Banner Before Header

Ovensuukyselyt: Bulgarian parlamentissa on valta vaihtumassa

Bulgariassa äänestettiin sunnuntaina parlamenttivaaleissa kolmatta kertaa tänä vuonna.

Tuoreimpien ovensuukyselyiden mukaan uusi korruption vastainen keskustalainen liike Me jatkamme muutosta on ottamassa voittoa noin 26 prosentin äänimäärällä.

Maata pitkään hallinnut, pääministeri Boyko Borisovin perustama konservatiivipuolue GERB on saamassa noin 23 prosenttia äänistä.

– Bulgaria on matkalla kohti uutta polkua, sanoi keskustalaisliikkeen johtaja Kiril Petkov.

Petkovin mukaan puolue ymmärtää vastuunsa hallituksen muodostamisessa.

Reutersin haastattelemien analyytikoiden mukaan uusi puolue voisi saada uuden hallituksen aikaan kahden pienen korruptionvastaisen ryhmittymän ja sosialistien kanssa, mutta tiukat neuvottelut ovat silti edessä.

Bulgariassa järjestetään jo kolmannet parlamenttivaalit tänä vuonna, koska maahan ei ole onnistuttu muodostamaan hallitusta edellisten jälkeen. Parlamenttivaalien toivotaan ratkaisevan poliittisen kriisin, joka koettelee myös pahan koronavirusaallon kanssa kamppailevaa maata.

Hallituksen muodostaminen osoittautui mahdottomaksi sekä huhtikuun että heinäkuun parlamenttivaalien tulosten pohjalta. Toiveena on, että puolueilta löytyy tällä kertaa enemmän kompromissihalukkuutta.

Source Link yle.fi