Outokumpu aikoo jatkaa ferro­kromi­tuotannon rajoituksia – syynä kallis energia

Teräsyhtiö Outokumpu suunnittelee ferrokromituotannon rajoitusten jatkamista ja aloittaa siihen liittyvät muutosneuvottelut. Syynä on poikkeuksellisen korkea sähkön hinta.

Outokumpu päätti jo syyskuun alussa viivästyttää yhden ferrokromiuunin uudelleenkäynnistämistä kunnossapitoseisokin jälkeen. Nyt yhtiö kertoo tiedotteessaan, että se suunnittelee kyseisen uunin tuotannon uudelleenkäynnistämisen viivästyttämistä ainakin vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen loppuun asti. Uuni on yksi kolmesta.

Ferrokromituotannon rajoittamiseen liittyvät muutosneuvottelut koskevat koko ferrokromiliiketoiminnan henkilöstöä, ja suunnitellut toimenpiteet koskettavat Outokummun mukaan koskettamaan enintään 70 henkilöä.

– Tilanne energiamarkkinoilla ei ole valitettavasti parantunut, vaan energian kova hinta vaikuttaa negatiivisesti kustannuskilpailukykyymme pääosin Euroopan ulkopuolelta tuleviin kilpailijoihimme verrattuna. Mahdollinen uunin uudelleenkäynnistämisen lykkääminen edelleen olisi vaikea mutta se voi olla välttämätön toimenpide tässä täysin poikkeuksellisessa tilanteessa. Yritämme muutosneuvotteluissa löytää ratkaisun, jossa kykenemme työllistämään henkilöstömme Tornion tehtaiden muissa toiminnoissa, Outokummun ferrokromiliiketoiminnan johtaja Martti Sassi sanoi tiedotteessa.

Source Link is.fi