sellainen selkänoja tai lakipykälä yhtäkkiä löytynyt? Milloin turistiliikenne rajan yli loppuu, Kopra kysyi eduskunnan kyselytunnilla.

Marinin mukaan juridinen kokonaisuus on aivan sama kuin viikko sitten.

– On syytä erottaa kaksi eri asiaa: Suomen myöntämien turistiviisumien osalta me olemme jo hidastaneet lupaprosesseja sillä tavalla, että viisumeita myönnetään paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Mutta sitten eri asia on nämä Schengen-viisumit, joiden puitteissa ihmiset voivat käyttää Suomea kauttakulkumaana ja edelleen matkustaa Suomesta muualle, Marin selvitti.

Marinin mielestä tilanne on muuttunut keskiviikkona, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti osittaisesta liikekannallepanosta.

– Me tiedämme, että se aiheuttaa painetta entistä enemmän matkustamiseen Suomen kautta. Mielestäni tässä tilanteessa on varsin perusteltua turvallisuusviranomaisten tehdä uutta arviota siitä, minkälaisen riskin nämä matkustavat ihmiset aiheuttavat Suomelle, Marin sanoi.

Kopran mukaan Suomen toimettomuus turistivirran tukkimiseksi on pantu merkille maailmalla.

– On noloa, että EU:n yhteisen itärajan heikoin lenkki onkin Suomi. Se on jatkanut turistiviisumien myöntämistä venäläisille ja päästänyt venäläisiä itärajan yli Eurooppaan, Kopra totesi.

Kokoomuksen Jukka Kopran mielestä on noloa, että EU:n yhteisen itärajan heikoin lenkki on Suomi.

Kopra tiukkasi Marinilta, millaista päätöstä hallitus nyt valmistelee.

Marinin mukaan hallituksella on vahva tahto siihen, että tilanteeseen saadaan ratkaisu, niin että turistiviisumeilla ja Schengen-viisumeilla ihmisten tulo ja kauttakulku Suomen kautta loppuu.

– Mutta ei ole suinkaan niin, kuten täällä väitetään, että Suomi olisi Euroopan heikko lenkki, päinvastoin. Me olemme jo rajoittaneet viisumien myöntöä merkittävästi. Moni Euroopan maa ei näin ole tehnyt, ja sen vuoksi näillä Schengen-viisumeilla Suomen kautta pääsee kulkemaan, Marin sanoi.

Kansanedustaja Peter Östman (kd) jatkoi toteamalla, että hallitus pohtii, mutta milloin itäraja suljetaan laajamittaiselta maahanmuutolta.

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) sanoi, että hallitus olisi toivonut, että kaikki EU-maat olisivat ottaneet komissaari Ylva Johanssonin suositukset venäläisten turistiviisumien jäädytyksestä käyttöön ja tiukentaneet viisumipolitiikkaansa, niin kuin Suomi hänen mukaansa teki.

– Mutta koska valitettavasti näin ei ole käynyt — vaikka Suomi on moneen kertaan nostanut nimenomaan nämä turistiviisumit myös pakotelistalle — niin nyt me haemme niitä kansallisia ratkaisuja.

Kokoomuksen varapuheenjohtajan Antti Häkkäsen mielestä syntyy vaikutelma, että asiaan ei ole reagoitu riittävällä vakavuudella.

– Vasta kun kesällä syntyi julkinen paine, tehtiin jonkin verran rajoituksia elokuussa. Nyt kun on syntynyt lisää painetta, niin on sanottu, että jotain tehdään.

Häkkänen kysyi pääministeriltä, onko varmasti niin, että hallituksella on poliittinen tahtotila toteuttaa turistiviisumien lakkauttaminen.

– Kyllä, hallituksella on poliittinen tahto, ja hallitus on tässä asiassa erittäin yksimielinen. Pidän erittäin tervetulleena myös sitä, että oikeuskansleri (Tuomas Pöysti) on nyt antanut uusia arvioita, ja uskon, että näihinkin nojaten me löydämme ratkaisuja, Marin vastasi.

Perussuomalaisten Leena Meren mielestä muuttunut viisumilainsäädännön tulkinta tuntuu hämäräperäiseltä.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Leena Meri tarttui siihen, että pääministeri sanoi hallituksen odottavan uusia arvioita, vaikka lainsäädäntö on sama.

Meri totesi ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tannerin sanoneen elokuussa, että ”voimassa oleva lainsäädäntö ei mahdollista viisumien mitätöintiä”.

– Nyt tässä kyllä ihmetyttää se, kun lainsäädäntö on koko ajan sama, että onko tässä ollut silloin aikaisemmin poliittista ohjausta ja poliittisen tahtotilan puutetta? Nyt tämä tuntuu todella hämäräperäiseltä. Lainsäädäntö on sama, ja tulkinnat vaihtelee vähän niin kuin joka päivä. Nyt suora vastaus: miksi tämä tulkinta ei ole ollut elokuussa tämä sama?

Marinin mukaan hallituksen tahto on ollut koko ajan sama.

– Tässä tahdossa ei ole mitään epäselvyyttä. Oikeuskansleri on ollut mukana eri vaiheissa tätä prosessia, ja kyllä tervehdin näitä hänen uusimpia arvioitansa sillä tavalla ilolla, että nyt näidenkin puitteissa varmasti tätä kokonaisuutta pystytään ministeriöissä ja virkamiesten toimesta katsomaan uudessa valossa, Marin sanoi.

Source Link is.fi