Oulun Rajahaudassa etsitään merialueelle ulkoilemaan lähtenyttä miestä – poliisi pyytää havaintoja

Oulun poliisilaitoksella ja merivartiostolla oli keskiviikkona suuri operaatio Oulun Rajahaudan alueella. Poliisi kertoo, että alueella etsitään tiistaina 11. tammikuuta Rajahaudan tai Toppilan edustan merialueelle ulkoilemaan lähtenyttä 36-vuotiasta miestä.

Etsintöihin osallistui Vapaaehtoisen pelastuspalvelun henkilöitä.

Poliisi olettaa miehen kävelleen Kahvankarin kautta Runnilettoon, mutta tietoa miehen paluureitistä ei ole. Poliisin mukaan mies on saattanut lähteä kävelemään kohti Toppilaa tai Rajahautaa.

Poliisin mukaan miehellä on ruskeat pitkähköt hiukset ja parta. Hän on noin 170 senttimetriä pitkä. Yllään hänellä oli katoamishetkellä mahdollisesti tumma toppatakki ja mustat maihinnousukengät.

Poliisi kertoo, että miehen kävely on ”hieman vaikeaa”, mutta hän pystyy kävelemään pitkiä matkoja.

Oulun poliisi pyytää ilmoittamaan akuutit havainnot tuntomerkkeihin sopivasta henkilöstä hätänumeroon 112 ja ilmoituksia voi tehdä myös poliisin vihjenumeroon 0295 416 194.

Merivartiosto kertoi etsinnöistä aiemmin keskiviikkona. Merivartioston ja poliisin lisäksi etsintöihin osallistui Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) henkilöitä.

Paikalla olleen Ilta-Sanomien kuvaajan Ville Honkosen mukaan vapepalaisia paikalla oli kymmeniä.

Merivartiosto suoritti etsintöjä merellä ja poliisi maalla.

Merivartiosto kertoi Twitterissä ennen puoli kahdeksaa keskiviikkoiltana, että meripelastustoimet alueella ovat päättyneet ja vastuu etsinnästä on siirtynyt poliisille.

Honkonen kertoo, että operaation vuoksi alueella oli liikenteenohjaus.

Source Link is.fi