Banner Before Header

Päättömän oravan tarina Raisiossa päättyi onnellisesti

Raisiolaisen kerrostalon asukkaita kohtasi torstaina hiukan ennen auringonlaskua erikoinen näky.

Talon katolta maan pinnalle sadevesiä ryöpyttävän niin sanotun syöksytorven alla temmelsi ja huiskusi päätön orava.

Oravaksi eläin oli tunnistettavissa muun muassa pitkästä hännästä.

Lähemmin tarkasteltuna orava ei ollut vailla päätä, vaan se oli ainoastaan työntänyt ainoan päänsä ulkomaailmalta näkymättömiin sadevesikaivon ritilän lävitse.

Pää jäi vetämättä pois, sillä se juuttui kiinni ritilän rakoon.

Oravan surkeaa kamppailua seuranneet asukkaat soittivat kello 20.19 hätäkeskukseen, joka lähetti apuun Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yksikön.

– He leikkasivat ritilää, kerrotaan Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta.

Orava tuli vetäjän käteen päätä myöten hyvässä järjestyksessä.

Tehtävää helpotti, ettei ritilä ollut metallinen, vaan muovia.

Pääasia oli, että orava ei ollut loukannut itseään, vaan se saatettiin päästää saman tien takaisin luontoon.

Oravan pää on pituudeltaan 4,5 tai jopa 5 senttiä. Päässä on korvat, joiden päässä on tupsut. Päätä kuvaillaan muodoltaan pyöreähköksi ja myös kuono on pyöreähkö, joskin suippeneva. Suuret silmät sijaitsevat pään sivulla.

Source Link is.fi