Päättäjien ei ”missään tapauksessa” kannata puuttua bensan rajuun kallistumiseen, sanovat ekonomistit – sen sijaan kulutusta pitää vähentää

Polttoaineiden rajuun kallistumiseen ei ole järkevää puuttua.

Näin sanovat Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n ekonomisti Sanna Kurronen sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskus VATT:n johtava tutkija Marita Laukkanen.

– Ei missään tapauksessa [kannata puuttua hintoihin]. Me elämme markkinataloudessa, jossa markkinat määrävät hinnat, ja niihin puuttuminen on erittäin kallista ja tehotonta, Kurronen sanoo.

Bensiinin ja dieselin hinnat ovat jälleen ennätyslukemissa. Hintoja ovat nostaneet Venäjän hyökkäyssota ja venäläisöljylle asetetut pakotteet. Aalto-yliopiston professori Peter Lund arvioi Ylelle viime viikolla, että pian bensiinin litrahinta voi olla jo kolmessa eurossa.

Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty polttoaineveron alentamista. Polttoaineveroa on tilapäisesti päätetty laskea esimerkiksi Saksassa. Suomessa sitä kannattaa muiden muassa oppositiopuolue perussuomalaiset sekä alan etujärjestö Autoliitto.

Polttoaineveron alentaminen saa kuitenkin ekonomisteilta täystyrmäyksen. Kurrosen mukaan se vain pahentaisi tilannetta.

– Meillä on nyt öljystä niukkuutta eli kysyntä ylittää tarjonnan ja se johtaa hinnannousuun. Jos hinnannousu estetään, meillä on entistäkin enemmän kysyntää, mikä pitää hintapaineet korkealla.

Marita Laukkanen ja Sanna Kurronen.
Marita Laukkanen työskentelee johtavana tutkijana Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa ja Sanna Kurronen ekonomistina Elinkeinoelämän valtuuskunnassa.Mikko Koski / Yle, Esa Syväkuru / Yle

Polttoaineveron alentaminen ei myöskään ole hyvä tapa helpottaa pienituloisten tilannetta, sillä eniten rahaa polttoaineisiin käyttävät keskituloiset ja sitä paremmin tienaavat, Kurronen sanoo.

Laukkanen taas painottaa, että polttoaineveron alentaminen tulisi valtiolle hyvin kalliiksi. Se tekisi verotuloihin ison, miljardiluokan loven.

– Me ei myöskään tiedetä, kuinka paljon polttoaineveron lasku näkyisi pumppuhinnoissa, kuinka paljon taas huoltoasemien voitoissa. Meillä ei edes ole sellaista viranomaisdataa, jonka perusteella tätä voitaisiin arvioida.

Muutamista täsmätoimista on päätetty

Hallitus on jo aiemmin tänä vuonna päättänyt muutamista täsmätoimista, joilla kompensoidaan polttoaineiden hintojen nousua kuluttajille ja yrityksille.

Ensinnäkin polttoaineiden jakeluvelvoitetta aiotaan väliaikaisesti laskea. Lakiesitys on tarkoitus saada voimaan jo kesällä, mutta se on saanut arvostelua paitsi asiantuntijoilta myös ministeriöiltä. Liikenne- ja viestintäministeriö sekä ympäristöministeriö näkivät velvoitteen alentamisen ongelmallisena Suomen päästövähennystavoitteiden saavuttamisen kannalta.

Jakeluvelvoitteen alentamisen lisäksi työmatkavähennystä parannetaan määräajaksi. Lisäksi hallitus on esittänyt kuljetusyrityksille määräaikaista polttoainetukea.

Nämäkään toimet eivät saa ekonomisteilta kiitosta. Fossiilisten polttoaineiden käyttämistä tukevat tuet eivät ole linjassa ilmastotavoitteiden kanssa.

– Vihreässä siirtymässä tällainen tempoilevuus on erittäin huono asia. Se ei ole hyvä signaali ajatellen investointeja vihreään siirtymään, Kurronen sanoo.

– Minusta olisi tärkeää, että poliitikot selkeästi indikoivat, että fossiiliset polttoaineet eivät tule enää koskaan olemaan halpoja.

Ekonomistit: Nyt kannattaa vähentää kulutusta

Mikä sitten olisi hyvä tapa kompensoida hintojen kovaa nousua?

Marita Laukkasen mukaan kysymys on ennen muuta poliittisista valinnoista – siitä, kenelle hintojen nousua halutaan kompensoida. Nyt esillä olevat ja käyttöön otetut keinot, kuten työmatkavähennys, ovat kohdentuneet verrattain hyvätuloisille ihmisille, hän sanoo.

– Tutkimuksella ei ole suoraan vastausta, mikä olisi paras kompensointikeino. Iso kuva on kuitenkin se, että nyt kun polttoaineista on niukkuutta, on myös tarvetta vähentää niiden kulutusta. Jos kaikille kompensoidaan hintojen nousu, kulutusta ei saada vähennettyä.

Sekä Laukkanen että Kurronen painottavat, että hintojen nousun vaikutusta voi itse pehmentää pyrkimällä vähentämään polttoaineiden kulutusta. Se voi tarkoittaa enemmän kimppakyytejä, siirtymistä julkisiin kulkuvälineisiin, vaihtamista sähköautoon tai ajonopeuden laskua.

Marita Laukkanen korostaa, että polttoaineiden kulutuksen vähentämiseen on nyt erittäin hyvät perusteet.

– Lyhyellä aikavälillä Venäjän sotakassan pienentäminen, ja pidemmällä aikavälillä ilmastonmuutoksen hillintä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 7.6. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Energiajärjestö varoittaa bensapulasta: Suomessa vaikutus voi näkyä hurjina litrahintoina, lentojen kallistumisena tai jopa nopeusrajoitusten alentamisena

Päästöjä lisäävällä lakimuutoksella yritetään laskea väliaikaisesti polttoaineiden pumppuhintoja – ministeriöillä eriävät näkemykset

Source Link yle.fi