Oulun paikallis­liikenne vaikeuksissa koronan takia – liikennöitsijän kuljettajista viidennes sairaana

Oulun koronatilanne on heikentynyt ja se näkyy esimeriksi paikallisliikenteessä. Maanantaina monet vuorot jäivät kokonaan ajamatta kuljettajien sairastumisien takia.

Pohjois-Pohjanmaalla on todettu viikonlopun aikana 1 168 koronatartuntaa. Niistä 894 on Oulussa.

Oulun kaupungin joukkoliikennepäällikkö Helena Väliaho kertoo Kalevalle, että liikenne on vaikeutunut esimerkiksi linjoilla 1, 2, 3, 5, 7, 10 ja 14.

Yli puolta Oulun seudun joukkoliikenteestä hoitava liikennöitsijä Oulun Taksipalvelut Oy (OTP Travel) on ilmoittanut, että viidesosa sen kuljettajista on poissa töistä ja että suurimmalla osalla syynä töistä poissaoloon on sairastuminen koronaan tai lääkärin määräämä karanteeni.

OTP Travel on lähettänyt asiasta tiedotteen Oulun kaupungille maanantaina 10. tammikuuta aamupäivällä.

Yhtiöllä on töissä noin 170 kuljettajaa. Yhtiö kertoo Oulun kaupungille lähettämässään sähköpostissa, mitä vuoroja ja linjoja se ei pysty ajamaan maanantaina ja kertoo ilmoittavansa tiistain tilanteestaan myöhemmin.

– Päivitämme listan ajamatta jäävistä bussivuoroista joukkoliikenteen verkkosivuille mahdollisimman pian. Valitettavasti reittioppaaseen aikataulukauden alussa vietyjen suunnitteluaineistojen muokkaaminen satunnaisten äkillisten muutosten osalta ei ole mahdollista. Pahoittelemme tästä asiakkaillemme aiheutuvaa haittaa, Oulun kaupunki tiedottaa.

OTP Travelista kerrotaan, että kuljettajien määrässä on 10–15 prosentin liikkumavara, joka sekin on nyt käytössä.

Kaupunki on käynnistänyt viime vuonna esiselvityksen uuden informaatiojärjestelmän hankinnasta. Uudessa järjestelmässä huomioidaan nopeasti muuttuvien tilanteiden aiheuttamien muutosten käsittely reittioppaassa asiakkaille näkyvään tiedonvälitykseen.

Oulussa paikallisliikennettä hoitavat myös Koskilinjat ja Oubus. Niissä ajot on saatu hoidettua, vaikka työntekijöillä on todettu muutamia yksittäisiä koronatartuntoja.

Koronaepidemian takia Oulun busseissa ei voi maksaa käteisellä. Busseissa on voimassa maskisuositus.

Source Link is.fi